Kirgisia

Kirgiisien esivanhemmat elivät parisataa vuotta ennen ajanlaskumme alkua nykyisen Mongolian koillisosassa. Sieltä he vaelsivat Jenisei-joen varteen 500-luvulta alkaen.[5] Alueen valloitti mongolikansa oiratit vuosisatojen turkkilaisvallan jälkeen. Vuonna 1758 Kiinan mantšut löivät oiratit ja kirgiiseistä tuli nimellisesti Kiinan keisarin alamaisia. 1800-luvun alussa Kirgisiasta tuli uzbekkien Kokandin kaanikunnan alainen.[14]

Kirgisia liitettiin Venäjän keisarikuntaan vuonna 1876 sen valloittaessa Kokandin.[15]

Vuosina 1916–1917 monet kirgiisit pyrkivät Kiinan rajan yli Venäjän kukistaessa kapinan Keski-Aasiassa ja Venäjän sisällissodan aikana.[5] 1920- ja 1930-lukujen maauudistus ja kollektivisointi valtion maatiloiksi tuhosivat perinteisen paimentolaiselämän. Kirgiisit asettuivat ensimmäistä kertaa paikoilleen ja kansaa alettiin kouluttaa. Vuonna 1921 alueesta tuli osa Turkestanin autonomista neuvostotasavaltaa ja vuonna 1936 Kirgiisien sosialistinen neuvostotasavalta.[16]

Neuvostoliiton uudistusten myötä maan nimi muutettiin 1991 Kirgistanin (Kyrgystanin) tasavallaksi ja uudelleen 1993 Kirgisian tasavallaksi (Kyrgyzin tasavalta). Kirgiisien tiedeakatemian johtaja Askar Akajev valittiin vuonna 1990 maan presidentiksi.[17]

Pääartikkeli: itsenäisen Kirgisian historia

Maaliskuussa 1991 88,7 % kirgisialaisista äänesti Neuvostoliitossa pysymisen puolesta. Neuvostoliiton vallankaappauksen jälkeen elokuussa 1991 presidentti Askar Akajev ja varapresidentti German Kuznetsov kuitenkin erosivat kommunistisesta puolueesta, jonka koko johto erosi, ja korkein neuvosto julisti tasavallan itsenäiseksi. Akajev valittiin presidentiksi ilman vastaehdokkaita lokakuussa 1991 ja uudelleen 1995.[17] Kirgisia liittyi Itsenäisten valtioiden yhteisöön 1991.[5] ja Yhdistyneisiin kansakuntiin sekä ETYJiin 1992.[17]

Akajevin valta kasvoi 1990-luvun edetessä. Hän kiisteli kommunistipuolueen kanssa perustuslakiuudistuksesta. Perustuslaillinen oikeus päätti heinäkuussa 1998, että Akajev voi pyrkiä vielä kolmannelle kaudelle. Vuonna 1998 äänestettiin jälleen perustuslain lisäyksistä ja helmikuussa ja maaliskuussa 2000 kaksi parlamenttivaalien kierrosta. Ulkomaisten tarkkailijoiden mukaan vaaleja ei voitu pitää vapaina tai oikeudenmukaisina.[17]

Akajev valittiin uudelleen viisivuotiskaudelle marraskuussa 2000. Tammikuussa 2002 opposition johtava edustaja Azimbek Beknazarov vangittiin, mikä johti mellakoihin ja poliisi ampui viisi hänen vapauttamistaan vaatinutta mielenosoittajaa Žalal-Abadissa maaliskuussa 2002.[17]

Kesäkuussa 2003 parlamentin alahuone myönsi presidentti Akajeville ja kahdelle muulle neuvostoajan johtajalle immuniteetin syytteitä vastaan, [17] minkä toivottiin johtavan Akajevin luopumiseen vallasta. Oppositio syrjäytti Akajevin 2005, ja tapahtumaa kutsutaan nimellä Kirgisian tulppaanivallankumous. Parlamentti nimitti väliaikaiseksi presidentiksi Kurmanbek Bakijevin. Heinäkuussa järjestettiin uudet vaalit, jotka Bakijev voitti ylivoimaisella äänten enemmistöllä.[17]

Maaliskuussa 2006 puolestaan Bakijevia vastaan osoitettiin mieltä, koska hän ei toteuttanut lupaamaansa perustuslain uudistusta ja vallan siirtoa presidentiltä parlamentille.[18]

Bakijev nimitti Feliks Kulovin uudelleen pääministeriksi, mutta parlamentti ei hyväksynyt häntä ja häntä seurasi lyhytaikainen virkaatekevä pääministeri Azim Isabekov ja maaliskuussa 2007 opposition edustaja Almazbek Atambajev.[17]

Joulukuussa 2007 järjestetyissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa murskavoiton otti presidentin perustama Ak Zhol -puolue, joka sai 71 90:stä parlamenttipaikasta. Maltilliset sosiaalidemokraatit ja kommunistit saivat 11 ja 8 paikkaa. Suurin oppositiopuolue Ata Meken ei saanut yhtään paikkaa vaikka saikin 8,7 % äänistä. Vaali joutui ETYJin vaalitarkkailijoiden arvostelun kohteeksi.[19] Bakijev nimitti uudeksi pääministeriksi entisen energianministerin Igor Tšudinovin.[20]

Pääartikkeli: Kirgisian vallankaappaus 2010

Maassa alkoi esiintyä lisääntyvää tyytymättömyyttä uuttakin johtoa kohtaan. Huhtikuun 7. päivänä 2010 ilmoitettiin, että maan sisäministeri Moldomusa Kongantijev olisi saanut surmansa yhteenotoissa Talasin kaupungissa,[21] mutta hallinto kiisti kuoleman.[22] Presidentti Bakijev pakeni Biškekistä mahdollisesti tukialueelleen Žalal-Abadiin.[23] Valtaa pääkaupungissa ryhtyi pitämään Roza Otunbajevan väliaikaishallitus. Presidentti Bakijev lupasi erota virastaan, jos hänen turvallisuutensa taataan[24], mutta Otunbajeva vaatii häntä oikeuden eteen väkivallantekojen vuoksi.[25]

Kesäkuun 10. päivä maan eteläosassa, varsinkin Ošin ja Žalal-Abadin alueella puhkesi laajenevia väkivaltaisuuksia uzbekkien ja kirgiisien välille. Väliaikaishallitus pyysi sotilaallista apua, mihin Venäjä ei suostunut.[26] Väliaikaishallitus järjesti kesäkuun lopussa väkivaltaisuuksista huolimatta kansanäänestyksen uudesta perustuslaista, joka hyväksyttiin selvästi. Uusi perustuslaki vähentää presidentin oikeuksia ja muuttaa valtion entistä parlamentaarisemmaksi. Heinäkuun alussa Otunbajeva vannoi virkavalansa, ja hänestä tuli Kirgisian ensimmäinen naispresidentti.[27]

Parlamenttivaaleista tuli erittäin tasaiset. Niinpä suurin osa äänistä meni puolueille, jotka eivät päässeet parlamenttiin viiden prosentin äänikynnyksen vuoksi, vaan suurimmaksi nousi nationalistinen Ata Zhurt 8,47 prosentilla äänistä. Muut neljä parlamenttiin päässyttä puoluetta saivat 7,83–5,49 % äänistä.[28]

Vuoden 2011 presidentinvaalissa presidentiksi valittiin Almazbek Atambajev.[2] Vuonna 2017 presidentiksi valittiin Sooronbai Žeenbekov, joka on syntynyt Oshin alueella vuonna 1958. Hänellä on maatalousalan koulutus, ja ennen presidentiksi tuloaan hän on toiminut mm. maatalousministerinä ja pääministerinä.[29] Sooronbai Jeenbekov on Kirgisian viides presidentti ja hän edustaa hallitsevaa sosiaalidemokraattista puoluetta, kuten myös edeltäjänsä Almazbek Atambajev.[30] Atambajev pidätettiin kesäkuussa 2020 vallankaappauksen suunnittelusta.[31]

Pääartikkeli: Kirgisian vallankumous 2020

Oppositio piti Kirgisian vuoden 2020 lokakuun parlamenttivaaleja vilpillisenä. Se aloitti ympäri maata suuret mielenosoitukset. Poliisi ei kyennyt hajottamaan protesteja vesitykein, ja perääntyi. Protestoijat valtasivat hallintorakennuksia ja vapauttivat entisen presidentin Almazbek Atambajevin. Hallitus mitätöi vaalituloksen 6. lokakuuta 2020. Pääministeri luopui vallasta. Maa oli kriisissä.[32][33] Presidentti Sooronbai Žeenbekov erosi 15.10., koska halusi ratkaista syntyneen kriisin mahdollisimman väkivallattomasti.[34] Hänen tilalleen tuli opposition Sadyr Žaparov. [35]

Kirgisia on Yhdistyneiden kansakuntien, Euraasian talousunionin, Kollektiivisen turvallisuusjärjestön, Maailman kauppajärjestön, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön, Itsenäisten valtioiden yhteisön, Shanghain yhteistyöjärjestön, Islamilaisen yhteistyöjärjestön ja Turkkilaisten maiden neuvoston jäsen.[36][37][38][39][40][41][42][43][44] Kirgisia vahvisti rajasopimuksen Kiinan kanssa 2002.[17][45]

Venäjällä on lentotukikohta Kantissa ja kolme muuta sotilaallista laitosta. Vuonna 2013 maat sopivat tukikohtien jatkamisesta ainakin 15 vuoden ajan. Maassa oli myös Yhdysvaltain ja Naton kansainvälisen terrorismin vastaisen liittouman lentotukikohta Manasissa noin 20 km pääkaupungista Afganistanin sodan tukialueena. Se suljettiin 2009.[46] [47].

Kirgisiassa on 28 lentokenttää, joista yhdellä on yli kolmekilometrinen kiitotie. Rautatietä on 470 km ja vesireittejä 600 km. Ainoa satama on Balyktšy Issyk Kul -järvellä.[2] Pääkaupunki Biškekistä Kazakstanin Almatyyn ja sieltä edelleen Moskovaan pääsee junalla neljä kertaa viikossa. Muihin naapurimaihin on linja-autoliikennettä.[49] Maan sisäisessä liikkumisessa linja-autot, kimppataksit ja minibussit ovat pääasiallisia joukkoliikennevälineitä.[50]

Perinteisiä kirgisialaisia urheilulajeja ovat ratsastus ja paini.[55] Suosituin perinnelaji on ratsain pelattava joukkuepeli kok-boru eli buzkashi. Se kerää enemmän katsojia kuin mikään muu laji.[56]

Kirgisian jalkapallomaajoukkue perustettiin 1992. Se ei ole osallistunut suuriin arvokisoihin, ja FIFA:n rankingissa syyskuussa 2014 se oli sijalla 151.[57]

Kirgisia on osallistunut olympialaisten kesä- ja talvikisoihin Lillehammerista 1994 alkaen. Se on saanut yhden hopean ja kaksi pronssia painissa ja judossa.[58]