Kivitavara

Kivitavaran raaka-aineita ovat savi, maasälpä, kvartsihiekka ja piikivi.[1] Kivitavara poltetaan 1200-1300 °C kuumuudessa, jolloin se sintrautuu tiiviiksi. Kivitavaraan jää enemmän reagoimatonta lähtöainetta ja siinä on vähemmän lasimaista ainetta kuin posliinissa, joten se on läpikuultamatonta.[2]

Kivitavara on vettä läpäisemätöntä, ja sitä käytetään sekä sellaisenaan että lasitettuna. Suolalasitusta on käytetty usein kivitavarassa.[3]

Kivitavaraa on valmistettu Aasiassa jo esihistoriallisina aikoina, esim. Indus-kulttuurin parissa. Keskiaikaisessa Kiinassa ja Japanissa se oli erittäin suosittua ja yleistä.[4]

Euroopassa kivitavaran valmistus alkoi myöhemmin, johtuen sopivan saven harvinaisuudesta ja heikommista polttouuneista; kivitavaraa valmistettiin ensiksi Saksassa Reinin laaksossa 1300-luvulla, mutta se saavutti huippunsa 1500-1600-luvuilla suolalasituksen kehittymisen myötä.[5] Englannissa kivitavaran tuotanto alkoi 1600-luvulla, ja sikäläiset valmistajat, kuten Josiah Wedgwood, hallitsivat kivitavaran tuotantoa 1700- ja 1800-luvulla.

Suomessa Arabia valmisti kivitavarasta astioita etenkin 1960-1980-luvuilla. Niitä suunnitelivat mm. Anja Winquist ja Ulla Procopé.[1]

• 
  Ruukku Kashmirista, n. 2700 eaa.
• 
  Song-dynastian aikainen kiinalainen teemalja
• 
  Kiinalainen teepannu Qing-dynastian ajalta, n. 1765-1835
• 
  Saksalainen Bartmannkrug ("partamiesruukku"), Kölnistä, n. 1525-1550
• 
  Englantilainen teepannu, luultavasti 1700-luvun alusta.
• 
  Wedgdwoodin tehtaan valmistama "jasperware"-tyylinen suola-astia, n. 1780-1785.