Kirjansidonta

Kirjansidonta tarkoittaa kirjan kokoamista painetuista ja taitetuista arkeista tai yksittäisistä lehdistä sekä kirjan kansien ja selän valmistamista ja niiden kiinnittämistä paikoilleen.[1]

Perinteinen kirjansitoja työssään.

Kirjojen sitominen on hyvin vanha ammatti, jota on harjoitettu jo muun muassa keskiajalla munkkiluostareissa. Se olikin aiemmin käsityötä, mutta nykyisin kirjat työstetään sitomolinjoilla, joissa eri työvaiheet on kytketty yhtenäiseksi konelinjaksi. Joissain kirjansitomoissa kirjan painaminen ja sitominen on yhdistetty samaan valmistuslinjaan. Aikaisemmin kirjan arkit nidottiin toisiinsa tai selän poikittaissidoksiin langalla. Liimanidonta on yleistynyt toisen maailmansodan jälkeen halvempana menetelmänä, mutta lankasidos on kestävämpi ja edelleen käytössä.[1][2]

Keskiajalla arvokkaimpien kirjojen sidokset tehtiin loisteliaiksi koruesineiksi. Niihin käytettiin kultaa, hopeaa ja jalokiviä sekä taidokkaita norsunluisia kohokuvia. Tavallisesti kirjan kannet olivat nahalla päällystettyä puuta. Nahkaan painettiin tai puristettiin värittömiä koristekuvioita (sokeapainatus), mutta se voitiin myös maalata. Kirjan nimi tekstattiin etu- tai yläsyrjään, mutta selkä jätettiin tyhjäksi. 1500-luvulta lähtien se merkittiin yleensä nykyiseen tapaan.[1]