Kirjeet (Filostratos)

Kirjeet (m.kreik. Ἐπιστολαί, Epistolai, lat. Epistolae) on Filostratoksen, todennäköisesti Filostratos Ateenalaisen, kirjoittamien kirjeiden kokoelma. Siihen kuuluu 73 rakkausaiheista kirjettä.[1][2][3]

Kirjeet
Ἐπιστολαί
Alkuperäisteos
Kirjailija Filostratos
Kieli muinaiskreikka
Genre kirje
Julkaistu 200-luku
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Filostratoksen arvellaan kirjoittaneen kirjeet ennen asettumistaan Roomaan. Erään teorian mukaan hän olisi julkaissut kirjeistä elämänsä aikana kaksi eri laitosta. Ensimmäisen, palavaa rakkautta osoittavien kirjeiden kokoelman hän olisi julkaissut nuorena, ja toisen, hieman harkitumman kokoelman vanhemmalla iällään.[2]

Kirjeet muistuttavat aiheensa ja tyylinsä puolesta Alkifronin kirjeitä, ja ovat mahdollisesti saaneet tältä vaikutteita.[1] Niiden tavoitteena vaikuttaa olevan esitellä Filostratoksen monipuolisia kykyjä reettorina ja kirjailijana. Kirjeiden aiheet ovat pääosin hyvin samankaltaisia keskenään. Muutamat ovat satiirisia, ja yksi on Filostratoksen suojelijalle, keisarinna Julia Domnalle osoitettu sofistien puolustus. Lisäksi tunnetaan yksi ylimääräinen kirje, joka käsittelee kirjeiden kirjoittamista. Se on laitettu joskus Filostratos Ateenalaisen ja joskus Filostratos Lemnoslaisen nimiin.[2]

Kirjeistä 63:n editio princeps oli Aldus Manutiuksen toimittama (Venetsia, 1499). Johannes Meursius lisäsi omaan laitokseensa kahdeksan kirjettä (Elzevirin paino, 1616). Gottfried (Gottfridus) Olearius lisäsi vielä kolme kirjettä, jotka julkaisi omassa Filostratoksen koottujen teosten laitoksessaan (2 osaa, Leipzig, 1709, fol.).[2]

Lähteet

  1. Alciphron, Aelian, and Philostratus: The Letters Loeb Classical Library. Viitattu 9.5.2022.
  2. Smith, William: ”Philostratus (8)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  3. Philostratus Encyclopaedia Britannica. 1911. Wikisource. (englanniksi)

    Kirjallisuutta

    • Philostratus: The Letters. Teoksessa Alciphron, Aelian, Philostratus: The Letters. Translated by A. R. Benner, F. H. Fobes. Loeb Classical Library 383. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1949.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.