Konstantinopolin valloitus (1453)

Konstantinopoli oli viimeinen kristinuskon linnake idässä. Konstantinopolin ja Bysantin valtakunnan olemassaolon aikana kaupunkia oli piiritetty moneen kertaan. Se oli vallattu vain kerran aikaisemmin, neljännen ristiretken aikana vuonna 1204. Vaikka Bysantin valtakunta valtasi kaupungin takaisin vuonna 1261 se ei toipunut saamastaan iskusta koskaan. Ajan myötä valtakunnan hallitsemat alueet pienenivät, erityisesti osmanien vuoksi. Vuonna 1453 ”valtakunta” käsitti vain Konstantinopolin kaupungin ja osan Peloponnesoksen niemimaata. Valtakunnalle kuuluva Trebizondin keisarikunta oli todellisuudessa täysin itsenäinen pikkuvaltio Mustanmeren rannikolla.

Mehmed lisäsi painetta rakennuttamalla Konstantinopolin lähistölle linnoituksen Rumeli Hisarin jonka avulla turkkilaiset pystyivät valvomaan Bosporinsalmea ja katkaisemaan pohjoisesta tulevat viljakuljetukset osana piiritysvalmisteluja.[2] Konstantinos XI yritti lahjoa Mehmediä, mutta yritys ei tuottanut tulosta. Kun Konstantinos sulki Konstantinopolin pienen moskeijan ja painosti kreikkalaisia muslimeja kääntymään kristinuskoon, Mehmed sai tarvitsemansa tekosyyn sodan aloittamiseen.

Konstantinos lähetti avunpyynnön länteen, mutta paavi Nikolaus V ei ollut kiinnostunut auttamaan. Suuren skisman jälkeen roomalaiskatolinen ja ortodoksinen kirkko olivat olleet huonoissa väleissä. Paavi ilmoitti, että apua tulisi, jos kirkot yhdistyisivät. Tätä oli yritetty ennenkin, mutta Bysantin kansa oli aina vastustanut sitä.

Jean Chartier Konstantinopolin piiritys, maalaus 1400-luvun kolmannelta neljännekseltä.

Piiritys alkoi 2. huhtikuuta 1453. Mehmedin armeijaan kuului 200 000 sotilasta [3], joista 20 000 oli janitsaareja. Mehmed oli myös rakennuttanut laivaston, jotta kaupungin piiritys olisi täydellinen.

Konstantinopolin suojana oli noin 10 000 sotilasta [3], joista noin 2 000 ulkomaisia palkkasotureita. Kaupunkia suojasi myös yli 20 kilometriä pitkä muuri.

Osmaneja avusti unkarilainen nimeltä Urban, joka oli tykkien valmistuksen asiantuntija. Tykit olivat vielä tähän aikaan uusia aseita. Urban rakensi valtaisan, yli 8 metriä pitkän ja 75 cm leveän tykin jolla voitiin ampua yli 500 kg:n painoisia kuulia. Tykin kantama oli ehkä noin 2 km, ja sillä oli vaikea osua edes Konstantinopolin kokoiseen maalitauluun. Tykin lataaminen kesti kolme tuntia, ja lopulta se hajosi kuuden viikon käytön jälkeen. Kanuunan saamiseksi paikalle tarvittiin jopa 60 härkää ja 200 miestä [3]. Bysanttilaisillakin oli tykkejä, mutta ne olivat paljon pienempiä, eikä niitä voitu käyttää tehokkaasti, koska niiden rekyyli vaurioitti kaupungin muureja.

Mehmedin tykit moukaroivat kaupungin muureja viikkokausia, mutta koska tykit ampuivat niin hitaasti, kaupungin asukkaat ehtivät välillä korjata syntyneet vauriot.[2]

Kaupungin puolustuksen heikoin lenkki oli ns. Kultainen sarvi, Konstantinopolin kupeeseen työntyvä merenlahti. Isot kettingit sulkivat lahden Bosporinsalmesta, mutta Mehmedin joukot onnistuivat kiertää ketjut vetämällä aluksensa maitse Galatan kaupunginosan lävitse. [2]

Mehmed lupasi lopettaa piirityksen, jos kaupunki maksaisi lunnaat, jotka olivat niin suuret, ettei niitä pystytty mitenkään maksamaan. Lopulta hän päätti hyökätä muureja vastaan ja murtaa puolustuksen pelkällä miesylivoimalla.

Osmanien valtakunta vuonna 1451

Mehmed päätti hyökätä kaupungin ainoaa puolta, joka ei ollut meren suojaama, Theodosiuksen muureja, vastaan. 22. toukokuuta oli kuunpimennys, jonka on täytynyt olla kaupungin asukkaiden mielestä huono enne. Itse hyökkäys alkoi 29. toukokuuta. Ensimmäisenä hyökkäsivät huonosti aseistetut ja koulutetut joukot. Heidän tehtävänään oli vain tappaa mahdollisimman paljon puolustajia ja heikentää siten puolustusta kokonaisuutena ennen päähyökkäystä. Seuraavaa hyökkäys kohdistui kaupungin luoteisosaa, Blachernaea kohtaan. Sen kaupunginosan muurit olivat osittain vaurioituneet ja muita muureja heikommat. Osmanien onnistui murtautua muurien läpi, mutta heidät lyötiin pian takaisin. Bysanttilaiset löivät takaisin vielä kolmannenkin hyökkäyksen, jota johtivat janitsaarit. Kun genovalaisten kenraali ja muurien puolustuksesta vastannut Giovanni Giustiniani haavoittuivat taistelussa, alkoi yleinen paniikki.

Islamilaisen tarinan mukaan osmanit huomasivat, että Blachernaeen johtava Kerkoporta-portti oli jäänyt vahingossa lukitsematta. Lukitsematta jääneet vihollisen kaupunginportit ja muut ihmeet ovat kuuluneet yleisemminkin muslimien tarinaperinteeseen.[4] Ylivoimaiset joukot purkautuivat portista kaupungin kaduille. Bysantin valtakunnan viimeinen keisari Konstantinos XI, kuoli katutaistelussa hyökkääjiä vastaan. Kaupunkia ryöstettiin kolme päivää, kuten tuolloin oli tapana tehdä kaupungeille, jotka oli vallattu piirityksen jälkeen.[2] Mehmed teki Konstantinopolista uuden pääkaupunkinsa, ja kaupungin suurimmasta kirkosta Hagia Sofiasta tuli moskeija.[5] Piirityksen jälkeen alkoi osmanien valtakausi, joka kesti aina Turkin tasavallan perustamiseen asti.[5]

Kaupungin valtauksella oli tärkeä taloudellinen merkitys osmaneille, sillä se sijaitsi tärkeiden kauppareittien solmukohdassa. Valtauksen jälkeen Länsi-Eurooppa suuntautui entistä enemmän länteen, mikä johti Amerikan löytämiseen.[5]

• Johannes Angelos
• Mehmed II

• Kankonen, Tom: TURKKI, Eurooppa ja Aasia. Helsinki: Edita Prima Oy, 2005. ISBN 951-37-4425-6.
• Thomas, Johannes: Araboislamische Geschichtsschreibung und ihre Auswirkungen auf Geschichtsbilder von al-Andalus (8. Jh.) Teoksessa: Markus Gross ja Karl-Heinz Ohlig (toim.) Die Entstehung einer Weltreligion I, s. 140–232. Verlag Hans Schilet, 2010. ISBN 978-3-89930-318-6.