Kotilaivasto
Kotilaivasto (engl. Home Fleet) oli Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien kotivesiä suojaavan laivasto-osaston nimenä vuodesta 1902 aina vuoteen 1967 muutamaa katkoa lukuun ottamatta.
Ennen ensimmäistä maailmansotaa
Kanaalin laivasto (engl. Channel Fleet) oli perinteinen nimitys Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien laivasto-osastolle, jonka tehtävänä oli 1600–1900 puolustaa Englannin kanaalia. Laivastonreservintarkastava amiraali ja myöhemmin vara-amiraali Gerard Noel sai 1. lokakuuta 1902 oman toimensa ohella Kotilaivaston komentajan tehtävät, jolloin hänen alaisuuteensa määrättiin kontra-amiraali johtamaan Kotilaivuetta. Laivaston ytimen muodostivat neljä satamienvartiointiin tarkoitettua alusta, jotka oli siirretty telakoilta Portlandiin sijoitetun Kotilaivueen alaisiksi. Laivueenkomentajan alaisuuteen sijoitettiin myös rannikkovartioston käytössä olleet alukset, jotka jatkoivat palvelustaan kuten aiemmin. Rannikkovartioston alusten tuli kuitenkin vähintään kolmesti vuodessa osallistua laivastoharjoituksiin. Kotilaivuetta ja rannikkovartiostoa kutsuttiin yhteisellä nimellä Kotilaivasto.
Kotilaivueen ensimmäisenä komentajana oli kontra-amiraali George Atkinson-Willes lippulaivanaan HMS Empress of India.
Kanaalin laivaston nimi vaihdettiin 14. joulukuuta 1904 Atlantin laivastoksi ja Kotilaivasto nimettiin Kanaalin laivastoksi. Kotilaivasto muodostettiin 1909 uudelleen komentajanaan amiraali Sir William May, joka seuraavana vuonna luovutti komentajuuden amiraali Sir George Callaghanille. Amiraali Sir John Jellicoen oli 1914 tarkoitus vastaanottaa laivaston komentajuus, mutta ensimmäinen maailmansota puhkesi 4. elokuuta.
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Kotilaivasto yhdistettiin Atlantin laivastoon (engl. Atlantic Fleet) muodostaen Suuren laivaston (engl. Grand Fleet).
Sotien välillä
Washingtonin laivastosopimuksen seurauksena runsaasti raskaita aluksia poistettiin käytöstä, jolloin Suuri laivasto lakkasi olemasta. Suuri laivasto jaettiin kahteen osaan, Atlantin laivastoon ja Välimeren laivastoon (engl. Mediterranean Fleet), joissa kummassakin oli kuusi taistelulaivaa ja/tai taisteluristeilijää.
Atlantin laivaston nimi muutettiin uudelleen Kotilaivastoksi 1932.
Toinen maailmansota
Toisessa maailmansodassa Kotilaivasto oli Yhdistyneen kuningaskunnan merivoimien tärkein yksikkö Euroopassa. Sen vastuulla oli saattueiden suojaaminen ja saksalaisten pinta-alusten toiminnan estäminen.
Yksikkö | Alukset | Huom |
---|---|---|
2. Taistelulaivaviirikkö | HMS Nelson HMS Rodney HMS Royal Oak HMS Royal Sovereign HMS Ramillies | |
Taisteluristeilijäviirikkö | HMS Hood HMS Renown HMS Repulse | |
Lentotukialukset | HMS Ark Royal HMS Furious | |
Ilmatorjuntaristeilijät | HMS Calcutta | |
18. Risteilijäviirikkö | HMS Norfolk HMS Belfast HMS Edinburgh HMS Newcastle HMS Sheffield | HMS Aurora (hävittäjiä komentavan kontra-amiraalin lippulaiva) |
6. Hävittäjälaivue | 8 Tribal-luokan hävittäjää | |
8. Hävittäjälaivue | 9 F-luokan hävittäjää | |
Sodan jälkeen
Toisen maailmansodan jälkeen Kotilaivasto palasi vanhoihin tehtäviinsä kotivesien suojaamiseen sekä palvelukseen Etelä- ja Pohjois-Atlantilla. Kylmän sodan aikana toiminta suuntautui voimakkaasti Pohjois-Atlantille estämään mahdollisia Neuvostoliiton laivaston toimia.
Kotilaivaston nimi muuttui Läntiseksi laivastoksi (engl. Western Fleet), kun Välimeren laivasto lakkautettiin 1967. Samalla laivaston vastuualue kasvoi kattamaan kaikki Yhdistyneen kuningaskunnan edut maailman merillä.
Lähteet
- Levy James P, The Royal Navy's Home Fleet in World War II 2003 New York Palgrave macmillan ISBN 1-4039-1773-6 (englanniksi)