Kivisoja

Kivisoja on kylä Somerolla. Kylän väkiluku vuonna 2011 oli 98, mikä teki siitä Someron 47 varsinaisesta kylästä väkiluvultaan kahdenneksikymmenenneksiviidenneksi suurimman.[1] Kivisojan naapurikyliä ovat Ihamäki ja Ylenjoki lännessä, Pajula pohjoisessa ja Hirsjärvi ja Palikainen idässä.

Kylä sijaitsee Hirsjärven pohjoispuolella ja ulottuu takamailtaan Virkaanjoen ja Pajulanjoen varsille. Suhteessa naapurikyliin Kivisoja kuuluu Hirsjärven postinumeroalueeseen ja oli aiemmin osa Hirsjärven koulupiiriä.

Historiallisesti Kivisoja on samaa isonjaon jakokuntaa viereisten Hirsjärven ja Ylenjoen kanssa, joiden alueisiin kylän maat lomittuvat. Kivisojan vanhoja kantataloja ovat olleet Yli- ja Ali-Yrkkö ja Leivo, joista Ali- ja Yli-Yrkkö ovat vielä olemassa kylän vanhalla tontilla Hirsjärven pohjoispuolella. Isossajaossa perustettuja uudistaloja ovat Mäkilahti ja Otuskallio Pajulanjoen läheisyydessä. Taloista Yli- ja Ali-Yrkkö ovat rakennuskokonaisuuksina maisemallisesti ja paikallishistoriallisesti merkittäviä.[2]

Lähteet

  1. Kaipainen, Sauli: Somero on 48 kylän muodostama kaupunki. Somero, 10.6.2011, 86. vsk, nro 43, s. 17.
  2. Lehtonen, Kaarin: Someron ja Somerniemen kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 278-285, 505. Turku: [Turun maakuntamuseo], 1990. ISBN 951-9125-77-9.


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.