Kit Carson

Kit Carson syntyi Kentuckyn Richmondissa jouluaattona 1809 Lindley Carsonin ja Rebecca Robinsonin perheeseen. Pariskunnalla oli elätettävänään jo useita lapsia, näistä osa aviomiehen aikaisemmasta liitosta. Lindley Carson oli syntyperältään skotlantilais-irlantilainen ja hänen sukunsa kuului Kentuckyn ensimmäisten siirtolaisten joukkoon. Hän oli taistellut siirtokuntien puolella Amerikan vapaussodassa ja saavuttanut mainetta metsästäjänä. Kentuckyn intiaanisotien loputtua Lindley jatkoi elämäänsä työteliäänä maanviljelijänä.[1] Yksitoikkoinen työ ja aloilleen jääminen ei kuitenkaan tyydyttänyt häntä ja perhe muutti Missouriin vuonna 1811 Kitin ollessa kaksivuotias. Lindley menehtyi 1818 heidän maatilallaan tapahtuneessa onnettomuudessa hänen vaimonsa odottaessa viimeistä lastaan.[2]

Kitin äidin avioiduttua uudelleen 1820-luvun alussa perheen sisäiset ongelmat lisääntyivät ja suku hajaantui. Kit ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa ja kapinoi tätä vastaan. Äitinsä pyynnöstä Kit toimi vähän aikaa satulasepän opissa, mutta isältä peritty levoton veri veti hänet seikkailumatkalle kohti länttä. Kit pakeni kotoaan 1826 ja pääsi mukaan karavaaniin, joka matkasi kohti Meksikoa kulkevaa Sante Fen tietä. Kauppiaiden ja uudisasukkaiden mukana Kit kulkeutui nykyisen New Mexicon alueelle. Siellä hän eli kolme seuraavaa vuottaan kiertelevän elämän parissa ja toimi kokkina, lähettinä ja valjaiden korjaajana. Näiden vuosien aikana Carson hankki espanjan kielen taidon.[3]

Vuonna 1828 Carson pestautui turkismetsästäjäksi Kaliforniaan kulkevaan retkikuntaan. Seuraavien 12 vuoden ajan hän harjoitti tätä ammattia ja piti tukikohtanaan Taosia New Mexicossa. Vuosina 1830–1831 Carson auttoi vapaa-aikoinaan Coloradon ensimmäistä uudisasukasta William Bentiä tämän linnakkeen rakennustöissä. Liikkuessaan läntisissä vuoristoissa trapperina Carson tapasi paljon intiaaneja ja oppi erottamaan toisistaan vihamieliset ja ystävälliset heimot. Samalla hänen taitonsa metsästäjänä kehittyivät ja hän osallistui moniin kauppatapahtumiin eri puolilla Kalliovuoria. Vuonna 1835 Coloradossa järjestetyillä Green Riverin suurilla kauppamarkkinoilla Carsonin väitetään ampuneen hengiltä ranskalaisen turkiskauppiaan kaksintaistelun päätteeksi. Tiedot tapauksen kulusta ja sen motiiveista vaihtelevat eri lähteissä.[4] Myöhemmin Carson kertoi, että kysymyksessä oli ollut hänen elämänsä ainoa vakava henkilökohtainen riita.[5]

Vuonna 1843 Carson tapasi tutkimusmatkailija John Charles Fremontin, joka palkkasi hänet oppaakseen Oregoniin ja Kaliforniaan suuntautuneilla matkoilla. Carsonin hyvä paikallistuntemus auttoi retkikuntien liikkumista Suurilla syvänteillä ja Kalliovuorilla.[6] 1856 Carsonista tuli liittovaltion intiaaniasiamies, joka vastasi Taosin pueblo-heimojen ja Coloradon ute-intiaanien hyvinvoinnista.

Vuonna 1861 alkaneessa Yhdysvaltain sisällissodassa Carson organisoi New Mexicon vapaaehtoista jalkaväkeä Valverden taisteluun, joka käytiin alkuvuodesta 1862 nykyisen Arizonan alueella. Samana keväänä kenraali James Carleton johti "Kalifornian kolonnansa" New Mexicoon taistellakseen etelävaltioiden joukkoja vastaan. Vihollisen vetäydyttyä Texasiin jo ennen yhteenottoa Carleton päätti hyödyntää sotaväkeään Rio Granden laakson mescalero-apassien vangitsemisessa tai surmaamisessa. Everstiksi ylennyt Carson, joka toimi Carletonin alaisena, halusi noudattaa maltillisempaa linjaa. Hän arvosti intiaaneja ja halusi välttää verenvuodatusta. Carson onnistui avaamaan yhteydet mescalerojen johtajiin ja järjesti heille matkan kenraali Carletonin puheille. Intiaanit joutuivat kuitenkin ansaan ja monta mescaleroa surmattiin. Loput heistä lupautuivat jättämään Rio Granden ja siirtymään Bosque Redondoon, joka oli heille määrätty suojelualue Pecosjoen varrella.[7]

Keväällä 1863 kenraali Carleton päätti siirtää myös navajot mescalerojen suojelualueelle. Kun yksikään navajo ei suostunut antautumaan Carleton määräsi Carsonin johtamaan miehensä navajoja vastaan. Carson kieltäytyi aluksi, sillä hän oli vuosien ajan tuntenut navajot ja puolustanutkin näitä. Peruttuaan lopulta päätöksensä painostuksen alla hän lupautui tuhoamaan navajojen viljapellot, karjan ja asumukset. Carleton ei kuitenkaan ollut tyytyväinen Carsonin toimintaan vaan antoi syksyllä 1863 määräyksen vangita tai tappaa kaikki miespuoliset navajot. Kenraalin käskyn alla Carson nopeutti poltetun maan taktiikkaansa. Hänen alaisensa kertoivat myöhemmin, että he pyrkivät välttämään turhaa tappamista ja surmasivat vain 78 navajoa arviolta noin 12 000 navajosta.[8]

Carsonin painostuksen alla navajot linnoittautuivat Canyon de Chellyyn, missä uskoivat olevansa turvassa. Tammikuussa 1864 sotilaat saartoivat kanjonin ja sulkivat navajoiden mahdolliset pakotiet. Kevään aikana yhä useammat saarretut antautuivat ravinnon puutteen ja kylmän talven seurauksena. Lopulta yli 8 000 navajoa siirrettiin ”pitkällä marssilla” Bosque Redondoon, josta tuli ja kuivuus olivat polttaneet puut jo kauan sitten.[9] Sadat navajot saivat surmansa yli 500 kilometriä pitkän marssin aikana.[8]

Kit Carsonin hauta.

Vuonna 1865 Carson sai prikaatinkenraalin arvonimen, joka tuli urheudesta ja muista merkillepantavista saavutuksista Yhdysvaltain armeijan palveluksessa. Kesällä 1866 hän muutti Coloradoon laajentamaan karjankasvatukseen perustuvia liikeatoimiaan. Samana vuonna Carsonille tarjottiin komentajuus Fort Garlandissa.[6]

Heikentynyt terveys sai Carsonin vetäytymään armeijasta seuraavan vuoden aikana ja hän muutti perheineen Broggsvilleen lähelle La Juntaa. Carson menehtyi aortan laajentuman seurauksena toukokuussa 1868.[10] Seuraavana vuonna hänen ruumiinsa siirrettiin pienelle hautausmalle Taosiin lähelle hänen vanhaa asuinpaikkaansa.[6]

Kit Carsonin ensimmäinen vaimo oli arapaho-nainen nimeltään Waanibe (Singing Wind). Avioliitto solmittiin vuonna 1834. Liitosta syntyi kaksi tytärtä, joista vanhemman nimi oli Adeline. Toisen tyttären synnyttyä saman vuosikymmenen lopulla Waanibe menehtyi lapsivuodekuumeeseen. Carson oli vaimonsa kuollessa metsästysmatkalla ja ainoa kommentti, jonka hänen tiedetään antaneen vaimostaan kuului: ”Waanibe oli hyvä vaimo minulle. Aina kun tulin matkoilta hän lämmitti vettä jalkojani varten!”[11]

Waaniben jälkeen Carson siirtyi tyttäriensä kanssa keski-Coloradoon, jossa hän ihastui nuoreen cheyenne-tyttöön Making Out Roadiin. Kauniiksi kuvailtu tyttö oli tottunut miesten palvontaan, mutta suostui Carsonin puolisoksi ja otti tämän asumaan tiipiihinsä. Pikaisesti solmittu avioliitto osoittautui lyhytaikaiseksi ja kesti vajaan vuoden. Making Out Road kohteli huonosti Carsonin lapsia ja laiminlöi kotitalouden. Saavuttuaan kotiin metsästysmatkaltaan Carson löysi tavaransa ja lapsensa tiipiin ulkopuolelta. Cheyennien tavan mukaan vaimo sai päättää avioerosta ja yleinen käytäntö oli kantaa ulos aviomiehen omaisuus silloin, kun tämä ei ollut kotona. Carson ymmärsi vihjeen ja jätti cheyennien kylän tyttäriensä kanssa.[12]

Vuonna 1843 solmittu kolmas avioliitto kesti koko Carsonin loppuelämän ajan. Hän nai tuolloin 14-vuotiaan meksikolaisen Josefa Jaramillon, jonka oli tavannut jo edellisen avioliittonsa aikana.[12] Josefa kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin vuonna 1868 kuukautta ennen miehensä kuolemaa. Heillä oli yhteensä kahdeksan lasta.[13]