Sijaissynnytys

Suomessa sijaissynnytys ei ollut laitonta ennen kuin vuonna 2007 säädettiin hedelmöityshoitolaki.[3] Hedelmöityshoitolain 8 §:n mukaan hedelmöityshoitoa ei saa antaa, jos on syytä olettaa, että lapsi aiotaan antaa adoptiolapseksi. Muun muassa Väestöliitto järjesti sijaissynnytyksiä[4] ja Suomessa on parikymmentä sijaissynnytyksellä alkunsa saanutta lasta.[3] Toisaalta avioliittoon vihitty henkilö ei voi hakeutua hoitoihin muun kuin aviokumppaninsa kanssa. Vuonna 2011 oikeusministeriössä on alettu suunnitella sijaissynnytyksen rajoitettua laillistamista.[3][5] Monet suomalaiset käyttävät yhdysvaltalaisten, venäläisten, ukrainalaisten, valkovenäläisten tai intialaisten klinikoiden palveluita sijaissynnytyksiin.[5]

Vuonna 2018 albanialaisnainen kantoi suomalaislääkäri Erkko Välimäen lasta Pohjoismaissa Tammuz Nordic Surrogacyn kautta. Välimäki ryhtyi sivutyönään neuvomaan Tammuzin kautta lapsia hankkivia suomalaisia. Albaniassa sijaissynnytys on laillista.[6]

Sijaissynnyttäjien kriteerit ovat, että naisen tulee olla vapaaehtoinen eikä hän saa olla liian köyhistä olosuhteista. Hänellä täytyy olla omaa kokemusta synnyttämisestä, eikä siinä ole saanut ilmetä komplikaatioita. Vapaaehtoisuus varmistetaan haastattelemalla halukas nainen ja järjestämällä tälle asianajaja ja tarvittaessa tulkki.[6]

Maistraatin henkikirjoittajan mukaan lapsi ei saisi Suomen kansalaisuutta, jos sijaissynnytys käy ilmi. Välimäki kertoo silti tekeillä olevasta sijaissynnytyksestään samassa artikkelissa.[6]

Ruotsissa lainsäädäntö kieltää lapsettomuushoidot niin että sekä vieraan siittiön että munasolun käyttäminen hedelmöityshoitoihin on kielletty. Käytännössä tämä johtaa sijaissynnytykseen tähtäävien hoitojen estymiseen.

Virossa ei ole lainsäädäntöä sijaissynnytyksiin liittyen. Toiminta ei siis ole kiellettyä, mutta ei myöskään lailla säädeltyä. Tilanne siis vastaa Suomen käytäntöjä ennen vuotta 2007. Isä saa isyyden tunnustamalla lapsensa, aiottu (usein biologinen) äiti myöhemmin perheen sisäisen adoption kautta.

Venäjällä hedelmöityshoidot ovat lailla säädeltyä toimintaa. Kantaja allekirjoittaa jo ennen hoitojen alkua sopimuksen lapsen luovutuksesta, joten juridisesti asia on selvä. Kantajalle voidaan myös maksaa kohtuullinen hoidon korvaus kustannusten lisäksi.

Yhdysvalloissa sijaissynnytys on neljässä osavaltiossa kiellettyä ja muutamassa rajoitettua.[7] Erityisen suosittua maksullinen sijaissynnytys on Kaliforniassa.[8]

Joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa lapsi on jo syntyessään tulevien vanhempiensa laillinen lapsi, ei sijaissynnyttäjän.

Vuoteen 2007 mennessä Yhdysvalloissa tapahtuneista 15 000 sijaissynnytyksestä 60:ssä oli ollut juridisia ongelmia, joista suurimmassa osassa tulevat vanhemmat eivät halunneetkaan ottaa lasta vastaan, ja pieni osa oli sellaisia, joissa synnyttäjä ei halunnut luopua lapsesta. Synnyttäjän omia sukusoluja ei käytetty 96 %:ssa tapauksista. Useimmat tulevat vanhemmat olivat heteropareja. Useimmiten sijaissynnyttäjälle maksettiin kymmeniä tuhansia dollareita, ja halukkaita synnyttäjiä klinikoilla on moninkertaisesti kysyntään nähden.[9]

Israelissa maksullinen sijaissynnytys on laillista mutta vain valtion hyväksymin sopimuksin.[10] Vanhempien pitää olla samaa uskontoa tunnustava hedelmätön heteropari ja sijaissynnyttäjällä ei saa olla puolisoa.[11]

Joissakin maissa maksulliset sijaissynnytykset ovat sallittuja, toisissa vain maksuttomat, ja monissa maissa on muita rajoituksia.

Sijaissynnytys on laillista muun muassa Belgiassa,[3] Hollannissa,[3] Englannissa[3] ja Kreikassa.[3] Georgiassa sijaissynnytys on ollut laillista vuodesta 1992.

Ukrainassa sijaissynnytys on laillista ja hoitoa tarvitsevien klinikoita on paljon.[12] Intiassa sijaissynnytys on laillista korkeimman oikeuden päätöksen perusteella.[13]

Palkkioton sijaissynnytys on sallittua Australiassa (paitsi Tasmania), Pohjois-Australiassa palkkioitakaan ei ole kielletty. [14]

Kanadassa vain maksuton sijaissynnytys on laillista.[15]

Hongkongissa sijaissynnytys on laitonta.

Saudi-Arabiassa uskonnolliset viranomaiset eivät hyväksy sijaissynnytystä, mutta siellä on sen sijaan tehty kohdunsiirto hedelmättömälle naiselle.[16]

Perhesosiologi Juha Jämsän mukaan sijaissynnytysten kielto siirtää ilmiön ongelmallisiin kehittyviin maihin kuten Venäjälle ja Intiaan, ja siksi palkkioon perustuvan sijaissynnytyksen laillistamista tulisi harkita Suomessa.[9]

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan nykyinen lainsäädäntö on epätasa-arvoista, koska se sallii hedelmöityshoidot itsellisille naisille muttei sijaissynnytystä miehille.[6]

Itsellisen miehen on erityisen vaikeaa adoptoida lasta, koska kehittyneen maailman väestön vaurastuttua yhä harvempi antaa enää lapsiaan adoptoitaviksi, ja luovuttajamaat asettavat pariskunnat etusijalle.[6]

Väestöliiton tutkija pitää pohtimisen arvoisena sitä, että sijaissynnyttäjään kohdistuu raskauksiin liittyviä lääketieteellisiä riskejä, vaikka ne ovatkin pieniä. Toisaalta hän ymmärtää miesten raastavan lapsenkaipuun ja soisi lapsen kaikille sitä haluaville.[6]

Family and Child Psychology Research Centren (UK) vuonna 2002 tekemän tutkimuksen mukaan sijaissynnyttäjillä ei yleensä ollut vaikeuksia luopua kantamastaan lapsesta ja että vastaanottajaäidit suhtautuivat lapsiinsa lämpimämmin kuin lapsensa itse synnyttäneet äidit keskimäärin.[17]

Antropologisten tutkimusten mukaan sijaissynnyttäjät käyttävät useita etäännytysmenetelmiä raskauden aikana varmistaakseen, etteivät kiinnity lapseen.[18] Monet sijaissynnyttävät pyrkivät kehittämään tulevan äidin emotionaalista kiintymystä kantamaansa lapseen.[19] Lapsen luovutuksen jälkeen sijaissynnyttäjien ylivoimainen enemmistö kokee voimaantuneensa sijaissynnyttäjäkokemuksestaan.[20] Kahdenkymmenen vuoden aikana tehtyjen kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten tutkimusten mukaan suurin osa sijaissynnyttäjistä on tyytyväisiä, ei kiinnity kantamaansa lapseen ja on tyytyväinen sijaissynnyttämiseensä vielä kymmenen vuotta jälkeenpäin.[21] Jotkut pitävät sijaissynnytystä elämänsä tärkeimpänä tekona.[22]

Raskauden viimeisinä kuukausina sikiön tiedetään kuulevan etenkin äitiinsä liittyviä ääniä ja oppivan tunnistamaan äitinsä äänen jo kohdussa.[4]

Voi olla ongelmallista, jos lapsi on synnyttyään oikeudettomassa tilassa, jossa ei ole selkeästi määritelty, ketkä ovat hänen holhoojiaan.[6]