Konrad Bitz

Konrad (Conradus) Bitz oli syntyperältään suomalaista rälssisukua Bitz eli Bidz. Hänen isänsä Henrik Bitz vanhempi (n. 1395–1458) toimi Etelä-Suomen laamannina ja Turun linnanpäällikkönä sekä kuului valtaneuvoksena aikansa merkittävimpiin suomalaisiin rälssimiehiin. Äiti Anna Clausdotter (Klasintytär) Djäkn oli Turun mahtavan linnanpäällikön Klaus Lydekenpoika Djäknin ja Kristina Jönsdotter Garpin neljäs tytär[1], jonka perintöä oli Nousiaisten Nyynäinen (Nynäs) kartano Lemussa.

Konradilla oli myös ainakin kaksi veljeä, Klaus ja Erik Bitz sekä sisar Birgitta Henriksdotter Bitz (1430–1471). Birgitta nai ensin Tukholman linnanvouti Olof Draken ja sittemmin valtaneuvos Sune Sunesson Illen (n. 1360–1448). Ille oli taasen ollut aiemmin naimisissa Birgitan tädin Anna Kortsdotter Bitzin (n. 1390–1419 jälkeen) kanssa. Tästä myöhemmästä lapsettomasta avioliitosta on todisteena se, että kun Illen omaisuutta jaettiin vuonna 1463, maaomaisuuteen kuului varsinaissuomalaisten tilojen lisäksi myös Ala-Satakunnassa Kokemäen Ylistarossa sijaitseva tila ja perinnönjaossa olivat paikalla piispa Konrad ja laamanni Erik Bitz.

Leipzigin yliopiston sinetti.

Konrad Bitz opiskeli Leipzigin yliopistossa, jonka matrikkeliin hänet kirjoitettiin 16.10.1438 yhdessä toisen suomalaisen opiskelijan Petrus Magnin kanssa.[2] Luettelo suomalaisopiskelijoiden kuuntelemista kursseista osoittaa, että suomalaiset liikkuivat omana ryhmänään ja opetus oli pikemminkin kansallista kuin kansainvälistä. Suomalaiset seurasivat mieluiten omaan kansakuntaansa kuuluvien maistereiden opetusta.[3]

Leipzigissa 1430-luvulla opiskelleista suomalaisesta vain Bitz suoritti tutkintoihin vaadittavat opinnäytteet Leipzigissa. Hän valmistui baccalaureukseksi kolmen vuoden opintojen jälkeen 7.6.1441 ja maisteriksi 31.12.1442.[4] Tämän jälkeen hän opiskeli kanonisen oikeuden kehdossa Bolognan yliopistossa.[5] [6] [7] [8]

Kanoninen oikeus ulottui ihmiselämän ja yhteiskunnan kaikille alueille, nivoutui saumattomasti yhteen siviilioikeuden kanssa ja kirkolle kanoninen oikeus oli paras suojamuuri maallisten valtiaiden pyrkimyksiä vastaan. Johtavan papiston perehtyneisyys tähän kirkon omaan oikeusjärjestelmään oli välttämättömyys myös Suomen kirkolle.[9]

Ruotsin kirkolliskokous päätti vuonna 1475 perustaa täysimittaisen studium generalen Ruotsiin. Tämä Uppsalan yliopisto sai paavin perustamisbullan vuonna 1477. Osoituksena siitä, että vastaperustetun yliopiston oli tarkoituksena palvella kaikkien valtakunnan hiippakuntien tarpeita, ei yksin Uppsalan arkkihiippakuntaa, oli perustamisasiakirjan allekirjoittajien suuri määrä. Sen olivat allekirjoittaneet kaikki valtaneuvokset ja piispat, myös Turun Konrad Bitz.[10] Samanaikaisesti säätykokous sanoutui lopullisesti irti kuningas Kristian I:sta.[11]

Palattuaan opiskelemasta maisteri Bitz valittiin Turun tuomiorovastin virkaan vuonna 1450, kun virkaa aiemmin hoitanut Olavi Maununpoika valittiin Turun piispaksi. Bitz toimi tuomiorovastina siihen asti, että hänet valittiin piispaksi vuonna 1460. Tuomiorovastina häntä seurasi Pariisin yliopiston maisteri Henrik Freese.[12]

Konrad Bitz tilasi piispana ollessaan messukirja Missale Aboensen, yhden ensimmäisistä Suomea varten painetuista kirjoista.

Konrad Bitz vihittiin piispan virkaan vuonna 1460 Sienassa. Piispana toimiessaan Bitzin kerrotaan laiminlyöneen joitain velvollisuuksiaan. Hän esimerkiksi syyllistyi vihkivallan väärinkäyttöön ja rasitti seurakuntia ylimääräisillä veroilla. Kuitenkin hänen aikanaan myös toteutettiin hallinnollisia uudistuksia, kuten vuoden 1474 kapitulisääntö, jossa mm. määrättiin, että maaseurakuntien kirkkoherrojen tuli harjaantua tehtäviinsä toimimalla tuomiokirkon kuoripappeina.[13] Säännöissään hän otti kantaa myös loitsimiseen, jota piti pakanallisena tapana.[14]

Konrad Bitzin aika oli etenkin Hämeessä vilkasta kirkonrakennuskautta. Kirkkojen ja niiden sisustuksen taiteellinen ja käytännöllinen suunnittelu otettiin piispan ja tuomiokapitulin valvontaan[15] ja vuoden 1480 tienoilla Bitz antoi säädöksen, ettei kukaan kirkkoherra saanut ottaa ilman piispan lupaa kirkkorakennusta varten muurareita, lasinleikkaajia, maalareita, puuseppiä tai muita ammattimiehiä.[16]

Lisäksi koulujen epäkohtiin puututtiin, köyhien teinien harjoittamaa teininkulkua säädeltiin ja huonosti palkattuja rehtoreita kiellettiin vaatimasta itselleen osaa teinien keräämistä almuista.[17] Vuonna 1462 Bitz vihki Naantalin luostarin[18] sekä antoi säännöksen luostarielämään siirtyvän papin omaisuuden jaosta.[19] Konrad Bitzin aikana vuonna 1466 Turun tuomiokirkon keskilaivaa korotettiin, ja se holvattiin kemiöläisen muurarimestari Pietarin johdolla.[20]

Vuonna 1461 Bitz antoi Vesilahden kirkolle anekirjeen, jossa luvattiin etuuksia niille, jotka osallistuivat juhlakulkueisiin tai votiivimessuihin, kuuntelivat messuja, saarnoja tai hetkipalveluksia, rukoilivat kirkolle suotuisia aikoja, koko kristikunnalle rauhaa ja hyvää säätä, kiertävät hautausmaan rukoillen kuolleiden uskovien puolesta, lukevat kirkon alttarilla polvillaan Isä meidän -rukouksen ja enkelin tervehdyksen (Ave Maria), ovat läsnä hautauksissa, seuraavat mukana ehtoollisen tai viimeisen voitelun sakramenttia sairaalle kannettaessa sekä lukevat aamu- ja iltasoiton aikana kolmasti polvillaan enkelien tervehdyksen. Lisäksi anekirje mainitse ne, jotka antavat almun kirkon rakennusrahastoon.[21]

Vasemmalla on kuva vuonna 1488 painetun messukirjan Missale Aboensen nimiölehdestä. Kuvassa esiintyvät keskellä Suomen kirkon suojeluspyhimys[22] piispa Henrik jaloissaan murhamies Lalli sekä polvistuneina Turun tuolloinen piispa Konrad Bitz oikealla ja tuomiorovasti Maunu Särkilahti vasemmalla. Konrad Bitz pitää käsissään Turun tuomiokirkon vaakunaa. Huomattavaa on, että tuomiorovasti on kuvattu miltei piispan kokoiseksi, mikä hyvin kuvastaa miesten tasavahvaa asemaa Turun hiippakunnassa.

Bitz joutui mukaan unioniajan valtataisteluihin. Kristian I:n noustua valtaan hallinnon ja talouden piiriin tulleet feodaaliset piirteet sekä ylimääräiset verot ja muut rasitukset aiheuttivat katkeruutta ja tyytymättömyyttä sekä talonpojissa että ylimyksissä. Monet ryhtyivät kaavailemaan Kaarle Knuutinpoikaa takaisin valtaistuimelle.

Saavuttuaan Ruotsiin vuonna 1463 kuningas Kristian I erotti Turun linnanpäällikön Krister Bengtsson Oxenstiernan sekä vangitutti tämän veljen, arkkipiispa Jöns Bengtsson Oxenstiernan. Tähän sammui kapinointi ja Ruotsin valtaneuvosto katsoi parhaaksi antaa tukensa Kristianille. Tässä Turun piispalla Konrad Bitzillä oli merkittävä vaikutus ja hän saikin palkkioksi kuuliaisuudestaan Raaseporin läänikseen.[23]

Kun Linköpingin piispa Kettil Karlsson Vasa ryhtyi nostattamaan ylimyksiä uudelleen Kristian I:tä vastaan tammikuussa 1464 ja kun kapinalliset piirittivät Tukholmaa, jossa kuningas oleili, saapui Bitz paikalle omine joukkoineen antaakseen tukea kuninkaalle. Tämä oli kuitenkin turhaa, sillä tappioiden jälkeen Kristianin oli kesäkuussa vetäydyttävä takaisin Tanskaan ja Kaarle Knuutinpoika palasi Tukholmaan elokuussa.[24]

Konrad Bitz pysyi kuitenkin uskollisena unionille ja kannatuksen puutteessa Kaarlen Knuutinpojan oli vuonna 1465 jälleen luovuttava valtaistuimesta, mutta vastineeksi hän sai Raaseporin läänikseen.[25] Näin Bitz, joka ei ollut kummankaan puolen ystävä, joutui luopumaan linnaläänistään. Hän kuitenkin viivytteli mahdollisimman pitkään sen luovuttamista erotetulle kuninkaalle[26] ja Kaarle Knuutinpoika joutui oleskelemaan Turussa luostarissa monta kuukautta odottaessaan pääsyä Raaseporiin.[27]

Kun Kaarle Knuutinpoika nousi kolmannen kerran valtaan, häneltä vapautunut läänitys annettiin vuonna 1467 Laurens Axelinpoika Tottille, jolla oli myös piispa Bitzin tuki takanaan. Kaarle Knutinpojan kuoltua Bitz otti osaa siihen valtaneuvoston kokoukseen, jossa Sten Sture vanhempi vuonna 1470 tunnustettiin valtionhoitajaksi.[26] Piispa oli kuitenkin seuraavana vuonna jälleen unionin kannattajien leirissä.

Tilinteon hetki koitti, kun Sten Sture vuonna 1471 saapui valtionhoitajana Turkuun. Piispa oli luottanut asevoimaan ja ympäröinyt tuomiokirkon alueen muureilla, mutta niistä ei nyt ollut apua. Maallista nöyryytystä seurasi kirkollinen. Toimiessaan kuninkaan läänitysmiehenä hän oli osallistunut arkkipiispa Jöns Bengtsson Oxenstiernan vangitsemiseen ja lähettämällä asemiehiä taisteluun hän oli syyllistynyt verenvuodatukseen. Piispa joutui anomaan rikkeistään vapautusta paavi Sixtus IV:lta, jonka määräyksestä tuomiorovasti Maunu Särkilahti antoi hänelle synninpäästön. Tämä oli tietenkin piispalle nöyryytys.[28]

Vuodesta 1472 lähtien piispa Bitz ja tuomiorovasti Särkilahti esiintyivät rinnan tärkeissä Turun hiippakuntaa koskevissa ratkaisuissa. Umpikujaan ajauduttuaan Konrad Bitz vältti osallistumista valtiollisiin asioihin. Kun Sten Sture kävi Suomessa kesällä 1472 vahvistamassa itärajan puolustusta, sai hän nyt tuekseen piispa Bitzin, joka aiemmin oli ollut vahva Kalmarin unionin kannattaja. Tutustuttuaan vuonna 1475 itärajan tilanteeseen Viipurissa Bitz lähetti yhdessä muiden Suomen johtomiesten kanssa hälyttävän kirjeen valtaneuvostolle.[11]

Bitzin päämäärä oli piispan ja kirkon aseman säilyttäminen yhteiskunnassa vaikka kovin ottein. Seppo Suvanto on arvioinut, että tämä lopulta koitui myös Suomen eduksi, sillä näin maa säästyi pahimmalta hävitykseltä.[29]

Konrad Bitz kuoli Kuusiston piispanlinnassa 13.3.1489 ja hänet on haudattu Turun tuomiokirkkoon.[30]

• Kari, Risto: Suomalainen keskiaika, myytti ja todellisuus. Porvoo 2004.
• Nuorteva, Jussi: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. Helsinki 1999.
• Perälä, Väinö: Turun tuomiorovastinviran vaiheita. Turun Historiallinen Arkisto 14, s. 73–89. Turku 1958.
• Pirinen, Kauko: Suomen kirkon historia 1. Porvoo 1991.
• Suvanto, Seppo, Suomen kansallisbiografia: Conradus Bitz. Hämeenlinna 2003.

Viitteet

1. Suvanto 2003, 632
2. Nuorteva 1999, 111
3. Nuorteva 1999, 112
4. Nuorteva 1999, 113
5. Nuorteva 1999, 129
6. Nuorteva 1999, 82
7. Suomen tieteen historia 1, toim. Päiviö Tommila, s. 31, Porvoo 2001
8. Nuorteva 1999, 473
9. Nuorteva 1999, 127
10. Nuorteva 1999, 136
11. Pirinen 1991, 121
12. Perälä 1958, s. 80.
13. Nuorteva 1999, 36
14. Pirinen 1991, 260
15. Pirinen 1991, 123
16. Pirinen 1991, 223
17. Pirinen 1991, 124
18. Pirinen 1991, 191
19. Pirinen 1991, 192
20. Pirinen 1991, 218
21. Pirinen 1991, 248
22. Lindberg, B. 1975: Turun tuomiokirkko vuoteen 1318, s. 13, Turun kaupungin historiallisen museon vuosijulkaisu 1972–1973
23. Kari 2004,211
24. Kari 2004, 212
25. Kari 2004, 217
26. Pirinen 1991, 119
27. Pirinen 1991, 185
28. Pirinen 1991, 120
29. Suvanto 2003, 623
30. Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli WWW http://www.arkkihiippakunta.fi/cgi-bin/linnea.pl?document=00010766%5Bvanhentunut+linkki%5D

Edeltäjä: Olavi Maununpoika

Turun piispa 1460–1489

Seuraaja: Maunu Särkilahti