Koiran parvovirus

Koiran parvovirus todettiin ensimmäisen kerran 1970-luvun lopussa. Virus levisi nopeasti koirapopulaatioihin ympäri maailmaa. On todennäköistä, että koiran parvovirus on kehittynyt kissan parvoviruksesta, joka on kissaruton aiheuttaja. On mahdollista, että viruksen kehittyminen on tapahtunut siten, että virus on ensin siirtynyt kissaeläimistä muihin lihansyöjiin, kuten minkkeihin ja kettuihin, ja niistä edelleen koiriin.

Ensimmäiset tautitapaukset koirissa ja villeissä koiraeläimissä todettiin vuonna 1978. Ensimmäinen tunnettu positiivinen verinäyte otettiin vuonna 1976. Viruksen kehitystä selvittävät tutkimukset ovat osoittaneet, että se on sopeutunut koiraeläimiin ainakin kymmenen vuotta tätä aiemmin. 1980-luvulla koiran parvoviruksesta kehittyi kaksi uutta tyyppiä: 2a ja 2b. Nämä tyypit ovat käytännössä syrjäyttäneet alkuperäisen viruksen. Nämä uudet virustyypit pystyvät lisääntymään myös kissan soluissa.

Vielä uudempi parvovirustyyppi löydettiin Italiasta vuonna 2001. Se nimettiin 2c-tyypiksi [2]. Vanhojen viruskantojen retrospektiivinen tutkimus on osoittanut, että tämä virustyyppi on kiertänyt Saksassa koirissa jo vuodesta 1996 lähtien. Uudesta virustyypistä 2c on havaintoja monesta maasta, joten on todennäköistä, että se on levinneisyydeltään lähes maailmanlaajuinen[3].

Parvovirus tarttuu kosketustartuntana koirasta toiseen. Ulosteiden saastuttaman materiaalin välityksellä tapahtuva tartunta on merkittävässä asemassa. Eräät rodut, kuten dobermannit ja rottweilerit, ovat tutkimusten mukaan muita herkempiä parvovirustartunnalle [4].

CPV-2 tarttuu elimistön nopeasti jakautuviin soluihin. Näitä ovat mm. luuytimessä olevat immuunijärjestelmän solut sekä suoliston pintasolukko. Suolen epiteelituho aiheuttaa tulehdusreaktion, jonka oireina todetaan ripulia ja oksentelua sekä verenvuotoa. Oireet ilmaantuvat yleensä noin 5 päivän kuluttua tartunnasta. Tyypillisessä taudinpurkauksessa virus iskee 6–20 viikon ikäisiin pentuihin, joilla todetaan äkillistä ripulia ja oksentelua, josta seuraa nopeasti henkeä uhkaava kuivuminen. Immuunijärjestelmän solujen tuho johtaa valkosolujen vähyyteen, mikä altistaa vakaville bakteeri-infektiolle. Nuorilla pennuilla saatetaan lisäksi todeta äkillinen sydänlihastulehdus [5]. Sydämen toiminnan häiriintyminen voi aiheuttaa hapenpuutteesta johtuvia aivovaurioita. Virustartunnan aiheuttama kuolleisuus voi olla jopa 35 %. Huolimatta siitä, onko tartunnan saaneella koiralla ripulia vai ei, se erittää suuria määriä virusta ulosteeseensa. Viruseritys on huipussaan 3–8 päivän kuluttua tartunnasta. Viruksen erittyminen ulosteeseen vähenee nopeasti ja on yleensä vähäistä 10–14 vrk:n kuluttua tartunnasta.

Alustava diagnoosi voidaan tehdä esitietojen ja kliinisen tutkimuksen perusteella. Verinäytteestä todettava valkosolujen vähyys tukee parvovirusinfektion mahdollisuutta mutta ei ole spesifinen löydös. Taudinmääritys voidaan varmistaa ulosteesta tehtävällä virusosoituksella, johon käytetään yleensä ns. pikatestiä tai PCR-menetelmää. Parvovirustartunta voidaan diagnosoida myös vasta-ainetutkimuksella seeruminäytteistä. Seeruminäytteitä otetaan kaksi: ensimmäinen oireiden ilmennyttyä ja myöhempi noin kahden viikon kuluttua. Käytännössä vasta-ainetutkimuksia käytetään vähän diagnostiikassa, koska tuloksen saamisessa on huomattava viive verrattuna viruksen osoittamiseen ulostenäytteestä.

Suola- ja nestetasapainon ylläpito on parvovirustartunnasta kärsivän koiran hoidon tärkein tavoite, koska käyttökelpoista spesifistä hoitoa ei ole toistaiseksi tarjolla. Vakavan nestehukan korjaamiseksi nestettä joudutaan antamaan suonensisäisesti. Antibiootteja käytetään yleisesti toissijaisten bakteeri-infektioiden ennaltaehkäisyyn. Koska virus sietää rajujakin pH- ja lämpötilanmuutoksia ja leviää helposti, sairastunut yksilö pitää eristää.[6] Myös hygieniasta on pidettävä erityistä huolta.

Koiranpennut saavat emoltaan vasta-aineita, jos narttu on rokotettu parvovirusta vastaan. Vasta-aineet siirtyvät istukan läpi emon verenkierrosta ja myöhemmin maidon välityksellä. Jotta pentujen saama vasta-ainemäärä olisi mahdollisimman suuri, tulisi narttu rokottaa säännöllisesti ennen astutusta. Emolta saatujen vasta-aineiden antama suoja on kuitenkin lyhytaikainen. Vasta-aineiden taso laskee pennun iän karttuessa normaalin proteiiniaineenvaihdunnan seurauksena. Koska parvovirustartunta on yleinen ja virus säilyy hyvin ympäristössä, on tärkeää suojata nuoret koirat rokottamalla.

• EVIRA Koiran rokotussuositukset^{[vanhentunut linkki]}
• National Center for Biotechnology Information (NCBI): Canine parvovirus, taxonomy (englanniksi)
• Cornell University, Baker Institute for Animal Health: Canine Parvovirus (englanniksi)