Kokonaisturvallisuus

Aiemmin valtiollinen turvallisuus nähtiin lähinnä ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan muodostamaksi kokonaisuudeksi, turvallisuuspolitiikaksi. Tämä käsitys kuuluu aikaan, jolloin valtioiden välillä ei ollut juurikaan muita merkittäviä vaikuttamisen keinoja.

Suuressa suomalaisessa 1990-luvun turvattomuustutkimuksessa turvattomuudelle (turvallisuudelle) löydettiin 23 ulottuvuutta, jotka voitiin ryhmittää kuuteen osa-alueeseen.

Turvallisuus laajenee kolmea kautta:

1. Siihen syntyy uusia tasoja, merkittävimpinä valtioita suuremmat kulttuurin, tieteen ja teknologian tasot sekä jatkossa etenkin globaali (tiedon) taso.
2. Sen aiempiin tasoihin syntyy uusia elementtejä ja
3. Mitään vanhoja turvallisuuden elementtejä ei poistu.

Edellä mainittujen trendien seurauksena turvallisuus muuttuu yhä moninaisemmaksi, kompleksisemmaksi ja suuremmaksi. Monia nykyaikaisen valtion uusia uhkia ei voida ratkaista valtion sisäisin toimenpitein. Kansainvälinen yhteistoiminta on oman turvallisuuden hoitamiseksi yhä tärkeämpää, jopa välttämätöntä.

Valtioiden sisäiset ristiriidat leviävät laajemmalle, jos ne liittyvät jollain tavalla muihin valtioihin tai kulttuureihin. Esimerkiksi Venäjä on historian aikana monesti oikeuttanut puuttumisensa naapurivaltioidensa asioihin, jos toisen valtion venäläisen vähemmistön asema sitä Venäjän hallinnon mielestä edellyttää. Yhä useammassa maassa on yhä laajempi kirjo eri kansalaisuuksia ja kulttuureja. Näillä diasporavähemmistöillä on muun muassa Samuel Huntingtonin mukaan merkittävä osa monessa nykyaikaisessa kriisissä. Suomessa vähemmistöjä on esimerkiksi Vietnamista, Somaliasta ja monesta Balkanin maasta.

Maailman valtioiden ja ihmisten keskinäisriippuvuuden kasvaessa turvallisuuteen on otettu paljon laajempi näkökulma. Valtiollista turvallisuutta uhkaa kokonaisturvallisuuden alla muun muassa

• naapurimaissa tapahtuva valtion romahtaminen. Yli puolet maailman valtioista lasketaan luokkaan: Vaarassa romahtaa tai romahtanut. Vertaa Neuvostoliitto, Jugoslavia ja monet Afrikan valtiot
• naapurimaiden köyhyys ja pakolaiset (siis valtion heikkous on myös riski naapureille)
• tietoturvallisuusuhkat (ohjelmistotakaportit, virukset, madot, Troijan hevoset jne)
• teknologinen ja taloudellinen keskinäisriippuvuus:
  • keskeisen raaka-aineen tai järjestelmän osan saannin estyminen tuotanto- tai valmistusmaan ongelmien tai vientirajoitusten takia, joka taas uhkaa omaa tärkeää talouden tai turvallisuuden alaa
  • järjestelmän (talous, teknologia) kompleksisuudesta seuraavat riskit
• globaalit tautiepidemiat (AIDS, SARS, ebola jne.)
• kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi
• joukkotuhoaseiden leviäminen
• ydinonnettomuudet
• muut rajojen yli leviävät saasteet: happosateet, öljyonnettomuudet rannikolla
• kulttuuriset, uskonnolliset tai etniset ristiriidat valtion sisällä sen vähemmistöjen välillä joko kotoperäisinä ristiriitoina tai muulta tulleiden ristiriitojen heijastumina
• luonnon katastrofit
• rajojen yli leviävä oman kulttuurin ydintä tai omia arvoja uhkaava vihamielinen tieto: internet, kansainvälinen media, psykologinen sodankäynti, informaatiosodankäynti
• rikkaiden ja köyhien välisen kuilun laajeneminen valtioiden sisällä ja globaalisti
• työttömyys, syrjäytyminen, naapurimaiden väestönkasvu ja niistä seuraavat asiat
• tieteen, teknologian ja talouden erilaiset rajoitukset (esimerkiksi vientikiellot ja rajoitukset), siis esimerkiksi taloudellinen informaatiosodankäynti sekä
• valtion turvallisuutta uhkaava tiedustelu esimerkiksi avaruudesta, rajojen läheisyydestä, valtion sisältä tai internetistä
• valtion taloudellisen kilpailukyvyn heikkeneminen ja esimerkiksi siitä seuraava luottokelpoisuuden lasku

Valtioneuvoston periaatepäätös 16. joulukuuta 2010, ”Yhteiskunnan turvallisuusstrategia”[2] esittää kokonaisvaltaisen näkemyksen yhteiskunnan turvallisuudesta.

Strategia kuvaa yhteiskunnan seitsemän yhteiskunnan elintärkeää toimintoa, joiden toimivuus tulee turvata. Näitä ovat:

- valtion johtaminen

- kansainvälinen toiminta

- Suomen puolustuskyky

- sisäinen turvallisuus

- talouden ja infrastruktuurin toimivuus

- väestön toimeentuloturva ja toimintakyky

- henkinen kriisinkestävyys

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia päivitettiin vuosien 2016 ja 2017 kuluessa, ja uusi strategia hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2. marraskuuta 2017[3]. Päivitetyssä strategiassa yhteiskunnan elintärkeiksi toiminnoiksi listataan:

- Johtaminen

- Kansainvälinen ja EU-toiminta

- Puolustuskyky

- Sisäinen turvallisuus

- Talous, infrastruktuuri ja huoltovarmuus

- Väestön toimintakyky ja palvelut

- Henkinen kriisinkestävyys

Kokonaisturvallisuudessa yhä tärkeämmäksi termiksi on perinteisen sodankäynnin rinnalle nousemassa ”vihamielinen vaikuttaminen”. Se tarkoittaa toimintaa, jossa toimitaan kohteen intressien vastaisesti Vihamielisen vaikuttamisen keinoja ovat muun muassa informaatiosodankäynti ja sen osa-alueet kuten psykologinen sodankäynti,hakkerisodankäynti.

Muita vihamielisen vaikuttamisen keinoja ovat vaikuttaminen teknologian (ks. ohjelmistosodankäynti), talouden (ks. taloudellinen informaatiosodankäynti tai tieteen kautta sekä vaikuttaminen kansainvälisen median kautta. Jälkimmäisimmästä erityisesti internet on yhä tärkeämpi. Merkittävin vihamielisen vaikuttamisen sovellutus on ollut Neuvostoliiton ja kommunismin kaataminen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa.

Vihamielinen vaikuttaminen on noussut tärkeäksi, kun:

• valtiot ovat avautuneet yhä enemmän ja yhä useammalla alueella
• niiden taloudellinen ja teknologinen keskinäisriippuvuus on kasvanut ja
• kommunikaatio (ihmiset, tavarat ja tieto) valtioiden välillä on kasvanut.

Vihamielinen vaikuttaminen on usein epäsuoraa ja häiveellistä, joten sen havaitseminen ja myös vastustaminen on vaikeaa.

Kokonaisturvallisuuden ja vihamielisen vaikuttamisen käsitteet edellyttävät uudenlaista ja uusiin asioihin huomioita kiinnittävää turvallisuustarkastelua muun muassa valtioiden sisällä. Tämä merkitsee myös turvallisuuden monimutkaistumista.

• Kokonaismaanpuolustus
• Epäsymmetrinen sodankäynti
• Postmoderni sodankäynti
• Sisällissota
• Noopolitik, pehmeä politiikka
• Epäonnistunut valtio
• Kotivara