Kognitiivinen psykologia

Kognitiivinen psykologia on psykologian osa-alue, joka tutkii ihmisen tietoa käsitteleviä prosesseja, esimerkiksi muistin, oppimisen, ajattelun, havaitsemisen, tarkkaavaisuuden, luovuuden ja ongelmanratkaisun toimintaa. Se perustuu kognitivismille ja syntyi 1900-luvun jälkipuolella syrjäyttäen behavioristisen psykologian vallitsevana psykologian koulukuntana.

Kognitiivinen psykologia rakentuu kokeelliselle ja tieteelliselle tutkimukselle eikä se kognitivismin nimissä ota esimerkiksi introspektiota ainoana tai luotettavimpana tiedonlähteenä. Tarkkaa ajankohtaa kognitiivisen psykologian synnylle on vaikea määrittää, mutta se sai merkittäviä sysäyksiä tekoälyn ja kognitiotieteen synnyn myötä 1956.[1] Termi yleistyi käyttöön Ulrich Neisserin vuonna 1967 kirjoittaman kirjan Cognitive psychology ansiosta.

Kognitiotiede on kognitiivista psykologiaa lähellä oleva tieteenala, joka tutkii kognitivismia sinänsä ja sen taustaoletuksia enemmän kuin psykologian käytännön tutkimusta.

Kognitiivisessa neuropsykologiassa puolestaan pyritään reduktionistisesti yhdistämään kognitiivisen psykologian löytämiä moduuleja ja mekanismeja neurotieteen kanssa. Kognitiivinen psykologia on jaettavissa karkeasti neljään osa-alueeseen:

• Kokeellinen kognitiivinen psykologia tutkii terveitä yksilöitä useimmiten laboratorio-olosuhteissa,
• Kognitiivinen neuropsykologia tutkii kognitiivisia poikkeamia aivovamman saaneissa potilaissa,
• Laskennallinen kognitiotiede kehittää kognition toimintaa jäljitteleviä tietokonemalleja,
• Kognitiivinen neurotiede hyödyntää aivokuvaustekniikoita aivojen toiminnan ja fysiologisen rakenteen tutkimiseksi.