Kohtuus

Kohtuus tarkoittaa oikeustieteessä asioiden tilaa, joka ei ole liian ankara eikä liian lievä. Yleinen oikeudenmukaisuus eli yleistä oikeuskäsitystä vastaava toiminta soveltuu yleensä hyvin käytettäväksi yksittäisiin oikeustapauksiin, mutta joskus ne poikkeavat tavanomaisesta niin, että sen soveltaminen olisikin epäoikeudenmukaista. Yleiseen oikeudenmukaisuuteen liittyy piirre, että se yksinkertaistaa asioita, ja ottaa huomioon vain tyypilliset tapaukset. Kohtuus on yleistä oikeudenmukaisuutta tarkempaa oikeudenmukaisuutta.

Kohtuutta käyttää yleensä tuomari tapausta ratkaistaessaan. Lait ovat yleissääntöjä, joissa ilmenee pyrkimys oikeudenmukaisuuteen. Yksittäisessä tapauksessa lain sisällöstä on kohtuuteen vetoamalla mahdollista poiketa, jos lain soveltaminen sellaisenaan olisi epäoikeudenmukaista. Tällöin tuomari soveltaa lakia sen "hengen" mukaisesti "kirjaimen" asemasta. Hän painottaa ratkaisussaan olettamaansa lainsäätäjän tarkoitusta hylkäämättä kuitenkaan sinänsä pätevänä pitämäänsä lakia.

Yleensä kohtuutta pidetään luonnollisena ja välttämättömänä osana oikeusjärjestystä. Tällöin myönnetään, että yhteisöä säätelevillä yleisillä säännöillä on rajoituksensa. Joskus asiaan suhtaudutaan toisin, jolloin ollaan sitä mieltä, että yhteiskunnan toimintaa voidaan tehostaa ja parantaa yksityiskohtaisella sääntelyllä. Usein tähän yhdistyy ajatus siitä, että tuomarin harkinnanvapaus on epädemokraattista.

Kohtuuden käsite on varsin lähellä laintulkintaa. Kohtuuden käyttäminen on laintulkinnan rajatapaus, jossa lakia sovelletaan eri tavalla kuin se on kirjoitettu. Jos yleinen sääntö soveltuu tapaukseen helposti ja tyydyttävästi, on kyseessä rutiiniratkaisu. Jos niin ei ole, joudutaan muokkaamaan sääntöä, jotta se sopii ratkaisun perusteeksi. Joskus säännön muokkaaminenkaan ei riitä, vaan on turvauduttava kohtuuteen, jolloin tulkinta on lain sanamuodon vastaista. Tällöin tasapainoillaan lainmukaisuuden, yleisen oikeudenmukaisuuden, erityisen oikeudenmukaisuuden, ennustettavuuden ja joustavuuden välillä.