Koukku (verotus)

Koukku oli veroyksikkö, joka tunnettiin viimeistään keskiajalta lähtien Suomessa. Toiselta nimeltään yksikkö oli aatra. Yksi koukku oli yhden tilan veroluku.[1] Kun tila jakaantui, jakaantui samalla sen koukkuvero. Keskiajalla koukku oli yleisesti käytössä Suomessa, ja vielä uudella ajallakin paikoin Ylä-Satakunnassa ja Hämeessä. Koukkuveron alkuperä on hämärä, ja sitä ovat useat tutkijat yrittäneet selventää. Koukku ja sen ruotsinkielisillä alueilla käytetty vastine bol korvaantuivat 1400-luvun alussa yksiköllä savu.[2][3]

Koukkua maksettiin sekä kirkolle että valtiolle, mutta epäyhtenäisesti (muutamilla alueilla vain kruununverona). Kirkon verona se näkyy asiakirjoissa jo 1200-luvulla, ja tutkijat arvelevat sen tarkoittaneen pakanuuden ajalla kantatilaa ja siitä maksettua veroa. 1300-luvulla se oli koko Länsi-Suomessa yleinen vero. Niinpä vuonna 1413 koukkuja oli Turun läänissä 345 ja 1/6, Satakunnassa 664 ja Hämeen läänissä 958. Kukin koukku oli 12 tynnyrinalaa viljapeltoa. Myös Savossa käytetty vero arviopunnanmaa voidaan rinnastaa koukkuun.[3]

Keskiajalla koukun määritelmä oli kuusi tangonalaa ja yksi tangonala oli kuusi kyynärää. Toisen määritelmän mukaan koukku oli maa-ala, johon voitiin kylvää kolme puntaa viljaa. Muita keskiaikaisia veronkantoperusteita olivat neljänneskunta, savu ja jousi.[1]

Koukkua vastaavat veroyksiköt muualla

Koukkuverotus sai ilmeisesti nimensä vanhanaikaisesta huhtakoukusta eli ”preussilaisesta aurasta”, joka ei kääntänyt maata kuten myöhemmät aurat, vaan pelkästään viilsi siihen uran. Verotusterminä koukku lienee alun perin tarkoittanut yhtä maatilaa. Vastaavia ”auraveroja” on ollut käytössä laajalti Itämeren piirissä ja kauempanakin. Historiallisista merkinnöistä päätellen koukkuvero tunnettiin suomalaisten itämerensuomalaisten sukulaiskansojen ja slaavilaisten ja balttilaisten keskuudessa jo ennen kuin se tunnettiin Ruotsissa. Suomenkaan koukkuverotus ei ole peräisin Ruotsista.[4]

Baltian alkuperäiskansojen keskuudessa koukku oli todennäköisesti veromuotona jo pakanuuden aikana. Alun perin vero on maksettu kultakin auralta, ja myöhemmin kultakin tilalta. Kristillisyyden levitessä siitä tuli kirkon vero. Muinaisvirossa sillä oli nimi arve. Näin olleen koukku olisi ikivanha veromuoto suomensukuisten kansojen piirissä.[4]

Koukkuauran omistavat tilat ovat 1200-luvun saksalaisen ritarikunnan hallitsemassa Preussissa joutuneet maksamaan vain puolet siitä auraverosta, jonka uudemman auratyypin omistamat tilat ovat maksaneet. Tällä on ilmeisesti tasoitettu koukkuauran kehnosta työtuloksesta koituvaa haittaa. Koukkuaura on niin tehoton, että usein sillä on täytynyt kyntää pelto ristiin, kun taas uudemmalla auratyypillä on riittänyt yhteen suuntaan kyntö. Tavallisen auran työstä on siis koitunut kaksinkertainen tulos, ja tämä on otettu huomioon verotuksessa.[4]

Useat tutkijat, kuten Väinö Voionmaa ja Kauko Pirinen (1987) ovat koukkuverotuksen perusteella esittäneet, että Lounais-Suomen maanviljelyalueilla olisi kannettu veroa jo esihistoriallisena aikana, eli ennen kirkon ja Ruotsin verotuksen ulottumista Suomeen. Jos verotus olisi peräisin Ruotsista, olisi myös veroyksikköjen pitänyt luultavasti olla ruotsalaisperäisiä. Ruotsin koukku-veroyksikköä tarkoittavaa termiä krok pidetään pikemminkin käännöslainana suomesta, tosin suomenkin termi lienee oppitekoinen. Aura eli aatra lienee alkuperäinen termi. Nämä tutkijat arvelevat, että Suomessa jo esihistoriallisena aikana harjoitettu koukkuverotus luovutettiin uusille vallanpitäjille, Ruotsin kruunulle tai katoliselle kirkolle sellaisenaan, jolloin uusien vallanpitäjien ei tarvinnut tuoda kokonaan uutta verotusjärjestelmää.[3]

Koukkuverotuksen mahdollisen alkuperän perusteella ei voida päätellä paljoa esihistoriallisen Lounais-Suomen maanviljelyalueiden yhteiskunnallisesta rakenteesta. Koukkuvero sopii kuitenkin alueeltaan myös muiden, jo esihistorialliseen Lounais-Suomeen mahdollisesti kuuluneiden yhteiskunnallisten ilmiöiden keskiaikaisten jäänteiden, kuten suomalaisen oikeuden ja Kyrön oikeuden kanssa. Jos Lounais-Suomen maanviljelyalueilla olisi ollut muinaispitäjiä tai niitä laajempia yhteisöjä, selittyisi koukkuverotus tämän perusteella. Tämä ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että koukkuverotuksen periaate olisi lainattu muualta, koska suomalaiset olleet tiiviissä yhteyksissä Itämeren kansoihin jo esihistoriallisena aikana.

Lähteet
  1. Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 252. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. Viljana, nahkoina, kapakalana – Talonpoikien maksamat kruununverot Suomessa vuosina 1539–1609, Suvianna Seppälä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, s. 48
  3. Kauko Pirinen: Koukkuverotuksen alkuperä. Martti Linnan toimittamassa teoksessa: Muinaisrunot ja todellisuus, Suomen kansan vanhojen runojen historiallinen tausta) (1987), s. 102–105. Pirinen korostaa, että veroa ei tunnettu Ruotsissa eikä Suomen ruotsinkielisillä alueilla.
  4. Pirinen, s. 106–112.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.