Kivistä

Theofrastos eli ja kirjoitti 300-luvun lopulla ja 200-luvun alussa eaa. Hän oli Aristoteleen oppilas peripateettisessa koulukunnassa ja myöhempi koulun johtaja, ja kirjoitti lukuisia teoksia filosofian ja luonnontieteen aloilta. Theofrastos oli kotoisin Lesboksen Eresoksesta.[1] Seudun erikoinen ja tuliperäinen kivimaailma, joka näkyy nykyisinkin muun muassa Lesboksen kivettyneessä metsässä, on saattanut olla eräänä innoittajana hänen kiviä käsittelevälle teokselleen, sillä hän on ensimmäinen, jonka tiedetään kirjoittaneen alueen fossiileista.[2]

Teos on ajoitettu kirjoitetuksi 300-luvun eaa. lopulla. Se on varhaisin tunnettu esimerkki yrityksestä luokitella kivilajeja.[1] Theofrastos on oletettavasti hyödyntänyt kaivostyöntekijöiltä ja muilta peräisin olevia käytännön tietoja, ja koonnut ne teokseensa. Teos vaikuttaa muodostuneen luentomuistiinpanoista, sen sijaan että se olisi alun perin kirjoitettu tutkielmaksi.[3]

Plinius vanhempi käytti Theofrastoksen teosta lähteenä teoksensa Naturalis historia kiviä käsittelevälle osalle. Teoksesta Kivistä on säilynyt yhteensä kolmetoista käsikirjoitusta, joista merkittävimmät ovat Vaticanus 1302, Vaticanus 1305 ja Vaticanus Urbinas 108, jotka ovat peräisin 1300–1400-luvuilta, sekä Vaticanus Palatinus 162. Teoksen ensimmäinen painettu laitos (editio princeps) on Aldus Manutiuksen toimittama (Venetsia, 1495–1498; uusintapainos 1552).[1][4]

Theofrastoksen teos ei ole puhtaasti filosofinen mutta ei myöskään puhtaasti deskriptiivinen. Se pyrkii luokittelemaan kivilajeja aristoteelisen luokittelujärjestelmän mukaisesti. Theofrastos sanoo metallien koostuvan vedestä, kun taas tutkielman aiheena olevat mineraalit koostuvat maasta. Mineraalit hän luokittelee kahteen päälajiin, kivet ja maalajit. Pääosa teoksesta keskittyy kiviin, ja maalajeja käsitellään vain teoksen lyhyemmässä toisessa osassa.[1] Kivien osalta teos käsittelee niiden syntyä ja lajeja, joita tunnistetaan yhteensä noin 50. Niitä voidaan erotella toisistaan muun muassa pinnan, värin, läpinäkyvyyden, kovuuden, tiheyden, kiillon sekä käyttötarkoituksen perusteella.[3] Theofrastos mainitsee myös useiden eri paikkakuntien kivilajeja.

Teos on lyhyt, ja sen oletetaan yleisesti olevan vain pieni osa alkuperäisestä, pidemmästä teoksesta. Toisaalta nykyaikaan säilynyt teos saattaa olla myös erillinen, lyhennetty versio. Tekstissä on joitakin aukkokohtia, ja se myös loppuu äkillisesti. Kaikesta huolimatta teos kattaa käsittelemänsä osa-alueen suhteellisen hyvin.[1] Teos vaikuttaa keskittyvän esimerkkeihin, jotka havainnollistavat luokittelun periaatteita, eikä ilmeisesti pyri kuvaamaan kaikkia tunnettuja kivilajeja, koska niitä on varmasti ollut jo Theofrastoksen aikana paljon enemmän, ja myöhemmin esimerkiksi Plinius kuvaa kymmenen kertaa enemmän lajeja.[1] Theofrastoksen päähuomio on arvokkaissa kivilajeissa.[5]

Eräs huomiota herättävä piirre teoksessa on sen läpikotainen rationaalisuus, sillä se ei käsittele kivien maagisia tai parantavia ominaisuuksia, mikä oli yleistä myöhemmän antiikin aikana ja erityisen suosittua keskiajalla.[1]