Kirjallisuuden historia

Ensimmäisiä kirjoitettuja tekstejä, kuten sopimuksia ja varastoluetteloita, ei lasketa kirjallisuudeksi. Mutta jo ennen kirjoituksen kehittymistä oli ihmiskunnalla suullista tarinaperinnettä, joka myöhemmin säilöttiin kirjoittamalla. Näihin varhaisiin teoksiin kuuluvat babylonialainen luomistaru Enūma Eliš ja Gilgameš-eepos.[3]

Veda-kirjat on Intian niemimaalla syntyneen neljän hymnin ja rituaalitekstin kokoelma noin 1000-luvulta eaa. Niihin liittyvät löyhästi myöhemmin kirjoitetut upanishadit. Intian kahdesta kansalliseepoksesta pidempi on Mahabharata, lyhyempi Ramayana.[4]

Kiinan kirjallisuuden vanhimpia runoja on koottu ”Laulujen kirjaan” (Shijing) Läntisen Zhou-dynastian ajalta.[4]

Vanhan testamentin kirjat on kirjoitettu ylös suullisesta perinteestä noin 1000-luvulta eaa. alkaen.[5]

Pääartikkeli: Antiikin kirjallisuus

Antiikin kirjallisuus viittaa yleensä antiikin Kreikan ja Rooman kirjallisuuteen, joka oli kirjoitettu pääosin muinaiskreikaksi tai latinaksi. Monet teokset oli tarkoitettu suullisesti esitettäviksi. Antiikin kirjallisuuden aika kattaa noin vuodet 800 eaa. – 500 jaa. Esimerkkejä antiikin ajan teoksista ovat Homeroksen runoelmat Ilias ja Odysseia.[6]

Pääartikkeli: Keskiajan kirjallisuus

Keskiajan alkaessa kristinusko nousi Euroopassa auktoriteetiksi, tärkein kirja oli Raamattu ja sen ympärille kirjoitettiin hengellistä lyriikkaa ja uskonnollisia kertomuksia. Maallinen kirjallisuus yleistyi 1000-luvulla.[6]

Myöhäiskeskiajalla Islannissa kirjoitettiin saagoja, osittain suullisen perimätiedon pohjalta.[7]

Japanilaisen kirjallisuuden klassikko, Murasaki Shikibun kirjoittama Genjin tarina ilmestyi noin vuonna 1000. Kirja on vanhin japaninkielinen romaani ja yksi maailman vanhimmista.[8]

Keskiajan on sanottu huipentuvan Dante Alighierin pääteokseen Jumalainen näytelmä.[9]

Pääartikkeli: Renessanssin kirjallisuus

Renessanssin aikana valta siirtyi kirkosta taloudellisille mahtitekijöille, antiikkia arvostettiin ja ihmisen toiminta kiinnosti taiteentekijöitä.[6] Ritari- ja paimenromaanit olivat suosittuja, ja Cervantes ja Shakespeare merkittäviä kirjailijoita.[2]

Pääartikkeli: Valistuksen ajan kirjallisuus

Valistusajan kirjojen lukijoina oli porvaristoa, ja useat romaanit kertoivat päähenkilöidensä elämäntarinoita.[2] Myös tiede ja tutkimusmatkat olivat mielenkiinnon kohteena. Osa valistusajan kirjallisuudesta oli tarkoitettu kansan valistamiseen.[6]

Pääartikkeli: Romantiikka

Romantiikan ajan kirjallisuus tarjosi järjen ja kurin sijaan suuria tunteita.[6] Eksotiikka, kaukaiset paikat, yliluonnolliset kokemukset ja kauhuromantiikka olivat suosittuja.[2]

Pääartikkeli: Realismi

Realismin kirjallisuudessa pyrittiin kuvaamaan rehellisesti yhteiskunnallista todellisuutta ja sosiaalisia epäkohtia.[2]

Realismi lähti leviämään Ranskasta, mutta Venäjä oli realismin suurmaa. Leo Tolstoista, Fjodor Dostojevskista ja Anton Tšehovista tuli esikuvia myös länsimaiden kirjailijoille.[10][11]

Suomen kirjallisuudessa realismi oli voimakkaimmillaan 1880-luvulla, ja sitä edustivat Aleksis Kivi, Minna Canth, Juhani Aho ja Teuvo Pakkala. He olivat myös yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka kirjoittivat myös lehtiin.[12]

Pääartikkeli: Symbolismi kirjallisuudessa

Symbolismille oli tyypillistä symboleiden käyttö ja runotekniikan uudistus. Se syntyi vastareaktiona realismille ja impressionismille, vieden kirjallisuuden lisäksi kaikkia taiteita lähemmäs modernismia.[13]

Pääartikkeli: Modernismi

Modernismin kirjallisuudessa absoluuttisen totuuden on korvannut kertojan subjektiivinen totuus. Esimerkiksi Marcel Proust, James Joyce ja Virginia Woolf kuvasivat tajunnanvirtatekniikalla kertojan sisäistä maailmaa.[2]

Runoudessa 1800-luvun koristeellisuuden tilalle tuli vapaa mitta ja loppusoinnut hävisivät.[6]

Pääartikkeli: Postmoderni kirjallisuus

Käsitettä postmoderni kirjallisuus alettiin käyttää 1960-luvulla yhdysvaltalaisessa kirjallisuuden tutkimuksessa. Postmoderni kirjallisuus on korostanut kirjallisen todellisuuden keinotekoisuutta muun muassa itsensä tiedostavan sepitteellisyyden eli metafiktion kautta. Postmodernismia edustavat esimerkiksi Kurt Vonnegut, John Barth ja Donald Barthelme.[14]

• Niemi-Pynttäri, Risto: Euroopan kirjallisuushistoria. Jyväskylän yliopisto.