Krajinan serbitasavalta

Krajinan alue oli noin 1500-luvun puolivälistä alkaen Itävallan ja Osmanien valtakunnan rajavyöhykettä, johon muutti ottomaanien hallitsemilta alueilta serbejä. Itävallan suoraan hallitsemaa kruununmaata alue ei ollut. Levotonta aluetta kutsuttiin sotilasrajaksi. Se ulottui nauhamaisena vaihtelevan levyisenä vyöhykkeenä Kninin alueelta itäiseen Slavoniaan.

Jugoslavian nationalismia hyväkseen käyttävä serbijohtaja Slobodan Milošević valitsi serbien tukialueeksi Kninin kaupungin ympäristön. Milošević halusi irrottaa Kroatian serbienemmistöiset alueet osaksi suunnittelemaansa Suur-Serbiaa. Niinpä kansallismieliset serbit perustivat Jovan Raškovićin johdolla SDS-puolueen helmikuussa 1990. Alueen kansaa alettiin nostattaa kapinaan jo 1980-luvulla muun muassa lakoin, serbikansallismielisiä mielenosoituksia oli vuonna 1989, mutta ilmiliekkiin kapina leimahti vuonna 1990, kun Kroatiassa oli pidetty monipuoluevaalit, jotka nostattivat vanhoillis-kansallista linjaa ajavan melko itsevaltaisen kroaattijohtaja Franjo Tuđmanin maan johtoon. Tuđmanin valtaan päässyt HDZ-puolue muun muassa erotti serbejä Kroatian johtopaikoilta ja painosti muutenkin serbejä. Serbit sanoivat kroaattien pyrkivän luomaan entisesti puhtaan Kroatian, niin kuin fasistinen ustaša yritti tehdä toisessa maailmansodassa. Noin 25% alueen serbeistä lienee kannattanut kapinaa. Serbiasta virtasi aseita ääriserbeille kesällä 1990. Kininin poliisipäällikkö, serbi Milan Martić perusti oman puolisotilaallisen "Martićin poliisin".

Serbiparlamentti perustettiin heinäkuussa 1990, ja maltilliset serbijohtajat mm. Rašković joutuivat sivuun. Tialle nousivat kovan linjan kannattaja Milan Babić. Kninin kapinalliset pystyttivät elokuussa tiesulkuja ja ammuskelivat ilmaan Kninin alueen tukkivallankumouksessa. Kroaatteja alettiin painostaa pois kodeistaan kaupungin ympäristöstä. Elokuussa perustettiin Kninin ympäristöön SAO Kninska Krajina - Kninin Krajinan serbien itsehallintoalue. Serbiparlamentti julisti 30. syyskuuta itsehallinnon kaikille Kroatian serbialueille. Krajinan virallinen nimi vaihtui 21. joulukuuta SAO Krajinaksi, Krajinan itsehallintoalueeksi, joka oli mukana Kroatian serbialueiden liitossa. Kninin alueelle perustettiin pian oma serbiparlamentti.

Toisaalla Länsi- ja Itä-Slavonia, Baranja ja Länsi-Srem julistautuivat itsehallintoalueiksi vasta Kroatian itsenäistyttyä 25. kesäkuuta 1991. Näiden alueiden kiihottaminen kapinaan Kroatian hallitusta vastaan oli vaikeampaa kuin Kninissä jossa oli četnikkiperinteitä. 26. kesäkuuta Slavonian alueiden presidentiksi tuli Goran Hadžić. Lokakuussa 1990 Kninin alue liittyi Kroatian serbialueitten liittoon Pohjois-Dalmatian ja Likan kanssa. Serbian tiedonvälitys tuki tietenkin Krajinaa, ja syytti kroaatteja maassa olevien serbien sorrosta ja väitti kroaattien aikovan tehdä maassaan olevien serbien kansanmurhan.

Kun kroaattien erikoispoliisit yrittivät kukistaa Krajinan kapinan, liittoarmeija esti sen.

Krajinan itsehallintoalue (SAO Krajina) perustettiin virallisesti 28. helmikuuta 1991. Serbian kansalliskongressi (alueen serbiparlamentti) julisti 16. maaliskuuta Krajinan "itsenäiseksi Jugoslavian sisällä". Joittenkin Krajinan johtajien mukaan tämä merkitsi, että Krajina on Serbian osa. 19. maaliskuuta Kroatiassa pidettiin kansanäänestys itsenäisyydestä. 1. huhtikuuta Krajina julisti eroavansa Kroatiasta liittyäkseen Jugoslaviaan. Tällöin muut Kroatian autonomiset alueet halusivat liittyä Krajinaan ja lopettivat verojen maksun Kroatialle.

Kroatia julistautui itsenäiseksi 26. kesäkuuta 1991 ja serbit aloittivat aseelliset hyökkäykset kroaattikyliin puhdistaen Kninin alueella mm. saartaen Kijevon kylään. Liittoarmeija ja puolisotilaalliset ääriserbien kuolemanpartiot, cetnikit tekivät raakoja murhia ja kiinni jääneitä kroaatteja joutui keskitysleireille. Suurin osa kroaattiväestöstä kuitenkin karkotettiin. Kroaatit vastasivat joillain Krajinan lähellä olevilla paikkakunnilla, muun muassa Gospicissa ja Sisakissa omilla puhdistuksillaan, joihin liittyi siviilien joukkomurhia ja joissa Kroatian poliisi, armeija ja puolisotilaalliset vapaaehtoiset olivat osallisina.

Krajinan itsehallintoalue julistautui 19. joulukuuta Krajinan serbitasavallaksi Kninin alueen serbijohtaja Milan Babićin aloitteesta. Krajinan serbitasavalta julisti itsensä itsenäiseksi 26. helmikuuta 1992, jolloin Kroatia oli saanut kansainvälisen vahvan tunnustuksen. Samana päivänä Krajinan serbitasavaltaan liittyivät virallisesti serbien johtamat Länsi-Slavonia, Itä-Slavonia, Länsi-Srem ja Baranja. Krajinan serbitasavalta RSK omi suurimmillaan 17 028 km² Kroatian aluetta.

Krajina jäi loppujen lopuksi hyvin heikoksi valtiomaiseksi muodostumaksi. Serbia oli pääasiallinen Krajinan tukija, se toimitti Krajinaan polttoainetta, aseita ja rahaa. 26. helmikuuta 1992 Vancen rauhansuunnitelmaa vastustanut Milan Babić korvattiin Goran Hadžićilla. Milošević kannatti nyt rauhaa, koska halusi varmistaa nykyiset serbialueet YK:n avulla. Krajina romahti parissa päivässä kroaattien hyökätessä elokuussa 1995. Tällöin suurin osa alueen serbeistä pakeni.

RSK:lla oli kaikki valtion tunnusmerkit: oma armeija, ministerit, presidentti, kansanedustuslaitos, posti ja raha. Länsimaat eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä. Serbitasavallan raha oli aluksi Krajinan reformoitu dinaari HRKR. Rahan nimi ja arvo muuttui seuraavina vuosina inflaation myötä. Vuonna 1994 työtä teki vain 36 000 430 000:sta krajinalaisesta, työttömyysaste oli siis yli 92 prosenttia. Sota tietenkin katkaisi kauppasuhteet Kroatiaan. Tehtaat pysähtyivät ja ammattityöntekijät pakenivat Serbiaan köyhyyttä pakoon. Krajinassa oli vain vähän luonnonrikkauksia. Maatalous oli tuhottu. Hallinto oli korruptoitunut ja mustan pörssin kauppa ja rikollisuus kukoistivat. Alue oli elinkelvoton ja muualta tulleen tuen varassa.

Milošević alkoi vierastaa taloudellisesti tuottamatonta Krajinaa ja yritti ajaa sitä konfliktiin Kroatian kanssa. Krajinan asevoimat (Vojska Srpske Krajine, VSK) oli heikko muun Krajinan tapaan ja heikkeni jatkuvasti vuodesta 1992. Sen sotilaat olivat huonosti motivoituneita, koulutettuja ja aseistettuja. VSK:lla oli vain 55 000 sotilasta 600 km:n pituisella rajalla. Todellisuudessa vain noin 30 000 sotilaista lienee ollut taistelukykyisiä. Itä-Slavoniassa eristyksissä muusta Krajinasta oli 16 000 sotilasta, Krajinan pääosassa 39 000. VSK ei ollut liikkuva armeija.

Vuonna 1993 kroaatit voittivat Medakissa taisteluissa Krajinan serbijoukot, mutta serbit pystyivät iskemään takaisin melko pian, pääosin sen takia, että YK pysäytti kroaattien etenemisen. Arkanin puolisotilaalliset joukot "Tiikerit" auttoivat Medakissa Krajinaa.

Krajinan taru päättyi karusti voimistuneen Kroatian hyökkäyksiin. Yhdysvallat oli alkanut salaa tukea Kroatiaa jo vuonna 1992. Pysyvä tulitauko saatiin Krajinaan vasta 29. maaliskuuta 1994, vaikka YK:n rauhanturvaajia oli ollut alueella huhtikuusta 1994 ja enimmät taistelut loppuneet tammikuussa 1992 solmittuun tulitaukoon. Milan Martić nousi vuonna 1994 Krajinan johtoon. Tammikuussa 1995 serbit hylkäsivät rauhansuunnitelman, jossa he olisivat luovuttaneet puolet Krajinasta ja saaneet itsehallinnon. Serbit irtisanoivat helmikuussa edellisenä joulukuuna Kroatian kanssa tekemänsä taloussopimuksen. Kroatian ja Bosnian serbit solmivat sotilassopimuksen 20. helmikuuta 1995, vastapuolet Kroatia ja Bosnia-Hertsegovina oman sopimuksensa 6. maaliskuuta.

Länsi-Slavonian alue romahti 1. toukokuuta 1995 kroaattien operaatio Salamassa. Toukokuun lopulla Krajinan serbit halusivat yhdistyä Bosnian serbeihin, mikä liitti virallisestikin nämä alueet yhteen. Kroatia ja Bosnia-Hertsegovina sopivat 23. heinäkuuta entistä läheisemmästä sotilaallisesta yhteistyöstä, ja viisi päivää myöhemmin kroaattien hyökkäys saarsi Krajinaa Bosnian puolelta.

Elokuussa alkoi muutaman päivän kestänyt operaatio Myrsky, jota perusteltiin sillä, että neljä vuotta kapinoineiden serbien kanssa ei voi neuvotella, ja serbialueelta paenneita ja karkotettuja kroaatteja oli valtava määrä edelleen pakolaisina. Huomattavasti paremmin aseistautunut kroaattiarmeija löi muutamassa päivässä serbien joukot. Krajinasta pakeni heti noin 200 000 serbiä peläten kroaattien kostoa serbien Krajinassa harrastamista etnisistä puhdistuksista. Joitakin kroaattien kostotoimenpiteitä tapahtuikin eräillä serbialueilla. Erään arvion mukaan serbejä jäi alueelle vain noin 4000, ja noin 1500 serbiä lienee kuollut. Serbilähteet puhuvat jopa 16 000 kuolleesta tai kadonneesta. Länsimaat hyväksyivät hiljaisesti kroaattien serbeihin kostona kohdistamat etniset puhdistukset, joihin liittyi tuhopolttoja, ryöstelyä, kidutuksia ja murhia. Sodan jälkeen moni serbi on palannut YK:n valvomalle UNTAES-alueelle, mutta etnisistä kartoista päätellen Krajina on yhä melko puhdas serbeistä. Kriitikoiden mielestä Kroatia ja länsimaat ovat halunneet estää rikoksia tehneiden kroaattisotilaiden tuomitsemisen, mikä näkyi mm. Ante Gotovinan vapauttamisena[1].

Kaupunkeja ja kyliä, jotka serbit saivat vallatuksi Kroatian sodassa.

• Beli Manastir
• Benkovac
• Vojnić
• Vrginmost
• Vukovar
• Glina
• Grubišno Polje
• Gračac
• Dalj
• Daruvar
• Dvor
• Drniš
• Donji Lapac
• Knin
• Korenica
• Kostajnica
• Krnjak
• Mirkovci
• Obrovac
• Okučani
• Pakrac
• Petrinja
• Plaški
• Podravska Slatina
• Slunj
• Caprag
• Tenja

• Krajinan kapina
• Kroatian sota
• Operaatio Myrsky
• Operaatio Salama

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Krajinan serbitasavalta Wikimedia Commonsissa