Koto (soitin)

Koto (jap. 箏) on perinteinen japanilainen kielisoitin. Se on tavallisesti pituudeltaan 180 ja leveydeltään 24 senttimetriä. Koton pohjassa on kaksi ääniaukkoa ja siinä on 13 perinteisesti silkistä, mutta nykyisin keinokuiduista valmistettua kieltä.

Koto

Nainen soittaa kotoa

Michiyo Yagi soittaa 21-kielistä kotoa

Kotolla on yli 1000-vuotinen historia. Se on kehittynyt kiinalaisesta gŭzhēng-soittimesta 600-luvulla. Aluksi kotoa käytettiin ainoastaan japanilaisessa hovimusiikissa, mutta 1600-luvulta lähtien muussakin japanilaisessa musiikissa. Perinteisesti Japanissa kotolla on ollut vastaava asema kuin pianolla länsimaissa. Nykyisin koton soittajat jakaantuvat kahteen koulukuntaan, Yamada- ja Ikuta-haaroihin.

Nykyään on olemassa myös 17- ja useampikielisiä kotoja sekä bassokotoja. Koton loivasti kaareva kaikukoppa on valmistettu keisaripuusta (Paulownia tomentosa). Kaikukopan pinta on polttokäsitelty ja kiillotettu, jolloin keisaripuun syykuvio tulee hyvin voimakkaasti esille soittimen pinnalla. Arvokkaiden soitinten syykuviointi on voimakkaasti aaltoileva. Kaikukopan yläpintaa kutsutaankin japaniksi sanalla "umi" eli meri. Soittimen pohjassa on kaksi pyöreää ääniaukkoa.

Legendan mukaan koton ulkonäön esikuvana on ollut kyyryasentoinen lohikäärme, joka on Kiinassa ja Japanissa onnen symboli. Soittimen osien nimissä lohikäärmeteema tuleekin hyvin esille. Soittimen osien nimiä ovat muun muassa lohikäärmeen kieli, sarvet ja häntä. Liikuteltavat kielisillat ovat perinteisesti norsunluuta, nykyisin muovia. Soitin viritetään siirtelemällä kielisiltoja haluttuun asemaan. Kotoa soitetaan kolmella oikean käden peukaloon, etu- ja keskisormeen kiinnitettävällä sormustinmaisella näppäimellä. Vasemmalla kädellä kielisillan vasemmalla puolella kieliä painelemalla saadaan aikaan sävelkorkeuden nousut ja laskut ja erilaiset glissando- ja vibratoäänet.

Yleisimmät koton viritystavat tunnetaan nimillä hirachōshi (平調子) ja kumoichōshi (雲井調子).