Klaus Juhana Kemell

Claes Johan (Klaus Juhana) Kemell tai Kemelli (11. maaliskuuta 1805 Ylivieska – 19. joulukuuta 1832 Alavieska) oli Alavieskan vt. kappalainen, kääntäjä ja runoilija.

Kemellin vanhemmat olivat Ylivieskan lukkari Jakob (Jaakko) Kemell ja Brita Katariina Karlberg. Hän kävi Oulun triviaalikoulua yhdessä muun muassa J. V. Snellmanin ja Samuel Gustaf Berghin kanssa ja pääsi ylioppilaaksi 1824. Kemell valmistui papiksi 1827 ja oli siitä alkaen Köyliössä ja Säkylässä kappalaisenviran armovuoden saarnaajana, kunnes pääsi 1828 Alavieskaan pitäjän sairastuneen kappalaisen Henrik Piponiuksen sijaiseksi. Kemell oli tässä tehtävässä kuolemaansa saakka. Viimeisinä vuosinaan hän liittyi Pohjanmaalla levinneeseen herännäisyyteen.

Kemell oli Oulun Wiikko-Sanomia -lehden avustajana heti lehden perustamisesta 1829 lähtien. Lehdessä julkaistiin vuosina 1830–1831 viisi Kemellin kirjoittamaa runoa. Niistä yksi, Carl Michael Bellmanin Fredmanin yhdeksännen epistolan suomennos Ystäväkullat, siukut ja veljet vuodelta 1831, oli niin suosittu, että siitä painettiin arkkiveisu vuonna 1834. Kemellin merkittävin kirjallinen työ oli Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta hartauskirjan suomennos. Hän sai tämän käännöksen valmiiksi vähän ennen kuolemaansa, ja teos voitiin julkaista 1836. Kemell käytti suomennostyössään apuna Keski-Pohjanmaan murteen sanastoa ja lausetapoja, ja niinpä hänen käännöksensä erottuikin edukseen siihen asti tavallisesti käytetystä ruotsinvoittoisesta suomen kirjakielestä. Kemell-suomi olikin kielenkäytössä varsinkin herännäispappien suosima esikuva.

Kemell keräsi myös materiaalia mustalaiskielen sanakirjaa varten, mutta hän poltti kertyneen aineiston erään ystävänsä kehotuksesta.

Myös Kemellin nuorempi veli Frans Petter Kemell kirjoitti runoja, joita julkaistiin Oulun Wiikko-Sanomissa.

Kemell kuoli naimattomana Alavieskassa vuonna 1832.