Koillissiperianlaika

Koillissiperianlaikalla on vahva ja lihaksikas kaula. Koiran liikkuessa häntä kiertyy selän päälle. Karvapeite on tiheä, kaksinkertainen ja säänkestävä.[1] Se voi olla väriltään joko punaharmaa, musta tai mustanruskea – vastaavasti Desmond Morriksen mukaan mikä tahansa väritys on mahdollinen[1]. Säkäkorkeus vaihtelee 58–69 cm ja paino 34–50 kg välillä.[1]

Rodun kotiseutu käsittää Mantšurian, Itä-Siperian ja Venäjän arktiset saaret. Vielä nykyisinkään teknologian kehityttyä ei vaikuttaisi olevan tehokkaampaa tapaa ihmisten ja tavaroiden siirtämiseen halki jäisen tundran kuin näiden rekikoirien käyttö: ne kuljettavat kaikenlaista lastia postista lääkäreihin ja eläinlääkäreihin. Toisin kuin muilla venäläisillä pystykorvilla, jotka saattavat kyllä toisinaan toimia myös reenvedossa, on reenveto tämän rodun ainoa käyttötarkoitus. Koillissiperianlaika voi kulkea 80 kilometriä päivässä kuusipäiväisellä 480 km matkalla ja yksi yksilö kykenee vetämään 45 kg – jopa –45 C pakkasella.[1]

1940-luvulla venäläisten koira-asiantuntijoiden ryhmä keksi nimen "koillissiperianrekikoira". He tutkivat erilaisia silloisen Neuvostoliiton jäisillä alueilla työkäytössä olleita pystykorvia. Oli kuitenkin epäselvyyttä siitä, kuinka monta aidosti erillistä rotua oli olemassa ja kuinka moni oli vain jonkin toisen rodun paikallismuunnos. Lopulta he määrittelivät, että oli kuusi aitoa rotua: neljä metsästyskoiraa (joita käytettiin toisinaan myös reenvetoon), yksi paimenkoira (jota käytettiin toisinaan myös reenvetoon) sekä yksi rekikoira (puhtaasti reenvetoon käytetty).[1] Tässä luokittelussa ei kuitenkaan otettu huomioon esimerkiksi jakutianlaikaa, josta tuli myöhemmin myös kansainvälisesti hyväksytty rotu.

• Kanadaneskimokoira

• Gondrexon, A. & Browne, Ives: Maailman koiraopas

1. Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 646-647. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.