Kiruvere järv

Järven pinta-ala on 21 hehtaaria ja se on 650 metriä pitkä ja 450 metriä leveä. Järvi sijaitsee aivan Paunkülan tekojärven pohjoispuolella. Järviä erottaa niiden välissä oleva harjujakso, joka on itä-länsi- suuntainen ja joka myös sukeltaa tekojärveen. Järvi on luodattu ja sen keskisyvyys on 5,4 metriä ja suurin syvyys 11 metriä. Järven laskennalliseksi tilavuudeksi voidaan määrittää 0,0011 kuutiokilometriä eli 1,1 miljoonaa kuutiometriä [3]. Järven rantaviivan pituus on 2,2 kilometriä ja rannat ovat pääasiassa metsämaata. Järven itäpuolella on kuitenkin Kiruveren kylä ja sen viljelymaat. Yksi taloista sijaitsee järven pohjoisrannalla.[1][2]

Järvi on Vesipolitiikan puitedirektiivin (VPD) (vir. Veepoliitika Raamdirektiivi, (VRD)) luokituksen (VRD 3) mukaan veden kovuuden osalta keskikova järvi, jonka vesimassa lämpötilakerrostuu (vir. keskmise karedusega kihistunud veega järv).[2]

Järvi luokitellaan limnologisesti samanaikaisesti samalla sekä kovavetiseksi järveksi että eutrofiseksi järveksi (vir. kalgiveeline eutroofne tai kalgiveeline rohketoiteline, KE). Silloin järven veden kalkkipitoisuus on keskikorkea tai korkea ja sen ravinnepitoisuudet ovat korkeat. Järvi on silloin rehevöitynyt.[2]

Järvessä on mutapohja, mutta rantavedessä pohja on soraa tai hiekkaa ja paikoitellen kivistä. Vedenväri on ruskehtavan keltainen ja sen näkösyvyys on 2,5–3,3 metriä. Vesi on ainakin osan vuotta lämpötilakerrostunut. Järvestä on tavattu 22 vesikasvilajia ja siinä elää ainakin särki, ahven, lahna, hauki, salakka, sorva, kiiski, ruutana, suutari, made ja rantanuoliainen.[4]

Suullisessa traditiossa, joka on kirjoitettu kauan sitten muistiin, on järvestä ollut liikkeellä kaksi tarinaa. Ensimmäisen mukaan on järven keskiosissa jäänteitä paalujen varaan rakennetusta asumuksesta. Toisen mukaan kulkee järven poikki paalujen rivistö. Traditioiden lisäksi järven ympäristö on arkeologisesti mielenkiintoista aluetta. Alueelta tunnetaan kaksi asuinpaikkaa ja 500 metriä itään sijaitsee tutkimaton kalmisto. Näille kohteille ei ole määritetty ajoituksia.[5]

Tarinoiden todenperäisyyttä tutkittiin vuosina 2007 ja 2008. Etsintöjen aikana löydettiin modernien veneiden lisäksi puuruuhi, jonka ajoitus antoi 1400–1450 jaa. Ajoituksen mukaan se on vanhin Virosta löydetty puurunkoinen ruuhi. Järven pohjan tutkiminen oli kuitenkin hankalaa. Rantoja kiertää tiheä vesikasvillisuusvyöhyke ja yli 3 metrin syvyydessä on näkyvyys olematon. Heikoista olosuhteista huolimatta löydettiin kahden metrin syvyydestä paalurivi, joka kiersi järven ympäri. Joissakin paaluissa oli vielä kiinni verkon jäänteet ja niihin kiinnitetty muitakin puisia pyydyksiä. Pyydykset vaikuttivat olevan eri arkeologisilta aikakausilta.[5]

Järven koillisosista 0,5–2 metrin syvyydestä löytyi 20 × 30 metrin alueelta tiheän kasvillisuuden alta kerrostuma, jossa esiintyi runsaasti palanutta puuta. Puun muodostama rakennettä ei enää voitu hahmottaa, mutta puurakenne ajoitettiin 6110–5900 eaa. eli mesoliittiselle kivikaudelle. Paikka oli sama, joka pääteltiin muistiin kirjoitetuista tarinoista.[5]

Paikallisten kertomana tiedetään myös, että kylän Torin tilalta alkaa tie, joka katoaa järveen. Samalta tilalta johtaa myös tie tekojärven padolle, josta tie kääntyisi Teelahkmen mäelle ja siitä jatkaisi eteenpäin ruotsinvallan aikainen tie. Järven rannoilla on muinoin sulatettu rautaa, mistä on muistona raudan takomisen jäänteitä.[4]

Vuonna 1938 suoritettiin järvessä järvenlasku, jolloin sen vedenpintaa laskettiin yli metrin. Samalla järven pinta-ala pieneni merkittävästi. Vuonna 1960 valmistui viereinen Paunkülan tekojärvi, jonka vedenpinnan alle jäivät kolme järveä Turde järvi, Väikese- ja Suure Seapilli.[4][5]

Järveen on johdettu pieniä kuivatusojia ja sen pohjassa on lähteitä erityisesti koillisosassa. Järven laskuojat alkavat sen luoteisrannasta ja ne yhtyvät suoraksi kaivettuina Pirita jõgeen. Järven valuma-alueen laajuus on vain 0,5 neliökilometriä. Vedenpinnan korkeus on keskimäärin 67,5 m mpy.[1][4]