Koskensaaren naulatehdas
Koskensaaren naulatehdas sijaitsee Keski-Suomessa Petäjäveden kunnan Kintauden kylässä Koskensaaressa. Se on Keski-Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut teollisuuslaitos. Tehdas sai alkunsa Koskensaarella 1850–1897 toimineesta rautaruukista.
![](../I/Koskensaari_nail_factory.JPG.webp)
Tehtaan historia alkoi 1840-luvulla Pengerkoskeen perustetusta rautahytistä joka siirrettiin 1850 Kintauden kylän Koskensaareen. Naulojen valmistus aloitettiin 1860. Ruukin raudanvalmistus päättyi 1897. 1900-luvun alussa Koskensaarella toimi naulatehtaan lisäksi saha, laatikkotehdas, puusepänverstas sekä terva- ja tärpättitehdas.
Naulatehdas kuuluu nykyisin toimitusjohtaja Kari Kivilahden (1938–2019)[1] perikunnan omistamaan Helsingin Rauta Oy:öön, joka on Suomen suurin kuparin ja messingin tukkuliike[2][3]. Koskensaarella valmistetaan pääasiassa erikoisnauloja kotimaan markkinoille. Vuonna 2001 valmistui tehtaalle kuumasinkityslaitos ja samaan aikaan naulojen ja lankojen vuosituotanto oli noin 10 000 tonnia.
Koskensaaren omisti 1800-luvulla muun muassa paikallinen merkkihenkilö, Jyväskylän lyseon ensimmäinen rehtori Gottlieb Pesonius.[4]
Lähteet
Viitteet
- Kuolinilmoitus Helsingin Sanomissa, ks. kuvakaappaus artikkelissa Turunen, Petri: Helsingin Sanomissa julkaistiin Kari Kivilahden koskettava kuolinilmoitus – puolisolta kauniit jäähyväiset. Ilta-Sanomat, 28.4.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.9.2021.
- Jaakkonen, Pasi: Jäljelle jääneestä omaisuudesta syntyi lihava perintöriita – Näin liikemies Kari Kivilahden miljoonat karttuivat. Ilta-Sanomat, 20.12.2019. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 11.9.2021.
- Helsingin Rauta Oy tietopalvelu.ytj.fi. Viitattu 11.9.2021.
- Aikamasiini, Jkl.fi viitattu 21.11.2011