Kosteusvaurio

Kosteusvauriolla tarkoitetaan rakennuksen sisäpinnan aluetta tai rakenteen osaa, jossa voidaan havaita selviä kosteusjälkiä tai näkyvää mikrobikasvustoa. Kosteusvaurioituneiden rakennusten sisäilman mikrobipitoisuudet ovat usein pieniä, mutta mikrobien lajikoostumus poikkeaa tavanomaisesta[1]. Mikrobikasvuston esiintyminen varmennetaan mikrobiologisin menetelmin. Hoitamaton kosteusvaurio johtaa käytännössä aina mikrobivaurioon. Kosteusvaurio voi johtua monista syistä.[2] Kosteusvaurio voi aiheuttaa sisäilmaongelman.

Vesivahinkojälkiä

Kosteusvaurion tunnistaminen

Kosteusvaurio voidaan tunnistaa esimerkiksi ylimääräisen veden aiheuttamista kosteusjäljistä. Näitä ovat esimerkiksi rakennusmateriaalien muodonmuutokset, kuten pinnoitteiden irtoaminen, värimuutokset tai materiaalin turpoaminen sekä kalkkihärmän esiintyminen tiili- tai betonipinnassa.[3] Rakennuksen liiallinen kosteus voidaan myös todentaa sähköisillä mittalaitteilla. Mikrobivaurio on myös lähes varma merkki kosteusvauriosta.

Rakennusten kunnon arviointiin on olemassa monentasoisia menetelmiä ja palveluja. Kosteusvauriokuntoarvio on rakennustekninen tarkastus, jossa selvitetään rakennuksen kunto kosteusvaurioiden varalta. Tarkastuksessa käytetään aistinvaraisia menetelmiä, eikä pintoja rikota. Rakenteiden liiallinen kosteus osoitetaan pintakosteuden osoittimilla. Kuntotutkimuksessa selvitetään muun muassa rakenteiden ja koneteknisten järjestelmien kunto. Tässä tarkastustyypissä voidaan avata pintarakenteita ja käyttää laboratoriotutkimuksia. Kuntotutkimuksella saadaan tarkempaa tietoa rakennuksen kosteusteknisestä kunnosta kuin kuntoarvioilla.[2]

Kosteusvaurioiden syitä
Tulvan aiheuttaman kosteusvaurion jälkiä.

Rakennuksen kosteusvaurio voi johtua monista syistä, joista tärkeimpiä ovat rakenteiden suunnittelussa ja toteutuksessa tapahtuvat virheet. Seuraavassa luettelossa on listattu joitakin kosteusvaurioiden vaaraa lisääviä tekijöitä ja esimerkkejä:

  • Rakennus- tai suunnitteluvirhe
    • Liian matalalle korolle perustettu rakenne
    • Salaojituksen puute tai toimimattomuus
    • Puutteellinen kosteuseristys
    • Kylmäsillat
    • Väärä tarvike- tai materiaalivalinta
    • Rakentamisen yhteydessä rakenteisiin jäävä kosteus
  • Riskirakenne tai huollon puute
    • Toimimaton veden poisto tasakatolta
    • Lipattomat ikkunanpuitteet
    • Räystäätön katto
  • Väärin toteutettu korjaus tai lisäeristys
  • Rakenteen puutteellinen tuuletus
  • Vesikattovuoto
  • Putkistovuoto
  • Laitevuoto
  • Huolimaton vedenkäyttö rakennuksen sisällä
  • Ilmanvaihtokanavien ja vesiputkien lämmönvaihtelusta johtuva veden kondensoituminen
  • Ilmankostuttimien liikakäyttö

Kosteusvaurioille alttiita rakenteita

Kellarit
Kosteusvaurioitunut kellari.

Vanhojen rakennusten kellarien salaojitus ja seinien vedeneristys puuttuvat usein kokonaan. Salaojien puuttumisen lisäksi ongelmia voi aiheuttaa niiden tukkeutuminen maassa olevan hienojakoisen aineksen vähitellen kulkeutuessa putkiin, jolloin ne lakkaavat toimimasta. Yleistä on myös salaojan purkuaukon tukkeutuminen vuosikymmenten aikana.

Kellarin ulkopuolella oleva maa-aines saattaa kyllästyä vedellä, koska vesi poistuu maa-aineksesta hitaasti salaojituksen puuttuessa. Tällöin kellarinseinät saattavat olla kosketuksissa pitkiäkin aikoja veden kanssa. Kellarinseinämä on useimmiten rakennettu betonista tai kevytsoraharkoista. Nämä ovat materiaaleja, joissa vesi voi edetä kapillaarivoiman vaikutuksesta betonihuokosia pitkin kellarin sisäpintaan asti, mikäli ulkopinnassa ei ole asianmukaista vesieristettä, esimerkiksi bitumisivelyä tai -mattoa. Sama ilmiö voi tapahtua myös harkkorakenteessa, jossa sementtilaasti toimii kapillaarireittinä. Kapillaari-ilmiön lisäksi rakenne voi kastua vuotamalla seinässä olevien rakojen kautta. Kosteusvaurioiset kellariseinät ovat yleensä kosteita yläosastaan ja märkiä alaosastaan. Tämä johtuu siitä, että vesi laskeutuu painovoiman vaikutuksesta alaspäin ja törmää seinän perustuksiin.

Kosteusvauriota indikoiva mikrobivaurio on yleensä pahempi, jos seinän sisäpinta on peitetty lämmöneristeellä, paneloinnilla tai levytyksellä. Silloin veden haihtumisreitti on suljettu, eikä ilmanvaihto kuivata seinärakennetta. Käytännössä suurin osa seinän läpi tulleesta kosteudesta jää näin rakenteeseen. Kosteaa betoni- tai harkkopintaa vasten oleva puumateriaali tai lämpöeriste on hyvä kasvualusta homeille ja bakteereille. Tällaista kosteusvauriota on vaikea havaita aistinvaraisesti. Sisäpuolelta lämpöeristetty kellarinseinä voi joskus vahingoittua diffuusion seurauksena ulkopuolelta tulevan vesihöyryn vaikutuksesta, kun seinässä on muovikalvo. Näissä tapauksissa on vaikea erottaa toisistaan kapillaari- ja diffuusiokosteusvauriota.

Myös pintavedet voivat valua kellariin. Tällöin kysymys on yleensä sade- ja sulamisvesistä, jotka pääsevät kellariin joko vuotamalla rakenteissa olevien rakojen kautta tai siirtymällä kapillaarisesti. Usein molempia tapahtuu samanaikaisesti. Rakojen kohdalla valumisveden kastelema rakenne saattaa olla erittäin märkä. Tyypillisesti seinärakenteiden rakoja löytyy betoniseinistä, maanpinnan tasolla sijaitsevista ikkunanpielistä ja harkkoseinän epätiiviistä saumoista. Yleinen pintaveden aiheuttama kosteusvaurio johtuu siitä, että kellarin ulkopuolella oleva maa viettää sokkelia kohti. Tämä on erittäin ongelmallista, sillä kellariin valuva vesi kastelee rakenteet täysin. Lisäksi betoni ja sementtipohjainen harkko kuivuvat varsin hitaasti: on havaittu, että sateiden ja lumien sulamisen aikaan kastuva rakenne ei välttämättä edes kuivu ennen seuraavaa kastumista. Siksi kellariseinien pinnoilla, varsinkin kastumisalueen läheisyydessä on jatkuvasti mikrobikasvun vaara. Vaikka rakenteissa ei yleensä ole paljoa ravinteita bakteereille ja sienille, mikrobikasvustot ovat usein silminnähtävissä.

Useimmissa ennen 1960-lukua rakennetuissa kellariseinissä ei ole lämmöneristettä. 1960-luvun kellareihin rakennettiin usein sokkelihalkaisu yläosaan, mutta maan alapuolisiin osiin ei laitettu lämmöneristettä ainakaan ulkopuolelle. Sokkelihalkaisun puuttuessa kellariseinän yläosa kylmenee talvisin. Jos kellarissa on kosteat olosuhteet, saattaa kellarin yläosan kylmetä alle kastepisteen, jolloin seinänpintaan tiivistyy vettä.[4]

Tuulettuvat alapohjat

Tuulettuva alapohja kosteusvaurioituu yleensä riittämättömän tuuletuksen vuoksi. Tämän lisäksi vaurion syynä saattaa olla puutteellinen salaojitus, kapillaari-ilmiön katkaisevan kerroksen puuttuminen tai alapohjaan vuotava pintavesi. Joskus kosteusvaurioita syntyy tuulettuvaan alapohjaan paikallisesti, kun jokin alue jää tuulettumatta. Tällaisissa kohdissa voi ilman suhteellinen kosteus nousta maasta nousevan kosteuden seurauksena, eikä kosteus pääse poistumaan ilmavirtausten mukana. Paikallinen kosteusvaurio havaitaan todennäköisesti vain ryömimällä alapohjatilaan.[4]

Maanvastaiset alapohjat

Maanvastainen alapohja kostuu yleensä kapillaari-ilmiön vuoksi, jolloin kosteus siirtyy laattamateriaalia pitkin sen yläpinnalle. Jos kapillaarisesti siirtyvä vesi kohtaa laatan yläpinnalla läpipääsemättömän esteen, kuten muovimaton tai muun eristävän materiaalin, kosteus jää laattaan. Kapillaarisen vedennousun taustalla saattaa olla tukkeentunut tai puuttuva salaojitus, jolloin lattialaatan alapuolella oleva sora- tai hiekkakerros vettyy. Jos kapillaarista vedennousua ei estetä, siirtyy kosteus suoraan betonilaattaan. Kosteus saattaa siirtyä myös eristelevyn saumoista. Jos lattian pinnassa on muovimatto, se estää herkästi kosteuden siirtymisen sisäilmaan. Näin lattialaatta muovin alla saattaa säilyä kosteana pitkiä ajanjaksoja, mikä havaitaan pintakosteusmittarilla.

Kapillaari-ilmiön lisäksi rakenteet voivat kostua pintavesien vuoksi, jolloin vettä saattaa joutua valesokkelirakenteen taakse seinien alajuoksuihin tai lattian eristetilaan. Näitä vauriotyyppejä ei useinkaan havaita pintakosteusmittarilla, vaan hajun perusteella.[4]

Valesokkeli

1960-luvun puolivälistä lähtien aina 1990-luvun alkuun saakka oli yleistä rakentaa omakotitaloihin valesokkeli. Vasta sen jälkeen havaittiin rakenteen kosteusriski. Lähes kaikissa valesokkelirakennuksissa on ongelmia. Kun seinän alaosan puurakenteet ovat maanpinnan tasossa tai sen alapuolella, on rakenne aina riskirakenne. Yksi riskeistä on kapillaarinen kosteus ja maaperän kosteus. Seinärakenteen alaosan tuuletus ja kosteuden poistuminen rakenteista ei tapahdu kuten maanpäällisissä rakenteissa. Tutkimusten mukaan noin joka neljännessä omakotitalossa on jonkinasteinen homevaurio, joten homevauriokorjauksia pitää tehdä noin 250 000 talossa. Kustannuksiltaan vakavimmat vauriot ovat yleisesti alapohjassa ja märkätiloissa. Rakennuksissa joudutaan tekemään joko suuria korjauksia tai uusimaan tilojen rakenteita. Vauriot alapohjan rakenteisiin on aiheuttanut virheellisten rakenneratkaisujen aiheuttama vesi tai ylimääräinen kosteus. Asumisterveysliiton tutkimuksessa on selvinnyt, että yli kolmannes perheistä oli kärsinyt homeen aiheuttamista terveysongelmista. Alapohjan mikrobivaurion aiheuttajia on tutkimusten mukaan yhtä usein rivi- ja ketjutaloissa kuin pientaloissa. Virheellisiä rakenteita korjataan tavallisesti muuraamalla valesokkeliin harkko. Pystyrunko katkaistaan, betonisokkelia korotetaan harkoilla ja ulkopuolelle lisätään vesieristys. Harkkomuurausmenetelmässä on useita työvaiheita ja se on suhteellisen kallis toteuttaa. Vuonna 2013 palkittiin Rakennusfysiikkapäivillä Termokenkä-tuote jossa vaurioitunut osa rakenteesta korvataan teräksisillä ja lämpöeristetyillä osilla.[5]

Yläpohjan kosteusvaurio ei välttämättä näy sisäkatossa

Yläpohja

Suurin osa yläpohjien kosteusvaurioista johtuu vuodoista, jotka löytyvät piipun tai muun läpiviennin juuresta. Vuotava vesi kastelee yläpohjan eristeet, mutta saattaa pysähtyä höyrynsulkumuoviin. Tällöin sisäkattoon ei tule kosteusjälkiä, joten vaurio on erittäin hankala havaita. Käytännössä vaurio löydetään vain ryömimällä yläpohjan eristetilaan ja tutkimalla eristeitä. Määrätyillä eristetyypeillä kosteus aiheuttaa eristeisiin näkyvän jäljen, mutta muuten joudutaan avaamaan eristeitä. Joskus kosteusjälkiä jää eristeiden yläpuolisiin, näkyviin puurakenteisiin, mikä helpottaa vaurion löytymistä.

Myös yläpohjan huono tuulettuvuus aiheuttaa merkittävästi kosteusvaurioita. Usein tuulettuvuus huonontuu jälkikäteen tehtyjen muutostöiden, kuten lisäeristysten yhteydessä. Tällöin tuuletusrakoja usein tukitaan. Katealustan tuuletuksen on havaittu olevan usein puutteellinen ullakkotilaan rakennettujen lisähuoneiden kaltevien sisäkattojen kohdalla.[4] Kattorakenteiden kosteusongelmat saattavat johtua myös yläpohjan puutteellisesta höyrynsulusta, jolloin kosteus etenee sisätiloista kattorakenteisiin.

Kosteusvaurioiden yleisyys

Neljä prosenttia suomalaisista ilmoitti vuonna 2019 asuvansa asunnossa, jonka rakenteissa on kosteusongelmia[6]. Joidenkin arvioiden mukaan peräti puolet pientaloista on vaurioitunut siten, että korjaus tai lisäselvitys vauriosta olisi tarpeen.[7] Haastatteluissa on selvinnyt, että 27 % suomalaisista pientaloasukkaasta on havainnut asunnossaan hometta.[8] Myös kuntien rakennuksissa on havaittu paljon kosteusvaurioita. Erityisesti päiväkodeissa ja urheilurakennuksissa on korjattavaa. Kunnat korjasivat 1996 - 1999 vuosittain viittä prosenttia rakennuskannastaan.

Työterveyslaitoksen selvitysten mukaan arviolta yli puolessa suomalaisista rakennuksista eli noin 700 000:ssa olisi todettavissa kosteusvaurion jäljet ja yli 100 000 rakennuksessa hoitamaton kosteusvaurio on johtanut rakenteiden homehtumiseen.[9]

Useissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimushankkeissa on selvitetty suomalaisten asuntojen ja koulurakennusten kosteusvaurioiden yleisyyttä. Tutkimuksissa todetaan, että kosteusvauriot ovat yleisiä kaikentyyppisissä asunnoissa ja kouluissa. Kerros- ja pientaloissa korjausten tai tarkemman tutkimisen tarvetta oli lähes joka toisessa asunnossa. Asuntojen kosteusvaurioista suurin osa on kosteissa tiloissa, ja loput vauriot jakautuvat melko tasaisesti eri tilojen kesken. Koulurakennuksista jopa 75 %:ssa on kosteusvaurioita. Puu- ja kivimateriaalista rakennettujen koulujen välillä ei ole suuria eroavaisuuksia, mutta puurakenteisissa kouluissa on lukumääräisesti hieman enemmän kosteusvaurioita pinta-alaan suhteutettuna. Puukoulujen vauriot ovat vaurioasteeltaan pahempia, mutta pinta-alaltaan pienempiä kuin kivikoulujen vauriot. Koulurakennusten kunto on vähitellen huonontunut johtuen huollon ja kunnostuksen puutteista, joten niihin on päässyt syntymään vakaviakin kosteusvaurioita.[10]

Kirjanpidollisten syiden takia kuntien ei välttämättä ole taloudellisesti kannattavaa purkaa kosteusvaurioista kärsivää julkista rakennusta, koska käyttökelvottomankin rakennuksen purkaminen johtaa kirjanpidossa omaisuuden arvon laskemiseen kunnantalouden tunnusluvuissa. [11]

Tyypillisiä kosteusvaurioita eri vuosikymmenien pientaloissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suoritti vuonna 1993 tutkimuksen "Pientalojen kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen". Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa eri vuosikymmenillä rakennettujen suomalaisten pientalojen kuntoa.

1960-lukua varhaisemmat rakennukset

Ennen 1960-lukua rakennettuja erillispientaloja oli Suomessa noin 400 000 kappaletta vuonna 1993, joista suurin osa rintamamiestaloja. 1950-luvun talojen yleisimmäksi kosteusvaurioksi on osoittautunut maata vasten rakennetun perusmuurin vuoto, jonka kautta kosteus pääsee kellaritiloihin. Kansanterveyslaitoksen suorittamassa tutkimuksessa tämä vaurio havaittiin joka toisessa tutkitussa talossa. Joka toisessa talossa havaittiin myös vesikattovaurio. Sen todettiin johtuvan yleensä peltikaton naulanreikien vähäisestä vuodosta tai kondenssivedestä, joka tiivistyi peltikattoon pyykinkuivauksen yhteydessä. Joka kolmannesta tutkitusta rakennuksesta löytyi myös putki- ja laitevuotojen aiheuttamia kosteusvaurioita.[12]

1960-luku

1960-luvun pientalojen yleisin kosteusvaurio on vesikatteen vuoto, josta kärsi THL:n tutkimuksen mukaan 38 % tutkituista taloista. Yhtä yleinen ongelma on seinien kosteusvaurio, joka löytyy yleensä kylpyhuoneesta. Putkiston aiheuttamia kosteusvaurioita on 35 %:ssa taloja ja talon alapohjan vaurioita 34 %:ssa tutkituista 60-luvun taloista. Alapohjan vaurion syy on yleensä joko kylpyhuoneen lattiavaurio tai talon ulkopuolisten pintavesien jääminen sokkelin juureen. Ilmanvaihtokanaville kondensoituneesta vedestä aiheutuu kosteusvaurioita noin 12 %:ssa taloista.[12]

1970-luku

Tämän vuosikymmenen pientalot ovat tyypillisesti matalalle perustettuja, puurunkoisia taloja, joista monissa on myös valesokkelirakenne. 1970-luvulla alettiin käyttää muovia höyrysulkuna. Yleisin kosteusvaurio on vesikatteen vuoto (jopa 61 %), johtuen tasakatoista ja vuotavista läpivienneistä. Yleinen ongelma on myös kylpyhuoneen seinien kosteusvaurio (28 %), putkivauriot (26 %) sekä alapohjavauriot (22 %). Alapohjavaurion syynä on yleensä kylpyhuoneen lattiavaurio. Ilmanvaihtokanaville kondensoituneesta vedestä on aiheutunut kosteusvaurioita noin 22 %:lle 1970-luvun taloista.[12]

1980-luku

1980-luvun pientalojen yleisin kosteusongelma on seinien kosteusvaurio, joka esiintyy usein kylpyhuoneen seinässä (42 %). Laitevaurioita (25 %), alapohjan kosteusvaurioita (24 %), vesikattovaurioita (21 %) sekä ilmanvaihtokanaville kondensoituneesta vedestä aiheutuneita kosteusvaurioita (24 %) löytyy myös suhteellisen paljon. Vesijohtovaurioita (12 %) löytyy myös.[12]

Kosteusvauriorakennuksen aiheuttama terveysvaara

Kosteusvaurioituneen rakennuksen mikrobikasvusto muodostaa usein terveyshaitan, ja kosteusvaurioituneissa rakennuksissa oleskelevilla ihmisillä esiintyy keskimääräistä enemmän terveysongelmia.[8] Kosteusvauriorakennuksiin yhdistettäviä terveyshaittoja on kutsuttu epävirallisella tautinimikkeellä sairaan rakennuksen oireyhtymä[13] (engl. SBS). Sisäilmayhdistys on suosittanut kyseisen termin korvaamista täsmällisemmillä tautinimikkeilla sitä mukaa, kun kosteusvaurion aiheuttamiin terveysongelmiin löytyy selviä rakennukseen ja sen sisäilmaan liittyviä syitä[13].

Kymmenet-, jopa sadattuhannet ihmiset herkistyvät päivittäin rakennuksissa eläville mikrobeille. Suomalainen tutkimusryhmä onnistui osoittamaan vuonna 2017 suoran yhteyden sisäilman heikon laadun ja työntekijöiden oireilun välillä. Ryhmä onnistui samalla kehittämään sisäilman myrkyllisyyttä kuvaavan mittarin, joka perustuu ympäristömyrkyille äärimmäisten herkkien sian siittiöiden käyttöön ilmanlaadun inkikaattorina.[14] Aiemmat tutkimukset olivat epäonnistuneet suoran syy-yhteyden osoittamisessa sen vuoksi, että sopivaa mittaria oli ollut niin vaikea löytää. Oireita aiheuttavia mikrobeja ei kannata mitata koehenkilöistä, koska ne eivät lisäänny pääsääntöisesti ihmisen elimistössä.[14]

Kosteusvaurioihin liitettyjä oireita ja sairauksia
Pääartikkeli: Sisäilmasairaudet

Kosteusvauriorakennuksissa oleskelevilla ihmisillä on todettu esiintyvän tavanomaista enemmän ärsytysoireita ja epäspesifejä yleisoireita. Erityisesti hengityselinten oireet ovat kosteusvauriorakennuksissa yleisiä.[15][16] Pitkäaikainen altistus kosteusvauriomikrobeille ja niiden aineenvaihduntatuotteille voi aiheuttaa erilaisia sisäilmasairauksia kuten monikemikaaliyliherkkyyttä.

Kosteusvaurioituneissa rakennuksissa altistuneilla on kuvattu monenlaisia oireita, joista yleisimpiä ovat silmien ja limakalvojen ärsytysoireet; nuha, kurkkukipu, äänen käheys, pitkittynyt yskä ja lisääntynyt limaneritys. Tyypillisiä oireita ovat myös allergioiden puhkeamiset tai pahenemiset, sillä useat homeet ovat tunnettuja allergeenien tuottajia.[9]

Varsinaisten oireiden lisäksi kosteusvauriorakennuksissa asuvilla tai työskentelevillä ihmisillä on todettu myös ylisairastavuutta muun muassa seuraavien suhteen: astma,[17] niveltulehdus (artriitti)[18] ja sydän- ja verisuonitaudit.[19]

Trichoderma longibrachiatum on yleinen kosteusvaurioihin liitetty homesieni. Se tuottaa pieniä peptidejä, jotka imeytyvät elimistön kudoksiin ja soluihin tuottaen kaliumia ja natriumia läpäiseviä nanokanavia. Nanokanava voi oikosulkea eliöiden omia elintärkeitä natriumia tai kaliumia kuljettavia ionikanavia, jotka säätelevät esimerkiksi sydän-, hengityselin- ja hermosolujen toimintaa ohjaavia viestintäjärjestelmiä.[20][21][22]

Valvonta

Suomessa työsuojelupiiri valvoo työpaikan olosuhteita, ja se voi olla tehokkain tapa pakottaa työnantajaa, useissa tapauksissa kuntaa korjaamaan kiinteistö tai osoittamaan korvaavat homeettomat tilat. Käytännössä syy hometerveyskeskuksen, homesairaalan tai homekoulun korjaamiseen on työsuojelullinen, esimerkiksi opettajien tai terveydenhoitoalan ammattihenkilöiden työsuojeluun liittyvä, koska potilasturvallisuuden tai koululaisten terveyden perustein asian ajaminen on vaikeampaa.

Katso myös

Lähteet
  1. Sisäilmayhdistys: Analysointi ja tulkinta www.sisailmayhdistys.fi. Viitattu 16.11.2020.
  2. Asumisterveysopas 2008, 2. korjattu painos, Sosiaali- ja Terveysministeriö
  3. Hometalo ja kosteusvaurio 2008. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 11.4.2009. Viitattu 25.4.2009.
  4. Juhani Pirinen: Pientalojen mikrobivauriot, Hengitysliiton julkaisuja 19/2006.
  5. Uusi kosteusvaurioituneen seinän korjausmenetelmä rakentajakeskus.com. Arkistoitu 10.2.2015. Viitattu 10.2.2015.
  6. Asuminen | Suomessa asuinolot ovat Euroopan parhaat – katon vuotaminen on harvinainen harmi Helsingin Sanomat. 15.10.2020. Viitattu 16.10.2020.
  7. KTL: Pientalojen kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen.
  8. Outi Koskinen: Moisture, Mold and Health. National Public Health Institute, Kuopio. ISBN 951-740-114-0.
  9. Työterveiset 1996-03, Aarne Luukkonen, Kosteusvaurio ja oireita - onko syynä homeallergia? (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. KTL:n sivut (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 30.4.2009
  11. Kirjanpitopulma: Homekoulujen purkaminen voi viedä kunnan kriisilistalle ts.fi. 12.4.2018. Turun Sanomat. Viitattu 21.12.2022.
  12. Partanen, P. ym., Pientalojen kosteusvauriot - yleisyyden ja korjauskustannusten selvittäminen. KTL:n julkaisuja KTL B6/1995 ISBN 951-53-0167-X
  13. Sisäilmayhdistys ry - Puolueetonta tietoa sisäilmasta. Sairas rakennus -oireyhtymä. http://www.sisailmayhdistys.fi/Terveelliset-tilat/Sisailmasto/Psykologiset-tekijat
  14. Helsingin yliopisto teki historiaa tutkimuksellaan: Myrkyllisen sisäilman ja sairastelun välillä on selvä yhteys. Yle-uutiset 21.2.2017. http://yle.fi/uutiset/3-9471580
  15. Tuomainen, M., 2002. The Present State of and the Requirements for indoor Air Climate in the Home Environment of Occupants with Respiratory Diseases. University of Kuopio. ISBN 951-781-233-7.
  16. Meklin, T., 2002, Microbial Exposure and Health in Schools - Effects of Moisture Damage and Renovation. National Public Health Institute, Kuopio. ISBN 951-740-289-9.
  17. Curtis, L.C., Lieberman, A., Stark, M., Rea, W., Vetter, M., 2004. Adverse health effects of indoor molds. J. Nutr. Environ. Med. 14, 261-274.
  18. Husman, T., 1996. Health Effects of Indoor-air Microorganisms. Indoor Air 22, 5-13.
  19. Storey, E., Dangman, K.H., Schenck, P., DeBernardo, R.L., Yang, C.S., Bracker, A., Hodgson, M.J., 2004. Guidance for Clinicians on Regocnition and Management of Health Effects Related to Mold Exposure and Moisture Indoors. University of Connecticut Health Center, Division of Occupational Health and Environmental Medicine, Farmington, CT, USA, 70 pp + appendices
  20. Siittiötesti apuna - nyt tiedetään, miksi sisäilmahome tekee sairaaksi Tekniikka & Talous 6.10.2012.
  21. 20-Residue and 11-residue peptaibols from the fungus Trichoderma longibrachiatum are synergistic in forming Na+/K+-permeable channels and adverse action towards mammalian cells FEBS Journal 16.10.2012.
  22. “Trilongins” Offer Insight into Mold Toxicity Environmental health perspectives 2/2013.

    Kirjallisuutta

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.