Kosmos-Filmi

Kosmos-Filmi Oy oli Suomessa vuodesta 1926 aina 1980-luvun lopulle toiminut elokuvien maahantuonti- ja levitysyritys, joka tunnettiin neuvostoliittolaisten elokuvien levittäjänä. Se oli vuodesta 1946 Neuvostoliiton elokuvavientiviraston Sovexportfilmin omistuksessa, ja Suomi oli ainoa maa jossa neuvostoliittolaisilla oli oma elokuvavuokraamo ja omia elokuvateattereita. [1][2]

Kosmos-Filmin elokuvateattereita olivat 1970-luvun loppuun asti Helsingin vanhimpiin kuulunut Capitol (sittemmin vuosina 1985–2006 toiminut Forum) Mannerheimintie 16:ssa sekä Kulttuuritalolla toiminut Pikku-Capitol. Vuonna 1980 Kosmos-Filmi sai uudesta Hotelli Presidentin talosta (Eteläinen Rautatiekatu 4) käyttöönsä kaksi elokuvasalia, jotka toimivat nimellä Kino Kosmos 1 ja 2. Niihin mahtui yhteensä lähes 500 katsojaa kerrallaan.[2][3] 1980-luvulla Kosmos-Filmi julkaisi joitakin neuvostoelokuvia myös VHS-videokasetteina.

Historiaa

Yrityksen perusti Helsinkiin Pietarissa syntynyt Ruotsin kansalainen Gustaf Molin (1877–1938) vuonna 1926 nimellä Oy Ufanamet Ab, ja toimitusjohtajana oli Arnold Sundgrén (1895–1969). Ufanamet sai nimensä siitä, että se edusti Suomessa yksinoikeudella saksalaisen Ufan eli Universum-Film AG:n sekä yhdysvaltalaisen Fanamet-yhteenliittymän elokuvia. Fanametin jäseniä olivat Famous Players–Lasky Corporation (sittemmin Paramount Pictures), First National ja Metro-Goldwyn-Mayer.

Ufanamet oli parin vuoden ajan Suomen suurin elokuvalevittäjä, mutta yhteistyö Ufan ja Fanametin kanssa päättyi jo 1928, ja yrityksen uudeksi nimeksi otettiin Kosmos-Filmi. Gustaf Molinilla oli 1930-luvun alussa peräti kymmenkunta elokuva-alan yhtiötä ja useita teattereita. Molinin kuoltua vuonna 1938 hänen leskensä, Ruotsin kansalainen Larissa Molin (ent. Lentz-Lutz, o.s. Grigorowa), avioitui saksalaisen Köhlerin kanssa ja sai Saksan kansalaisuuden. Vuonna 1944 tuli voimaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen Moskovan välirauha, jonka mukaan saksalaisten omaisuus Suomessa piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Lesken omaisuus ja kansalaisuustulkinta aiheuttivat diplomaattista kirjelmöintiä Ruotsin ja Neuvostoliiton välillä, mutta lopulta Neuvostoliitto takavarikoi Molinin yhtiöt.[4][5]

Neuvostoliitto hallinnoi Kosmos-Filmiä aluksi Suomessa toimineen kaupallisen edustustonsa kautta, vuodesta 1954 Filmikeskus Oy -nimisen yrityksen kautta ja vuodesta 1961 V/O Sovexportfilmin kautta. Gustaf Molinin jo 1920-luvulla keksimä yritysnimi osoittautui sattumalta hyvin sopivaksi, kun Neuvostoliiton avaruusohjelmassa alettiin käyttää sanoja kosmos, kosmonautti, kosmodromi jne. Kosmos-Filmi keskittyi näyttämään vain neuvostoliittolaisia elokuvia aluksi Mannerheimintie 16:n Capitolissa, sitten myös Kulttuuritalon Pikku-Capitolissa ja vuodesta 1980 uusissa Kosmos 1- ja 2-teattereissa Hotelli Presidentin talossa.[4] Saleissa esitettiin myös muiden kommunistimaiden elokuvia.

Kino Kosmoksen toiminta neuvostoelokuvan päänäyttämönä loppui vuoden 1988 lopussa, kun pitkään tappiollinen Kosmos-Filmi vuokrasi tilat Finnkinolle. Teatterisalien uusiksi nimiksi tulivat Presidentti 1 ja 2. Samalla 90 prosenttia Kosmos-Filmin noin kuudesta tuhannesta elokuvakopiosta siirrettiin Suomen elokuva-arkistoon. Samaan aikaan Sovexportfilm menetti monopoliasemansa neuvostoelokuvien välittäjänä, ja kauppaa alettiin käydä suoraan neuvostostudioiden (Mosfilm, Lenfilm ym.) ja eri maiden levitysyhtiöiden kesken.[6]

Ohjelmisto

Kosmos-Filmin ohjelmistossa oli etupäässä kotimaassaan suuren suosion saaneita viihteellisempiä elokuvia, jotka lyhyen teatterikierroksen jälkeen otettiin usein myös Yleisradion tai Mainos-TV:n televisio-ohjelmistoon. Propagandistisempia elokuvia, kuten vallankumous- ja kolhoosikuvauksia oli tarjolla Suomi–Neuvostoliitto-Seuran valikoimassa; niitä esitettiin työväentaloissa eri puolilla maata aatteen kannattajille. Molempiin ohjelmistoihin lisättiin harkinnan mukaan myös neuvostoliittolaisia taide-elokuvia.[7] Tärkeä neuvostoelokuvan foorumi oli myös vuosittainen neuvostoelokuvan viikko, joita järjestettiin Helsingin lisäksi etenkin muissa yliopistokaupungeissa, esimerkiksi vuonna 1979 kaikkiaan yhdellätoista paikkakunnalla[8].

Kosmos-Filmin maahantuomat neuvostoliittolaiset teatterielokuvat jäivät Suomen katsojatilastoissa yleensä häntäpäähän ja saivat keskimäärin joitakin satoja katsojia. Suosituimmiksi neuvostofilmeiksi muodostuivat Emil Lotjanun Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja japanilaisen Akira Kurosawan ohjaama Dersu Uzala, jotka saavuttivat kumpikin noin 180 000 teatterikatsojaa. Vuodesta 1972 (jolloin ulkomaisten elokuvien katsojatilastointi aloitettiin) vuoteen 1991 (jolloin Neuvostoliitto lakkautettiin) eniten katsojia saivat Suomen teattereissa nämä neuvostoelokuvat:[9]

  • 1972: Jättiläisten taistelu (1956, uusintaensi-ilta), 1 164 katsojaa, sijoitus 260/283.
  • 1973: Lautaarit, 11 098 katsojaa, sijoitus 168/285.
  • 1974: Pirosmani, 6 247 katsojaa, sijoitus 195/261.
  • 1975: Saarto 1 ja 2, 4 308 katsojaa, sijoitus 178/242.
  • 1976: Dersu Uzala, 175 344 katsojaa, sijoitus 6/217.
  • 1977: Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen, 186 768 katsojaa, sijoitus 10/229.
  • 1978: Keskeneräinen sävelmä mekaaniselle pianolle, 13 376 katsojaa, sijoitus 131/241.
  • 1979: Aro, 7 961 katsojaa, sijoitus 146/233.
  • 1980: Oblomov, 7 652 katsojaa, sijoitus 161/253.
  • 1981: Moskova ei usko kyyneliin, 9 492 katsojaa, sijoitus 130/267.
  • 1982: Kolmannen kiertotähden salaisuus, 2 101 katsojaa, sijoitus 167/213.
  • 1983: Anna Pavlova, 7 308 katsojaa, sijoitus 117/238.
  • 1984: Jäähyväiset Matjoralle, 3 601 katsojaa, sijoitus 150/234.
  • 1985: Lumileopardin jälkeläinen, 1 557 katsojaa, sijoitus 174/222.
  • 1986: Taika-avain (1960, uusintaensi-ilta), 7 212 katsojaa, sijoitus 100/225.
  • 1987: Teema, 4 339 katsojaa, sijoitus 131/196.
  • 1988: Komissaari, 5 132 katsojaa, sijoitus 122/187.
  • 1989: Miespalvelija, 3 687 katsojaa, sijoitus 125/172.
  • 1990: Vartijat, 774 katsojaa, sijoitus 146/175.
  • 1991: Musta munkki, 539 katsojaa, sijoitus 163/179.

Katso myös

Lähteet
  1. Kosmos-Filmi Elonetissä
  2. Stewen, Kaarle: ”Helsinki–Moskova”, Odessan portaat. Neuvostoelokuvan ääniä Keski-Aasiasta Baltiaan, s. 165–166. Suomen elokuvasäätiö, 1979. ISBN 951-9349-12-X.
  3. Sakari Kiuru: Hotelli Presidentti; Eteläinen Rautatiekatu 4; Helsinki Finna-tietokanta. 24.04.2013. Helsingin kaupunginmuseo. Arkistoitu 30.4.2018. Viitattu 30.4.2018.
  4. Outi Hupaniittu: Gustaf Molin – Suomalaisen elokuva-alan unohdettu suuruus Elonet. 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Kavi. Viitattu 30.4.2018.
  5. Oy Ufanamet Ab Pörssitieto-sivusto. Viitattu 30.4.2018.
  6. Helena Ylänen: Kosmos-Filmi karsi varastonsa ja vuokrasi teatterinsa. Helsingin Sanomat, 23.12.1988, s. 18.
  7. Jarkko Silén: Sotaa, rauhaa ja rakkautta – neuvostoelokuvan lajityyppejä Wider Screen. 1/2002. Film-O-Holic.com. Viitattu 30.4.2018.
  8. Mikael Fränti: Sophiko Tshiaureli juhlistaa neuvostoelokuvan viikkoa. Helsingin Sanomat, 23.11.1979, s. 16.
  9. Vuositilastot Elokuvauutiset.fi. Viitattu 30.4.2018.

    Aiheesta muualla
    • Outi Hupaniittu: ”Leskirouva Larissan avioliitto eli kuinka Gustaf Molinin elämäntyö katosi.” Teoksessa Historian aikakoneessa. Onnittelukirja Hannu Salmelle. Toim. Kari Kallioniemi ym. Turku: k&h 2011.
    • Kaarle Stewen: ”Elokuvahistorian unohdettu luku. Miten Suomesta tuli neuvostoelokuvan näyteikkuna.” Kanava 3/1999.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.