Kivisydän (televisiosarja)
Kivisydän on neliosainen suomalainen televisiosarja vuodelta 1985. Draaman tyylilajiin tehty sarja perustuu Markku Veijalaisen 1974 julkaistuun saman nimiseen romaaniin. Sen käsikirjoitti Yrjö Juhani Renvall ja ohjasi Pekka Parikka. Tarina mukailee muusikko Irwin Goodmanin uran alkuvaiheita. Kivisydän valmistui vaiheessa, jona useita nousuja ja laskuja läpikäyneen Irwinin ura oli lähtenyt uuteen nousuun albumin Härmäläinen perusjuntti avittamana.[1]
Kivisydän | |
---|---|
![]() Kivisydän-DVD-julkaisun kansi. Kitara reidellä Rafa (Kari Sorvali), laastari silmäkulmassa Pena (Vesa Vierikko) ja aurinkolasit otsalla Ralliperuna (Matti Pellonpää). |
|
Tyyli | draama |
Kestoaika | 44 minuuttia / jakso |
Luoja(t) | MTV3 |
Pääosissa |
Kari Sorvali Vesa Vierikko Eeva Eloranta Matti Pellonpää |
Alkuperämaa | Suomi |
Verkko | MTV3 |
Jaksoja | 4 |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Juoni
Rafa ja Pena tekevät musiikkia: Rafa säveltää ja Pena sanoittaa. He tarjoavat teoksiaan Kanttoriksi kutsutulle levy-yhtiön pomolle menestyksettä. Tympiintyneinä he lähtevät satamatyöntekijöiksi Hampuriin, missä töiden loputtua juopotellaan ja käydään huorissa. Jonkin ajan kuluttua Rafa ja Pena palaavat Suomeen. Tällä kertaa he onnistuvat musiikillisissa pyrkimyksissään: Rafan esittämästä "Henkipatto"-nimisestä kappaleesta tulee suurmenestys. Keikat pursuavat yleisöä. Myös lehdistö kiinnostuu Rafasta ja alkaa kirjoitella raflaavia juttuja hänen elämästään.
Riidat keikkapalkkioista alkavat viilentää Rafan ja Penan välejä. Pena haluaa että kaikki rahaliikenne kulkee hänen kauttaan. Rafan keikat tanssityttöineen ja viinoineen alkavat olla siinä määrin epämääräisiä, että viranomaisten mielenkiinto herää. Rafan ihastus Oili alkaa tuskastua tilanteeseen. Rafan ura kääntyy laskuun ja on tyssätä tyystin hänen sekaannuttuaan alaikäiseen tyttöön. Penan onnistuu junailla sopimus, jonka hyväksymällä Rafa välttyy vankilalta. Vankilaelämää kokenut Ralliperuna ottaa syyt niskoilleen.
Näyttelijät
Kari Sorvali | … | Rafa |
Vesa Vierikko | … | Pena |
Eeva Eloranta | … | Oili |
Matti Pellonpää | … | Ralliperuna |
Martti Tschokkinen | … | kanttori |
Antti Litja | … | Luojola |
Esko Nikkari | … | Kale |
Pauli Virtanen | … | Olsson |
Risto Taivainen | … | Zimmermann |
Erkki Eloranta | … | palopäällikkö |
Harri Hyttinen | … | urkuri |
Eero Melasniemi | … | nimismies |
Teija Töyry | … | alaikäinen |
Kari Virtanen | … | poliisi |
Pertti Weckström | … | vankilanjohtaja |
Vexi Salmi | … | Wiima |
Yrjö Juhani Renvall | … | Rosma |
Tuotanto
Kivisydämen kuvasivat Risto Inkinen ja Christian Girardet, leikkasi Keijo Virtanen, lavasti Reino Helkesalo ja puvusti Eeva-Liisa Niiranen. Vexi Salmella on Kivisydämen viimeisessä jaksossa pieni cameonomainen rooli. Kivisydämen yhteiskesto on 177 minuuttia[2].
Musiikki
Rafan esittämät hitit "Henkipatto" ja "Kivisydän" sävelsi Juha Tikka, sanoitti Emil von Retee ja sovitti Juha Tikka. Etenkin "Henkipatto" soi Kivisydämen diegeettisenä musiikkina korostetun tiuhaan. Kappale julkaistiin Irwin Goodmanin tulkitsemana singlenä vuonna 1985. Single-version sovitti Kassu Halonen. Kappale julkaistiin myös albumilla Viimeiset laulut (1991). Teoksen "Vajaamittainen" sävelsi ja sanoitti Kari Sorvali.[1] Kivisydämessä ei kuulla eikä nähdä Irwiniä: Sorvali laulaa Rafan esittämät numerot itse.
Muuta
MTV Oy on julkaissut Kivisydämen DVD:nä sarjassa Suomiviihteen klassikot.
Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin (1943–1991) elämästä on tehty kokoillan elokuva Rentun ruusu vuonna 2001. Timo Koivusalon ohjaama teos on varsinainen elämäkertaelokuva päinvastoin kuin Kivisydän.
Lähteet
- Kivisydän-DVD-julkaisu
- Elonet, Kivisydän
Viitteet
- http://pomus.net/001579
- Kivisydän-DVD-julkaisun takakansi
Aiheesta muualla
- Vexi Salmi diskografia: Levytetyt laulut: Henkipatto (1985) (Arkistoitu – Internet Archive). Finnishsongwriters.wordpress.com.