Kolmannen ihmisen argumentti

Kolmannen ihmisen argumentti on Platonin ideaoppia vastaan suunnattu filosofinen argumentti, jonka Platon esitti itse dialogissaan Parmenides,[1] ja jota Aristoteles myöhemmin hyödynsi.[2]

Argumentti

Platonin ideaoppi sitoutui seuraaviin periaatteisiin; tässä ”F” on mikä tahansa idea (ominaisuus tms.):

  • Ykseys-moneudessa: Kaikelle moneudelle asioita F, on olemassa F:n idea, johon osallistumalla jokainen moneuden yksittäinen jäsen on F. Esimerkiksi: kaikkia ihmisiä yhdistää yhteinen idea, ’Ihminen’, johon osallistumalla jokainen ihminen on ihminen.
  • Itsestä-predikointi: Jokainen F:n idea on itse F. Esimerkiksi: idea ’Ihminen’ on itsekin ihminen.
  • Ei-osallinen-itsestään: Mikään idea ei ole osallinen itsestään. Esimerkiksi: idea ’Ihminen’ ei osallistu ideaan ’Ihminen’.
  • Ainutkertaisuus: Jokaista ominaisuutta F vastaa tasan yksi F:n idea. Esimerkiksi: ihmisyyttä vastaa vain yksi idea, ’Ihminen’.
  • Ristiriidattomuus: Millään idealla ei voi olla ristiriitaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi: idea ’Ihminen’ ei voi vastata ihmisyyden ja ei-ihmisyyden ominaisuuksia.
  • Yksi/moni: Ykseyden ominaisuus ja moneuden ominaisuus ovat ristiriitaisia.
  • Ykseys: Jokainen idea on yksi.

Kolmannen ihmisen argumentti osoittaa, että nämä periaatteet ovat keskenään ristiriitaisia, aina kun F:n idean toteuttaa useampi kuin yksi asia. Platon itse käytti argumentin esittämiseen suuruuden ideaa, Aristoteles puolestaan käytti esimerkkinä juuri ihmistä, mistä argumentti on saanut nimensä.

Seuraavassa käytetään esimerkkinä suuruuden ideaa; argumentti pätee kuitenkin mille tahansa idealle F:

Oletetaan aluksi, että on olemassa joukko suuria asioita, sanokaamme (A, B, C). Ykseys-moneudessa-periaatteen mukaisesti on olemassa suuruuden idea (sanokaamme, L1), johon osallistumalla A, B ja C ovat suuria. Itsestä-predikointi-periaatteen mukaisesti myös L1 on suuri.

Koska L1 on suuri, voimme lisätä sen joukkoon (A, B, C) ja muodostaa uuden joukon suuria asioita: (A, B, C, L1). Ykseys-moneudessa-periaatteen mukaisesti on olemassa suuruuden idea (sanokaamme, L2), johon osallistumalla A, B, C ja L1 ovat suuria. Tässä tapauksessa L1 on osallinen L2:sta, ja ei-osallinen-itsestään-periaatteen mukaisesti L1 ei ole identtinen L2:n kanssa. Näin on olemassa ainakin kaksi erillistä suuruuden ideaa, L1 ja L2. Tämä on ristiriidassa ainutkertaisuus-periaatteen kanssa, jonka mukaan on olemassa tasan yksi suuruuden idea.

Ongelma ei kuitenkaan lopu tähän. Itsestä-predikointi-periaatteen mukaisesti L2 on suuri, ja siksi L2 voidaan lisätä joukkoon (A, B, C, L1), jolloin syntyy uusi joukko suuria asioita: (A, B, C, L1, L2). Ykseys-moneudessa-periaatteen mukaisesti on olemassa suuruuden idea (sanokaamme, L3), johon osallistumalla A, B, C, L1 ja L2 ovat suuria. Tässä tapauksessa L1 ja L2 ovat kummatkin osallisia L3:sta, ja ei-osallinen-itsestä-periaatteen mukaisesti sen enempää L1 kuin L2:kaan ei ole identtinen L3:n kanssa. Näin on olemassa ainakin kolme suuruuden ideaa, L1, L2 ja L3.

On helppo nähdä, että tämän päättelyn toistaminen johtaa äärettömään regressioon; äärettömään hierarkiaan suuruuden ideoita, jossa jokainen idea on osallinen äärettömästä määrästä ideoita sen yläpuolella hierarkiassa. Platonin mukaan mikä tahansa mikä on osallinen moneudesta, on itse moneutta. Siksi jokainen idea ideoiden äärettömässä hierarkiassa on moneutta. Ristiriidattomuus- ja yksi/moni-periaatteiden mukaisesti seuraa, ettei mikään idea äärettömässä ideoiden hierarkiassa ole yksi. Tämä on ristiriidassa ykseys-periaatteen kanssa.

Tulkinta

Jotkut tutkijat, kuten Gregory Vlastos, ovat nähneet kolmannen ihmisen argumentin osoituksena Platonin ”aidosta hämmennyksestä” ideaopin suhteen. Jotkut toiset tutkijat ovat katsoneet, että Platon on pyrkinyt siihen, että joku edellä esitetyistä periaatteista, joka saa aikaan äärettömän regression, hylättäisiin (joko ykseys-moneudessa-, itsestä-predikointi- tai ei-osallinen-itsestä-periaate). Ristiriidat voidaan kuitenkin välttää myös hylkäämällä ykseys tai ristiriidattomuus-periaatteet (ja samalla hyväksymällä ykseys-moneudessa-, itsestä-predikointi- ja ei-osallinen-itsestä-periaatteet). Joidenkin mielestä argumentti on mitätön, mikäli täydelliset ideat ovat olemassa ihmisen käsityskyvyn ulkopuolella, niin kuin Platon alun perin sanoi.

Lähteet
  1. Platon: Parmenides 132a-b2.
  2. Aristoteleen säilyneissä teoksissa ei ole kunnollista esitystä Platonin ideaopin paradoksaalisuudesta. Teoksissa on vain hajanaisia viittauksia argumenttiin, jota Aristoteles kutsui ”kolmanneksi ihmiseksi” (Metafysiikka 84.23-85.3, 93.1-7, 990b 17=1079a 13, 1039a 2, 1059b 8; Sofistiset kumoamiset 178b 36).

    Kirjallisuutta
    • Cohen, S. M.: The Logic of the Third Man. Philosophical Review, 1971, 80. vsk, s. 448–475.
    • Owen, G.E.L.: The Place of the Timaeus in Plato’s Dialogues. Classical Quarterly n.s., 1953, 3. vsk, s. 79–95. ; myös teoksessa Allen, R. E.: Studies in Plato’s Metaphysics, s. 313–338. London: Routledge & Kegan Paul, 1965.
    • Peterson, S.: A Reasonable Self-Predication Premise for the Third Man Argument. Philosophical Review, 1973, 82. vsk, s. 451–470.
    • Sellars, W.: Vlastos and the Third Man. Philosophical Review, 1955, 64. vsk, s. 405–437.
    • Smith D., Nicholas (toim.): Plato: Critical Assesment. London, New York: Routledge and Kegan Paul, 1998.
    • Strang, C.: Plato and the Third Man. Proceedings of the Aristotelian Society, 1963, Suppl. vol. 37. vsk, s. 147–164.
    • Vlastos, G.: Plato: A Collection of Critical Essays, s. 184–200. vol. 1. New York: Anchor, 1971.
    • Vlastos, G.: The Third Man Argument in the Parmenides. Philosophical Review, 1954, 63. vsk, s. 319–349. ; myös teoksessa Allen, R. E.: Studies in Plato’s Metaphysics, s. 231–263. London: Routledge & Kegan Paul, 1965.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.