Kohti uutta
Kohti uutta (Away We Go) on Sam Mendesin ohjaama komediallinen draamaelokuva vuodelta 2009. Se kertoo pariskunnasta, joka odottaa ensimmäistä lastaan.
Kohti uutta | |
---|---|
Away We Go | |
![]() |
|
Ohjaaja | Sam Mendes |
Käsikirjoittaja | Vendela Vida |
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Alexi Murdoch |
Kuvaaja | Ellen Kuras |
Leikkaaja | Sarah Flack |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Iso-Britannia, Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä |
Focus Features Netflix Vudu |
Ensi-ilta | 2009 |
Kesto | 100 min |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Juoni
Kun Burt (John Krasinski) ja Verona (Maya Rudolph) saavat tietää, että heille on tulossa lapsi, he hätääntyvät. Pariskunta vihaa pikkukaupunkia, jossa he asuvat. Lisäksi Burtin vanhemmat suunnittelevat muuttavansa sieltä pois, eivätkä tarjoa enää tukeaan nuorelle parille. Burt ja Verona lähtevät tien päälle ja alkavat etsiä täydellistä paikkaa, jonne asettua elämään ja kasvattamaan lapsia.
Burt ja Verona käyvät ystäviensä ja perheenjäsentensä luona eri kaupungeissa niin Yhdysvalloissa kuin Kanadassakin etsien sopivaa uutta asuinpaikkaa. Näiden kodeissa he näkevät useita elämänratkaisuja ja ihmiskohtaloita, joista mikään ei lähemmin tarkasteltuna kuitenkaan tunnu heille omalta tai tavoiteltavalta.
Rooleissa
- John Krasinski
- Maya Rudolph
- Allison Janney
- Catherine O'Hara
- Jeff Daniels
- Paul Schneider
- Carmen Ejogo
- Chris Messina
- Melanie Lynskey
- Josh Hamilton
- Jim Gaffigan
- Maggie Gyllenhaal
Vastaanotto
Helsingin Sanomien Nyt-liitteen kriitikot valitsivat elokuvan vuoden 2009 kymmenen parhaan filmin joukkoon.[1]
Lähteet
- Pertti Avola, Veli-Pekka Lehtonen: Kymmenen hyvää. Nyt-liite, 2010, nro 1, s. 15.
Aiheesta muualla
- Trailer
- Interview with Director Sam Mendes
- Away We Go at Movies Central
- Away We Go Soundtrack Review
|