Korson kirkko
Korson kirkko on Vantaan Korsossa sijaitseva muodoltaan epäsymmetrinen pitkäkirkko, joka rakennettiin vuonna 1962 kaksi vuotta aiemmin käydyn suunnittelukilpailun voittaneen Olli Kuusen ehdotuksen pohjalta. Itä-länsisuuntainen kirkkosali kapenee kohti länsipäässä olevaa alttaria, jonka aluetta korostaa taitteinen penkkirivistö. Matalampi siipirakennus, jossa on muun muassa seurakuntasali, liittyy rakennukseen.[1]
Korson kirkko | |
---|---|
![]() |
|
Sijainti | Merikotkantie 4, Korso, Vantaa |
Koordinaatit | |
Seurakunta | Korson seurakunta |
Rakentamisvuosi | 1962, uudistettu 2001 |
Suunnittelija | Olli Kuusi (1962), Jari Frondelius ja Jaakko Keppo (2001) |
Materiaali | tiili, betoni |
Istumapaikkoja | 355 ja kappeli 20 |
![]() |
Kirkon uudistamiseksi ja uuden seurakuntakeskuksen suunnittelemiseksi käytiin 2000-luvun vaihteessa arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti Jari Frondeliuksen ja Jaakko Kepon suunnitelma Puro. Uudistettu kirkko ja uusi seurakuntakeskus vihittiin käyttöön 2001. Aiemmin alttarilla ollut risti sijoitettiin kirkon parvelle, kirkkotekstiilit suunnitteli Katri Haahti ja keraamiset kastemaljat Irma Weckmann. Taiteilija Oili Mäen vanhaan kirkkoon suunnittelema alttaritaideteos Minun Herrani ja minun Jumalani sijoitettiin vanhaan seurakuntasaliin, uudessa seurakuntakeskuksessa sijaitsevan kappelin ja seurakuntasalin lasimaalaukset suunnitteli taiteilija Carolus Enckell. Kirkon kellotorni uudistettiin muutostöiden yhteydessä, mutta kellot ovat entiset. Niihin on valettu lauseet "Tulkaa sillä kaikki on valmistettu", "Palvelkaa Herraa iloiten" ja "Kunnia Jumalalle korkeuksissa".[2]
Korson kirkon hautausmaa
Korson kirkon yhteydessä sijaitsee kirkkoon rajoittuva pieni tuhkahautausmaa, joka tunnetaan nimellä Korson kirkon hautausmaa. Se on vihitty käyttöön 2. kesäkuuta 2002. Hautausmaan muistopuutarhassa tuhkauurna lasketaan maahan kokonaisuudessaan. Muistolehdossa vain tuhka kätketään maahan. Vitriini-ikkunassa olevaan, Elämän kirjaksi kutsuttuun kirjaan kirjoitetaan hautausmaalle haudattujen nimet. [3][4][5]
Hautauksia tehdään vain sulan maan aikana. Vainajan nimilaatta voidaan kiinnittää hautausmaan nimimuuriin. Tuhkahautausmaan on suunnitellut arkkitehtuuritoimisto Jari Frondelius - Jaakko Keppo.[5]
Vuonna 2015 arvioitiin, että Korson kirkon uurnahautauspaikat loppuisivat ilman lisärakentamista vuonna 2022. Tämä lisätilantarve suunniteltiin ratkaistavan uuden tuhka- tai uurnaholvin avulla.[6]
Hautausmaalla on kaksi kivistä yhteismuistomerkkiä. Näistä ensimmäinen (Taivaaseen ota tykösi) paljastettiin hautausmaan vihkimisen yhteydessä vuonna 2002 ja toinen (Tyhjän sylin muistokivi) vuonna 2008.[5][4]
- Korson kirkon hautausmaan portti.
- Muistokivi Taivaaseen ota tykösi (2002).
- Tyhjän sylin muistokivi (2008) Korson kirkon hautausmaalla marraskuussa 2018.
Lähteet
- Markku Haapio, Laura Luostarinen (toim.): Suomen kirkot ja kirkkotaide 2, s. 371. Etelä-Suomen Kustannus, 1980. ISBN 951-9064-28-1.
- Korson kirkko. Merikotkantie 4, 01450 Vantaa Vantaan seurakunnat. Viitattu 21.3.2015, päivitetty 7.11.2018.
- Kiuru Kari: Korson tuhkahautausmaa vihitään käyttöön (maksumuuri; uutisessa käytetään Elämän kirjasta nimeä Elävien kirja) 30.5.2002. Helsingin Sanomat, hs.fi. Viitattu 7.11.2018.
- Korson kirkko: Taidetta ja historiaa Vantaan seurakunnat, vantaanseurakunnat.fi. Viitattu 7.11.2018.
- Korson kirkon hautausmaa Vantaan seurakunnat, vantaanseurakunnat.fi. Viitattu 7.11.2018.
- Pauli Juusela: Vantaalle tarvitaan lisää hautapaikkoja 10.12.2015. Kirkko ja kaupunki, kirkkojakaupunki.fi. Viitattu 7.11.2018.