Koulupuutarha

Uno Cygnaeus laati ehdotuksen, jonka perusteella muokattiin Suomen ensimmäinen kansakouluasetus vuonna 1866. Kansakouluehdotusta varten Cygnaeus teki pitkän opintomatkan eurooppalaisiin kansakouluihin ja tutustui todennäköisesti myös koulupuutarhatoimintaan.[2] Ensimmäisestä kansakouluasetuksesta lähtien puutarhaopetus kuului kansakoulunopettajia valmistavien seminaarien ja kansakoulujen opetusohjelmaan, joko vapaaehtoisena tai varsinaisena oppiaineena. Opetus säännöllistyi kuitenkin vasta vuosisadan vaihteessa. Cygnaeuksen aloitteesta Jyväskylään perustettiin Suomen ensimmäinen opettajaseminaari. Se aloitti toimintansa väliaikaisena vuonna 1863 ja se vakinaistettiin kansakouluasetuksen yhteydessä vuonna 1866. Seminaarin puutarha oli Suomen ensimmäinen kansanopetuksellinen koulupuutarha.[7] Seminaarien puutarhaopetuksella oli ratkaiseva merkitys, sillä kansakouluopettajien omalla aktiivisuudella ja esimerkillä oli vaikutusta puutarhaharrastuksen leviämiseen koulupaikkakunnalla. Tämän vuoksi etenkin maaseudun kansakoulujen puutarhat ovat poikenneet paljon toisistaan niin laajuudeltaan kuin toimintamuodoiltaan.[8] Seminaarin puutarhan kuului olla maalaiskansakoulun täydellistynein ja laajennettu muoto, niin kooltaan kuin kasvilajeiltaan. Puutarhaan piti sisältyä myös kasvihuone.[9] Opettajaseminaarien puutarhureiden ja lehtoreiden sekä muiden koulupuutarhojen opettajien joukossa oli aktiivisia puutarha-aatteen kannattajia. Monet heistä kirjoittivat oppikirjoja ja lehtiartikkeleita sekä olivat mukana alan yhdistyksissä.[10]

Maalaiskansakoulujen koulupuutarhoja pidettiin tärkeinä, mutta puutarhoja perustettiin myös kaupunkeihin. Maalais- ja kaupunkikansakoulujen puutarhat erosivat toisistaan siten, että maaseudulla puutarha sijaitsi koulun läheisyydessä, mutta kaupungeissa monilla kansakouluilla oli yhteinen iso koulupuutarha.[11] Maaseudun koulupuutarhat muodostuivat pääasiassa kahdella tavalla: ne tehtiin joko opettajan aikaisemmin perustamasta omasta puutarhasta tai sen osasta tai puutarha perustettiin alusta alkaen esimerkiksi Suomen koulupuutarhayhdistyksen mallisuunnitelmien ja muiden asiantuntijaohjeiden mukaan kunnan avustuksella. Koulupuutarhaan tuli kuulua keittiökasvitarha, hedelmä- ja marjapensasalue, taimisto, oppilaiden viljelypalsta ja peltokasvien koeviljelyalue vuoden 1918 kasvitarhanhoidon opetussuunnitelman mukaan. Oppilaalla saattoi olla koulupuutarhassa oma viljelyspalsta, jota hän hoiti ja havainnoi koko kasvukauden ajan sekä sai osan sadosta itselleen. Puutarhan satoa hyödynnettiin myös koulukeittiössä, jolla oli samanlaisia tavoitteita suomalaisten ruokavalion parantamisessa kuin koulupuutarhoillakin. Koulukeittoyhdistys jakoi vuosittain juurikasvien siemeniä ilmaiseksi usealle sadalle koululle.[12] Ihanteelliseen kouluympäristöön kuului koulupuutarhan lisäksi koulupuisto, kasvitieteellinen osasto ja opettajan puutarha.[13]

Maaseudulle alettiin perustaa nuoria naisia varten emäntäkouluja 1880-luvulta lähtien.[14] Emäntäkoulujen tehtävänä oli lisätä maaseudun tyttöjen sivistystasoa ja antaa opetusta kodinhoitajalle maalaisoloissa välttämättömissä taidoissa kuten ruokataloudessa, puutarhanhoidossa, käsitöiden tekemisessä, lastenhoidossa, terveysopissa sekä karjan- ja pienkarjanhoidossa. Emäntäkoulu antoi myös jatkokoulutusmahdollisuuden kotitalousopettaja- ja kotitalousneuvojakoulutukseen. Kotitalousopetus on ollut sidoksissa yhteiskunnan kehitykseen ja olosuhteisiin. Opetusta on eniten kaivattu poikkeuksellisina aikoina, kuten sota- ja pulavuosina.[15]

Puutarhaoppi oli tärkeä osa emäntäkoulun opetustoimintaa. Puutarhalla oli suuri merkitys myös koulun ruokatalouden ylläpitäjänä, sillä puutarhasta saatiin monenlaisia elintarvikkeita. Kasviksia, marjoja ja hedelmiä käytettiin paljon ruoanvalmistuksessa opetuskeittiössä. Omasta puutarhasta saatiin myös kukkia koristamaan koulun sisätiloja. Emäntäkoulussa maalaistalojen töitä opittiin vuodenaikojen mukaisesti, joten keväällä ja kesällä työskenneltiin pääasiassa puutarhassa ja syksyllä korjattiin satoa. Puutarhaopetus muiden oppiaineiden tavoin oli jaettu tietopuoliseen ja käytännölliseen opetukseen. Opetuksessa pyrittiin tuomaan esille sekä käytännöllistä että tieteellistä ajattelutapaa. Tietopuolisella opetuksella selvitettiin ja perusteltiin käytännön työssä tarvittavia asioita ja syvennettiin muutakin osaamista. Käytännön harjoitustöitä tehtiin puutarhassa, lavoilla, kasvihuoneessa ja puutarhaluokassa. Tärkeä käytännön harjoitustehtävä oli kotipuutarhassa viljeltävien keittiökasvien kasvattaminen siementilauksen laatimisesta sadonkorjuuseen ja talvisäilytykseen asti.[16] Emäntäkoulut ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että kotipuutarhat ja puutarhaviljelys levisivät maaseudulle.