Kolmen kuninkaan marssi
Kolmen kuninkaan marssi (ransk. La marche des rois, oksitaaniksi La Marcho di Rèi) on alkujaan provencelainen laulu, joka nykyisin mielletään yleensä joululauluksi, mutta joka alkujaan kuului nimenomaan loppiaiseen. Nykyisin laulun sävelmä tunnetaan myös Georges Bizet’n sovituksena näyttämömusiikkiteoksessa Arlesitar (ransk. L’Arlésienne).
Laulun aiheena on Matteuksen evankeliumissa[1] kerrottu itämaan tietäjien matka Betlehemiin osoittamaan kunnioitusta vastasyntyneelle Jeesus-lapselle. Vaikka Raamatussa ei niin sanotakaan, myöhemmässä kristillisessä perinteessä tietäjien on usein selitetty olleen kuninkaita. Läntisessä kristikunnassa, sekä katolisessa kirkossa että useissa protestanttisissa kirkkokunnissa, loppiaista vietetään heidän muistokseen.
Laulun on suomentanut Samppa P. Asunta.[2]
Historia
.jpg.webp)
Laulun alkuperäiset sanat on kirjoittanut Joseph-François Domergue[3] (1691–1729), joka vuosina 1724–1728 toimi kirkkoherrana Aramonissa nykyisessä Gardin departementissa.[4] Hänen nimensä esiintyy laulun vanhimmassa tunnetussa käsikirjoituksessa vuodelta 1742[3], jota säilytetään Avignonin kirjastossa.[5][6] Painettuina laulun sanat julkaistiin ensimmäisen kerran Recueil de cantiques spirituels provençaux et françois -nimisessä kokoelmassa vuodelta 1749[7][3]. Myöhemmin laulu on julkaistu myös useissa 1600-luvulla eläneen procencelaisen runoilija ja säveltäjä Nicolas Sabolyn teosten kokoelmissa, ja toisinaan Sabolya on myös virheellisesti pidetty laulun tekijänä. Väärinkäsitys lienee saanut alkunsa siitä, että Antoine Offrayn julkaisi vuonna 1790 Kolmen kuninkaan marssin Sabolyn joululaulukokoelman liitteenä.[8]
Sävelmän alkuperää ei tunneta, mutta ilmeisesti se on peräisin 1600-luvulta, joskin sitä on arveltu myös keskiaikaiseksi[3]. Avignonissa tunnetun perimätiedon mukaan se olisi peräisin Napolin kuningas Renéltä.[9] Vuodelta 1742 peräisin olevien tietojen mukaan sävelmä olisi lainattu eräästä marsalkka Henri Turennen voittojen kunniaksi sävelletystä marssilaulusta, jonka tekijäksi on myöhemmin arveltu Jean-Baptiste Lullyä, joskaan mikään aikalaislähde ei tätä tietoa vahvista. Tiedetään kuitenkin, että tuohon aikaan joululaulujen kirjoittajilla oli tapana sovittaa tekstinsä jo muista yhteyksistä tunnettuihin ja painettuina levinneisiin sävelmiin.[6]
Stéphen d’Avren 1800-luvun lopulla tekemien tutkimusten mukaan laulun ainoa tunnettu partituuri on peräisin vasta Aix-en-Provencen kaniikki ja urkuri Étienne-Paul Charbonnier’lta (1793–1872), joka sovitti Sabolyn joululaulut uruille.[10] Ranskan konservatorioiden inspehtori Henri Maréchal, joka tutkiaa asiaa Frédéric Mistralin pyynnöstä, puolestaan väitti, että La Marcha dei Rèis’n olisi säveltänyt apotti Domergue.[11]
Loppiaisen vietto
Vuosittain loppiaista, tietäjien juhlaa, vietetään eräissä Provencen kylissä ja kaupungeissa kansanomaisin juhlakulkuein, ”kuninkaiden marssein”, joissa juhlallisesti tietäjäkuninkaisksi pukeutuneet paikkakuntalaiset marssivat paikalliselle kirkolle Kolmen kuninkaan marssin ja muiden perinteisten sävelmien tahdissa muihin kansanomaisiin pukuihin sonnustautuneiden henkilöiden saattamina.[3]. Varsinkin Aix-en-Provencessa juhlallisuudet ovat 1800-luvun alusta lähtien olleet näyttävät:[12], provencelaisiin kansanomaisiin asuihin pukeutuneet henkilöt saattavat tietäjäkuninkaita Pyhän Vapahtajan kirkkoon, jossa urkuri rumpalien säestämänä soittaa Kuninkaiden marssia kulkueen saapuessa niin, että ääni vähitellen voimistuu pianissimosta fortissimoksi kuvastaen heidän lähestymistään. Kirkon alttarin ylle sytytetään tällöin tähtimäinen valaisin, joka symboloi tietäjiä opastanutta Betlehemin tähteä.[13] Kirkonmenojen jälkeen sävelmää soitetetaan vähitellen vaimeten (descrescendo) kuninkaiden poistuessa kirkosta.[12].
Joseph d'Ortigue kirjoitti vuonna 1837:
»Kun loppiaispäivä saapui, olisitte kuulleet tämän kauniin kuninkaiden marssin joka on Etelä-Ranskassa niin tunnettu. Se oli aluksi epäselvää mutinaa, vaikeasti tunnistettava rytmi, joka alkaa äärimmäisestä pianissimosta, mutta tuli vähitellen yhä kuuluvammaksi ja merkitsi kolmen tietäjäkuninkaan pyhiinvaellusta, heidän, jotka ovat saapuneet kaukaisesta maasta kumartuakseen jumalallisen lapsen edessä; pian riemumarssin virittivät suurenmoisesti loistavimmat soittajat. Se aloitettiin uudestaan, minkä jälkeen se hiljalleen etääntyi, kunnes sävelet ja rytmi katosivat kaukaisuuteen.[14][15]»
Sovituksia
Kolmen kuninkaan marssi on yksi avausnumeroista Georges Bizet’n vuonna 1872 Alphonse Daudet’n näytelmään Arlesilainen säveltämässä näyttämömusiikissa. Musikologi Joseph Clamonin mukaan[6] Bizet on saattanut löytää tämän melodian eräästä vuonna 1864 julkaistusta kirjasta.[16]. Siinä melodia on merkitty b-molliin. Myöhemmin Bizet sovitti musiikin orkesterisarjaksi, josta tuli välittömästi suuri menestys.[17] Vuonna 1879, neljä vuotta Bizet’n kuoleman jälkeen, hänen ystävänsä Ernest Guiraud laati siitä toisen orkesterisarjan, jonka viimeisessä osassa Kolmen kuninkaan marssi esiintyy kaanoniksi sovitettuna.[17]. Osa siitä esiintyy myös Edmond Audranin operetissa Gillette de Narbonne vuodelta 1882.[18]
Kolmen kuninkaan marssi kuuluu ranskankielisissä maissa kuorojen vakio-ohjelmistoon. Sen ovat esittäneet muun muassa Tino Rossi, Les Quatre Barbus, Marie Michèle Desrosiers sekä myös englanniksi Robert Merrill.
Sävelmä
Tässä nuotit noudattavat Bizet’n partituuria.
Laulun ranskankieliset sanat
| Ranskaksi[19] | Sananmukainen suomennos |
|
Ce matin, |
Tänä aamuna |
Lähteet
- Stéphen d'Arve: Miettes de l'histoire de Provence, s. 188. Laffite, 1979 (alkuperäispainos vuodelta 1902). (ranskaksi)
Viitteet
- Matt. 2:1–12
- ”Kolmen kuninkaan marssi”, Kauneimmat joululaulut 2017, s. 15. Suomen lähetysseura, 2017.
- William D. Crump: The Christmas Encyclopedia (3. painos), s. 278. McFarland, 2001. (englanniksi)
- Abbé Louis Valla: Histoire d'Aramon: Temps anciens-Administration-Temps modernes, s. 256. Montpellier: Impr. de la Manufacture de la Charité, 256. (ranskaksi)
- Käsikirjoitus nro 256, ”Recueil de Castellant”, nide II, sivu 26
- Joseph Clamon: Bizet et le folklore provençal. Revue de musicologie, Marraskuu 1938, 19. vsk, nro 68. Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi)
- Recueil de cantiques spirituels provençaux et françois gravés par le Sieur Hue, s. 237. Pariisi: Montay, 1749.
- Bulletin de la Société des lettres, sciences et arts de la Corrèze, s. 168. Musée A.-Mazeyrie, 1911.
- Félix Clément: ”L'Arlésienne”, Dictionnaire lyrique ou Histoire des opéras, s. 774. Pierre Larousse, 1879. (ranskaksi)
- Stéphen d'Arve s. 188
- Stéphen d'Arve s. 186
- Marche des Rois, cathédrale Saint-Sauveur d'Aix-en-Provence L'Académie du Tambourin. Viitattu 5.1.2018.
- Rodi Silvano: Livret de Musique d’Occitanie. Elegia Records, 2010.
- Cours sur la musique religieuse et profane. Huitième leçon. L'Université catholique, Heinäkuu 1837. Pariisi: Artikkelin verkkoversio. (ranskaksi)
- Joseph d'Ortigue: ”Orgue”, Dictionnaire Liturgique, Historique et Théorique de Plain-Chant et de Musique d’Église au Moyen Age et dans les Temps Modernes, s. 1139. Migne, 1853. (ranskaksi)
- François Vidal: Lou tambourin, s. 258. Aix-en-Provence ja Avignon: {{{Julkaisija}}}, 1864. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
- François-René Tranchefort: Guide de la musique symphonique, s. 226. Fayard, 1986. (ranskaksi)
- Stéphen d'Arve s. 193
- Maurice Bouchor, Julien Tiersot: Chants populaires pour les écoles, s. 56–57. Librairie Hachette, 1894. (ranskaksi)