Koskipujottelu

Esimerkki koskipujottelun kilparadasta: Rion olympialaisten (2016) koskipujottelun rata (slalomrata).

Slalomissa melotaan kahdesti 250-400 metrin mittainen rata, jossa on 18-25 porttia. Vihreä-valkoiset portit melotaan kosken päävirtaussuuntaan nähden myötävirtaan ja puna-valkoiset vastavirtaan. Vastavirtaportteja on radalla vähintään 6 ja enintään 7. Yhden laskun tulos määräytyy melonta-ajasta sekä virhepisteistä ja kilpailun tulos määräytyy parhaan laskun tuloksesta. Porttikosketuksesta tulee 2 virhepistettä eli lisäsekuntia ja portin ohituksesta 50 sekuntia.

Esimerkki:

Porteilla on numerokylttejä, sillä portit suoritetaan numerojärjestyksessä. Portti katsotaan suoritetuksi kun pää menee kokonaan porttilinjan läpi sekä osa kanoottia. Kun yksi lasku kestää keskimäärin 100 sekuntia, vie yleensä yksikin 50 sekunnin sakko tulosluettelon loppuun. Porttikosketukset ovat myös usein kohtalokkaita. Yksi porttikosketus yli 20 portin joukossa voi viedä tulosluettelossa yli 10 sijaa alaspäin kansainvälisissä kilpailuissa.

Kansainvälisissiä kilpailuissa melotaan karsinnat, joiden tulos muodostuu kahdesta laskusta parhaan laskun tuloksesta. Jokaisessa sarjassa karsintojen 20 nopeinta pääsee semifinaaliin. Semifinaalissa melotaan vain yksi lasku, minkä 10 parasta jatkaa finaaliin. Finaalilaskun aika ei lasketa yhteen semifinaalilaskun kanssa kuten aikaisemmin, vaan finaalissa on yksi (1) lasku, jonka tuloksesta määräytyy lopullinen tulos. Suomessa ei ole ollut käytössä finaalijärjestelmää, vaan tulos on muodostunut kahdesta laskusta parhaan laskun lasketuista melonta-ajoista ja virhesekunneista.

Lontoon olympialaisten (2012) slalomrata.

Kanoottipujottelu on ennen kaikkea taitolaji – ilman taitoa ei menesty, mutta sekään ei yksinään riitä. Menestyminen vaatii kolmen alueen hyvää hallintaa: tekniikka (sisältäen koskitaidot), fyysiset ominaisuudet sekä psyykkiset ominaisuudet.

Slalom on hyvin tekninen laji. Kanoottia on osattava hallita kallistuksin ja erilaisin melanvedoin, koskessa on osattava muun muassa surffata erilaisissa aalloissa ja lossata (ylittää virta). Kaikkia radalla olevia kosken virtauksia on osattava käyttää hyväkseen mahdollisimman nopean suorituksen aikaansaamiseksi. Hyvä kanoottipujottelija osaa ennakoida veden liikkeiden vaikutukset kanootin linjaan ja säätää koko ajan tempoa, vetojen luonnetta ja voimakkuutta, kanootin ja omaa asentoa (ollen pystyssä, painamalla vartaloa eteen tai taakse) kosken virtausten mukaisesti. Ihanteellista olisi pitää kanootti jatkuvassa liikkeessä, jotta energiaa ja aikaa ei kuluisi turhiin nopeuden muutoksiin.

Jokaisessa kilpailussa on erilainen rata ja jokainen koski on omanlaisensa. Samakin koski muuttaa luonnettaan eri veden korkeudella. Joillakin tekoradoilla voi veden oskillointi muodostaa todella vaihtelevat olosuhteet. Kahta samanlaista kilpailua ei siis ole. Koskessa voi yleensä etukäteen harjoitella vapaasti, mutta varsinaista kilpailurataa ei saa meloa etukäteen, joten rata on analysoitava rannalta etukäteen koskenlukutaidon ja muutaman koelaskijan näkemisen pohjalta. Melontalinjat ja porteille lähestyminen sekä niistä suoriutuminen on suunniteltava jokaista melanvetoa myöten. Hyvä kosken virtauksien omaksuminen ja muistaminen sekä riittävä harjoittelu ovat edellytyksiä onnistuneelle kilpailusuoritukselle.

Suoritus kestää noin 100 sekuntia sarjoista riippuen. Energiantuottomenetelmien osalta voidaan kanoottipujottelusuoritusta verrata 500 metrin ratamelontaan tai 800 metrin juoksuun. Tehokas anaerobinen systeemi, korkea laktaattitoleranssi sekä korkea hapenottokyky ovat ehdottomia ominaisuuksia huippusuorituksiin.

Kanootin vauhti vaihtelee koko laskun ajan. Käännöksissä, kuten vastavirtaporteilla, tai veden liikkeiden vuoksi melojan eteneminen hidastuu tai jopa pysähtyy, mikä vaatii erinomaisia voimaominaisuuksia, jotta kanootti saadaan nopeasti kiihdytettyä kilpailuvauhtiin. Esimerkiksi isoissa koskissa on voimakkaita stoppareita ja aaltoja, jotka voivat helposti pysäyttää tai jarruttaa melojan ja kanootin vauhtia. Mitä isompi on koski (Bourg-Saint-Maurice ranskassa tai Ateenan olympiarata kreikassa), sitä enemmän voimaa tarvitaan. Tämä näkyy muun muassa melojan tempossa suorituksen aikana. Isossa vedessä otetaan melanvetoja harvemmin, mutta voimakkaammin kuin pienessä vedessä.

Koska kilpailurataa ei saa meloa etukäteen, suoritus on suunniteltava lähes jokaista melanvetoa myöten. Tämän vuoksi käytetään mielikuvaharjoitusta. Melojien on suoriuduttava kahdesta laskusta eli yhteensä 36-50 portista ilman porttikosketuksia, suunnitellulta reitiltä poikkeamisia tai muita virheitä. Koska aika ratkaisee, pyritään portit melomaan mahdollisimman läheltä varsinkin vastaportit. Silloin riski porttikosketuksiin ja ohituksiin kasvaa. Lisäksi pyritään melomaan mahdollisimman kovaa radan vaikeuksista riippumatta, mikä lisää riskiä entisestään. Kansainvälisissä kilpailuissa voidaan usein havaita enemmän porttikosketuksia finaalissa kuin karsinnoissa, sillä riskejä otetaan huomattavasti enemmän kamppailtaessa kärkisijoista. Yksikin virhe, oli se sitten aivan pieni virhe, jossa menee hieman aikaa hukkaan, tai suurempi virhe kuten portin kosketus tai ohitus, ei saisi häiritä keskittymistä ja vaikuttaa näin ollen negatiivisesti koko loppusuoritukseen. Keskittymisen on säilyttävä koko suorituksen ajan. Monet eivät kuitenkaan pysty siihen. Vahva psyyke on siis olennainen tekijä huippusuorituksissa. Myös stressi saattaa vaikuttaa suoritukseen. Huippumeloja kestää painetta ja osaa käyttää sitä hyväkseen. Jotkut onnistuvat ylittämään itsensä vain tärkeissä arvokilpailuissa. Motivaatioaste on myös erittäin tärkeä, sillä täytyy harjoitella paljon ja kovaa eivätkä olosuhteet aina suosi.

Kaikki lajin eri vaatimukset on hallittava, jotta menestyminen on mahdollista. Kaikki osa-alueet vaikuttavat toisiinsa. Esimerkiksi meloja ei voi olla psyykkisesti vahva, jos kunto tai taito eivät riitä. Lisäksi tarvitaan rohkeutta, kuten koskimelonnassa yleensäkin, sillä kilpailut ovat toisinaan isoissa koskissa. Juuri näistä syistä kanoottipujottelu on haastava laji ja jopa vaikea, mikä osaltaan on syy pieniin harrastajamääriin Suomessa. Riittävän tekniikan hankkimiseen menee muutama vuosi. Alun vaikeudet voivat helposti lannistaa aloittavan melojan, varsinkin jos tavoitteet ovat liian korkealla. Tasoerot tekniikassa ja koskitaidoissa näkyvät myös valtavina eroina lopputuloksissa porttien ohitusten ja reitiltä poistumisten vuoksi.

Säännöt määräävät kanoottien mitat. Esimerkiksi slalomkajakki on vähintään 350 cm pitkä ja 60 cm leveä ja painaa 9kg. Kanootit valmistetaan hiili- ja kevlarkuidusta. Kanoottipujottelussa voi kilpailla kajakkiyksiköiden (K1) lisäksi myös kanadalaisyksiköiden (C1) ja –kaksikoiden (C2) sarjassa. Kanadalaiskanooteissa melotaan yksilapaisella melalla polvi-istunnassa. Kanootit ovat hieman kajakkeja leveämpiä, mikä helpottaa tasapainon ylläpidossa. Naisille on vain K-sarja. Kanoottipujottelussa käytetään hiilikuitumeloja, joiden pituus on useimmiten 195-205 cm K1-melojille ja noin 150 cm C-melojille. Melojen pituus ja lapojen koko riippuvat melojien pituudesta ja voimatasosta.

Suomen ainoat pysyväksi rakennetut radat ovat Taivalkoskella (koskiluokitus II-III) ja Kiimingin Tulikurkussa (koskiluokitus I-II). Muihin Suomessa pidettäviin kilpailuihin pystytetään rata kilpailujen ajaksi sopivan kosken kohdalle vetäen narut joen yli ja kiinnittäen ne puihin tai tarkoitusta varten rakennettuihin telineisiin.

Esimerkiksi Ranskassa on yli 50 pysyvää rataa. Radat on tehty luonnonkoskiin, osittain kivettyihin tai täysin rakennettuihin koskiin (ts. tekoratoihin). Kansainvälisiä kilpailuja pidetään pääasiassa Euroopassa – esimerkiksi Ranskassa, Espanjassa, Saksassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Kreikassa sekä joskus esimerkiksi Australiassa ja Yhdysvalloissa. Kilpailuja pidetään paljon Olympiaradoilla. Maailman kärkimaita on tällä hetkellä: Ranska, Tšekki, Saksa, Slovakia ja Iso-Britannia.

Kanoottipujottelu on fyysisesti vaativa taitolaji. Tekniikan osalta voidaan harjoitteluvuosi jakaa neljään jaksoon. Syksyllä on aika oppia uusia tekniikoita, sillä laji kehittyy koko ajan. Sen jälkeen systematisoidaan, kunnes tekniikka on hallussa. Sitten pyritään toistamaan kyseinen tekniikka eri olosuhteissa (eri koskissa, eri tilanteissa, eri vauhdilla, ym). Kun kilpailukausi lähestyy, on aika keskittyä kilpailuolosuhteisiin. Silloin melotaan uudella tekniikalla stressin alla. Joko käydään kilpailuissa tai simuloidaan kilpailuja. Silloin voidaan tarvittaessa korjata heikkouksia. Fyysisen harjoittelun osalta voidaan samalla jakaa harjoitusvuosi eri jaksoihin. Syksyllä ja talvella kehitetään voima- ja aerobisia ominaisuuksia. Silloin kehitetään myös yleiskuntoa muilla lajeilla, esimerkiksi hiihtäen. Voimaharjoittelun ohella kehitetään lajinomaista voimaa meloen koskessa. Mitä isompi vesi on sitä paremmat ovat vaikutukset voimaominaisuuksien kehittymiseen. Kun kilpailukausi lähestyy, mennään kohti fyysisesti rankempia harjoituksia (mm. anaerobiset harjoitukset). Kanoottipujottelussa yritetään mahdollisimman usein yhdistää taito- ja fyysinen harjoittelu. Näin ollen menestyminen vaatii ympärivuotista harjoittelua. Koska taitoharjoittelu tapahtuu koskessa ja mahdollisesti monessa koskessa, pohjoisessa asuvien täytyy matkustaa paljon mikäli pyrkivät huipulle.

Kilpailukausi yleensä alkaa avovesiaikaan huhtikuussa ja päättyy lokakuussa. Tulevana kautena kilpailuja on Mikkelin Rokkalanjoella, Hirvensalmen Ripatinkoskella, Rautavaaran Vongankoskella, Kiimingin Koitelin koskien ([3]) Tulikurkussa ja Taivalkoskella[4] missä pidettiin lajin SM-kilpailut 15.8.2010. Kilpailijoita oli kauden 2008 aikana noin 40 vajaasta kymmenestä seurasta. Aktiivisin seura on oululainen K&C[5](10 melojaa), muita aktiivisia ovat muun muassa helsinkiläinen Merimelojat (M,[6]), ja Muonion Melojat (MuMe). Suomessa on tällä hetkellä vain vähän C1-melojia, suurin osa on K1-melojia.

Melonta- ja soutuliiton alainen kanoottipujottelujaosto vastaa muun muassa koskimelonnan nuorisotoiminnasta ja kansallisesta valmennus- ja kilpailutoiminnasta.[2] Jaosto lisäksi päättää karsintasysteemeistä, valitsee edustusjoukkueen ja järjestää leirejä.

Ensimmäiset viralliset SM-kisat käytiin vuonna 1985.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koskipujottelu Wikimedia Commonsissa

• Suomen Melonta ja soutuliiton kanoottipujottelujaosto (melontajasoutuliitto.fi)
• Ruotsin koskipujottelu-sivut (ruotsiksi) (kanotslalom.se)
• Kansainvälisen kanoottiliiton (ICF) koskipujottelujaosto (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi) (canoeicf.com)
  • ICF Canoe Slalom Rules 2019 (lajin kansainväliset kilpailusäännöt) (englanniksi) (canoeicf.com)
  • ICF Slalom World Ranking (englanniksi) (canoeicf.com)
• Videoita kotimaisista kanoottipujottelukisoista (mm. SM-kilpailut 2007) sekä harjoituksista
• Oululaisen K&C ry:n koskijaoston sivut. Sisältää opetusmateriaalia ja kaikkien kotimaisten kilpailujen tulokset (Arkistoitu – Internet Archive)
• Taivalkosken melontakeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hyvä tapa tutustua lajiin on katsoa tätä videota. Video on otettu kypärään kiinnitetyllä kameralla Bourg-Saint-Mauricesta, joka on yksi maailman vaikeimmista pujotteluradoista.
• Ranskalaisen Eric Michelin melontakuvia Ranskasta
• Brittiläinen sivusto slalom-tekniikasta (Arkistoitu – Internet Archive). Sisältää erinomaista videomateriaalia
• Skotlantilaisen Campbell Walshin (Ateenan Olympialaisissa hopeamitalisti) kotisivut. Sivusto sisältää runsaasti videoita MC-, EM ja MM-kilpailuista.
• Saksalaisen Fabian Dörflerin (Maailmanmestari 2005, Euroopan mestari 2006) kotisivut. Sivusto sisältää runsaasti videoita MC-, EM ja MM-kilpailuista.
• Ranskankielinen sivusto koskimelonnan kaikista muodoista. Sisältää aktiivisen keskustelupalstan, opetusmateriaalia ja paljon videoita.