Kognitiivinen dissonanssi

Kognitiivinen dissonanssi on keskenään yhteensopimattomien vakaumusten ja käsitysten aiheuttama psykologinen ristiriita (dissonanssi eli riitasointu).[2] Epämiellyttävä tunne syntyy, kun aiemmat uskomukset ja olettamat ovat ristiriidassa uuden tiedon kanssa. Syntynyttä epämukavuutta voi lievittää monin tavoin. Henkilö voi vältellä uutta tietoa, kieltäytyä uskomasta siihen tai selittää sen pois. Toinen vaihtoehto on sivuuttaa ristiriita tai sovitella ristiriitaiset näkemykset yhteensopiviksi keskenään.[3] Tällaista kognitiivisen dissonanssin käsittelyä kutsutaan vahvistusharhaksi.

Aisopoksen sadussa kettu pettyy, kun ei ylety viinirypäleisiin. Harmiaan lievittääkseen se järkeilee, että ”happamia ne kuitenkin olisivat olleet”.[1]

Kognitiivisen dissonanssin teorian kehitti yhdysvaltalainen Leon Festinger 1950-luvulla. Siitä on sittemmin tullut suosittu tutkimuskohde ja keskustelunaihe.[3] Teorian mukaan yksilö pyrkii ylläpitämään eri kognitioidensa (kuten ajatusten, käytöksen, asenteiden, arvojen ja uskomusten) välistä johdonmukaisuutta muuttamalla yhtä kognitiota silloin kun kognitioiden välinen epäjohdonmukaisuus on aiheuttanut epämiellyttävän tunteen.[4] Festingerin perushypoteesien mukaan yksilö on motivoitunut vähentämään dissonanssia sekä aktiivisesti välttelee sellaisia tietoja ja tilanteita, joiden uskoo lisäävän dissonanssia.[5] Teorian ytimessä on niin ikään edellä mainitun motivaation synnyttämän paineen ilmentyminen käyttäytymisen muutoksina, kognition muutoksina ja välinpitämättömänä suhtautumisena uusiin tietoihin ja ajatuksiin.[6]

Teorioita

Dissonanssin on eri teorioissa selitetty johtuvan epäjohdonmukaisista kognitioista, uhatusta minäkäsityksestä, minäkuvan suojelun tarpeesta tai yhteisön normien rikkomisesta. Eri teorioiden olemassaolo on aiheuttanut erimielisyyttä dissonanssin syystä, mutta joidenkin tutkijoiden mukaan jokainen esitetty syy voi tietyssä tilanteessa aiheuttaa dissonanssia.[4]

Kognitiivisen dissonanssin teoria perustuu Fritz Heiderin vuonna 1946 esittelemään tasapainoteoriaan, jonka mukaan ihminen pyrkii säätämään kaikki suhteensa ympäristöön tasapainoisen johdonmukaisiksi ja rationaalisiksi. Leon Festinger laajensi tätä teoriaa vuonna 1957 koskemaan myös ihmisen oman sisäisen maailman havainnointia. Hänen teoriansa mukaan ihminen pyrkii tasapainoon, koska epäjohdonmukaiset kognitiot koetaan jännitteisinä ja epämiellyttävinä ja koska kognitioiden muuttaminen helpottaa tätä jännitystä ja palauttaa tasapainon.[4]

Elliot Aronson esitteli vuonna 1969 minäkäsityksen teorian, jonka mukaan ihmistä motivoi epäjohdonmukaisten kognitioiden aiheuttama uhka minäkäsitykselleen. Ristiriitaiset kognitiot aiheuttavat epämiellyttävän tunteen, joka uhkaa henkilön minäkäsitystä. Tämän korjatakseen henkilö sitten pyrkii vaihtamaan tai heikentämään kielteistä kognitiota, minkä ansiosta kyseinen uhka minäkäsitykselle heikkenee.[4]

Steelen ja Liun (1983) mukaan dissonanssista seuraava asenteen muutos ei olekaan seurausta kongitiivisen johdonmukaisuuden tarpeesta vaan myönteisen minäkuvan tarpeesta. Ihminen lievittääkin dissonanssin aiheuttamaa epämukavuutta vahvistamalla arvostamaansa puolta itsessä, vaikka tämä puoli ei liittyisikään kyseisiin kognitioihin. Esimerkki tästä on ravintolan asiakas, joka kertoo kokille pitäneensä ruoasta, josta hän ei oikeasti pitänytkään. Tämän aiheuttaman epämiellyttävän ja minäkuvaa uhkaavan dissonanssin henkilö sitten korjaa esimerkiksi antamalla samana iltana jalosti rahaa hyväntekeväisyyteen, vaikka asioilla ei olekaan yhteyttä toisiinsa.[4]

Cooperin ja Fazion (1984) mukaan dissonanssi syntyy, kun ihminen loukkaa yhteisön normia. Epämiellyttävä tunne saa ihmisen oikeuttamaan epäjohdonmukaisuuden tulkitsemalla lopputuloksen myönteisemmin. Tässä dissonanssin teoriassa minää ja itsetuntoa ei pidetä merkittävinä.[4]

Lievittäminen

Festingerin mukaan kognitiivista dissonanssia voi yrittää lievittää eri tavoin. Yksi tapa on muuttaa yhtä tai useampaa kognitiota, jotta kaikki kognitiot olisivat tasapainossa. Toinen tapa on ottaa käyttöön uusia kognitioita tai käytöksiä, jotka vahvistavat toivottua kognitiota epätoivotun kustannuksella. Kolmas tapa on vähentää epäjohdonmukaisuudelle annettua merkitystä, vaikkakaan ei epäjohdonmukaisuutta sinänsä.[4] Ihminen voi myös yksinkertaisesti vältellä uutta tietoa tai kieltäytyä uskomasta aiempien vakaumuksiensa ja käsityksiensä kanssa ristiriidassa olevaa tietoa.[3]

Valinnan jälkeistä dissonanssia voi esiintyä kun ihminen on tehnyt valinnan kahden yhtä hyvän vaihtoehdon välillä. Perustellakseen valintansa oikeutusta ihminen alkaa vakuutella itselleen valitsemansa vaihtoehdon olleen parempi kuin hylkäämänsä.[4]

Jos ihminen on sitoutunut uskomukseen, joka osoittautuu myöhemmin virheelliseksi, hän voi kokemaansa dissonanssia lievittääkseen alkaa yrittää taivutella muita ihmisiä tukemaan kyseistä uskomusta ja näin saamaan oman uskomuksensa ja yleisen mielipiteen johdonmukaisiksi keskenään.[4]

Sovellukset

Kognitiivisen dissonanssin teoriaa on sovellettu esimerkiksi terveystieteissä tapauksiin, joissa ihminen toimii tavoilla jotka tietää itselleen epäterveellisiksi.[4] Festinger esitti tästä esimerkkinä tupakanpolton: yksilö tiedostaa tupakanpolton terveysriskit, jolloin hän voi mm. lopettaa polttamisen kokonaan; jatkaa polttamista, koska virheellisesti aliarvioi riskejä, arvostaa polttamisesta saatavan nautinnon riskejä suuremmaksi tai koska järkeilee polttamisen siedettäväksi, sillä hän ei pysty muutenkaan välttämään kaikkia riskejä elämässään.[7]

Lähteet
  1. Connie L. Schaffer, Meg White & Corine Meredith Brown: Questioning Assumptions and Challenging Perceptions: Becoming an Effective Teacher in Urban Environments, s. 5. (”Another example of cognitive dissonance can be found in Aesop’s fable about the fox and the grapes: [– –] his initial thought or cognition upon seeing the grapes was that he could readily quench his thirst. His experience of repeatedly jumping to reach the grapes led to a different cognition–his thirst would not be quenched as easily as he originally thought it would. As he attempted to resolve his original cognition with the new information he gained through his experiences, he was faced with uncertainty or dissonance. This ultimately led him to give up and walk away.”). Rowman & Littlefield, 2016. ISBN 9781475822045. Google-kirjat (viitattu 7.12.2021). (englanniksi)
  2. cognitive dissonance: ”psychological conflict resulting from incongruous beliefs and attitudes held simultaneously”. Merriam-Webster. Viitattu 30.12.2021. (englanniksi)
  3. cognitive dissonance Encyclopaedia Britannica. 22.5.2021. Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
  4. Miller, Monica K. & Jehle, Alayna (toim. Ritzer, George): ”cognitive dissonance theory (Festinger)”, The Blackwell Encyclopedia of Sociology, s. 562–565. Blackwell, 2007. ISBN 978-1-4051-2433-1.
  5. Festinger, L. 1957. A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford, California. Stanford University Press. ISBN 0-8047-0911-4. 3.
  6. Festinger, L. 1957. A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford, California. Stanford University Press. ISBN 0-8047-0911-4. 31.
  7. Festinger, L. 1957. A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford, California. Stanford University Press. ISBN 0-8047-0911-4. 2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.