Kivikoivu

Ruskan kultaamia kivikoivuja Okuchichibuvuorilla Japanissa

Kivikoivun korkeus on keskimäärin 8–12 metriä, mutta enimmillään jopa 24 metriä.[3][7] Sillä on vanhemmiten kellan- tai punertavanvalkoinen runko ja leveän kartiomainen latvus.[8] Tuohi voi hilseillä puusta ohuina, paperimaisina suikaleina, ja siinä on vaakasuoria korkkihuokosia.[6][8] Oksat ovat siirottavia sekä punaruskeita ja kuluvan kesän kasvainranka on ruskeanvihreä, kalju ja nystyinen.[3][5]

Kivikoivun poimuttuneet lehdet ovat sulkasuoniset ja syysväriltään keltaiset.[3][8] Niiden yläpinta on harvakarvainen ja alapinta nystyinen ja keskisuonta myöten karvainen. Lehtilapa on 5–10 senttimetriä pitkä, toissahainen, kolmiomaisen puikea, pitkäsuippuinen ja tyvestä suippo tai lähes herttamainen.[3][5] Lehdissä on 1–2,4 senttimetriä pitkä ja nystyinen ruoti sekä pienet korvakkeet, jotka karisevat lehtien puhjetessa.[3][4][5] Silmut ovat 2–3 millimetriä pitkiä, perättömiä ja tahmeita.[4][5] Lehtiasento on kierteinen.[4]

Kivikoivu on yksikotinen kasvi, joka kukkii pienin, yksineuvoisin kukin vasta lehtien puhjettua kesä–heinäkuussa.[3][4] Hedekukissa on vähäinen kehä ja ne muodostavat pitkiä ja riippuvia, kellertäviä norkkoja. Emikukat ovat kehättömiä ja muodostavat lyhyitä ja pystyjä, vihreitä norkkoja.[4][8] Norkkoperät ovat yleensä 3–6 millimetriä pitkiä, mutta joskus lähes huomaamattomia.[3]

Emikukista kehittyy heinä–elokuussa siipipalteisia, litteitä pähkylöitä, joita suojaavat kolmiliuskaiset norkkosuomut.[3][4] Pähkylöiden siipipalteet ovat pähkylän levyisiä tai kapeampia.[5] Norkkosuomujen sivuliuskat ovat siirottavia ja keskiliuskaa vähän lyhyempiä.[3][5] Hedelmänorkot ovat pähkylöiden varistessa hajoavia.[4]

Kivikoivu kasvaa alkuperäisenä Itä-Aasian lauhkeissa osissa. Sitä tavataan Burjatiassa, Taka-Baikalian aluepiirissä ja Sahan tasavallassa Siperiassa; Kamtšatkan niemimaalla ja Sahalinin saarella Venäjän kaukoidässä; Heilongjiangissa, Jilinissä, Liaoningissa ja Sisä-Mongoliassa Pohjois-Kiinassa; Korean niemimaalla sekä Hokkaidōn, Honshūn ja Shikokun saarilla Japanissa.[9] Kivikoivu menestyy hyvin myös Etelä-Suomessa.[6]

Kivikoivulla on usein lämpimänpunertava kaarna.

Kivikoivu on mereinen, keski- tai hemiboreaalisen vyöhykkeen kasvi, joka kasvaa yleensä 1 000 – 1 700 metrin korkeudessa.[3][5] Se on metsäaukioiden pioneeripuu, joka selviää myös niukkaravinteisessa maaperässä ja kuivilla kasvupaikoilla.[5][7] Tavallisesti se kasvaa vuorten rinteillä puhtaina metsikköinä, mutta muodostaa joskus myös sekametsiä havupuiden ja toisten lehtipuiden kanssa.[3][5]

Kivikoivun nimi juontuu sen kovasta ja vahvasta puuaineksesta, josta valmistetaan huonekaluja ja rakennustarvikkeita.[3][10] Siitä on jalostettu myös useita koristekasviksi soveltuvia lajikkeita, esimerkiksi matala ja leveäkasvuinen ’Grayswood Hill’ sekä oranssikaarnainen ’Hokkoda Orange’, joka on peräisin Hokkodavuorelta Japanista.[7]

• Allen J. Coombes: Trees. Lontoo: Dorling Kindersley Limited, 1992. ISBN 0-7513-2746-8.
• Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.
• Alan Mitchell & John Wilkinson: Euroopan puuopas. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 951-1-14705-6.

• Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Kivikoivu (Betula ermanii)
• Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Betula ermanii (englanniksi)