Kirgisian historia

Akajev nousi valtaan poliittisen murroskauden aikana ja hänen kautensa alussa nähtiin Neuvostoliiton vallankaappausyritys elokuussa 1991. Akajev tuomitsi vallankaappauksen ja osoitti tukensa Gorbatšoville. Moskovan tapahtumat johtivat Neuvostoliiton hajoamiseen ja Kirgisian itsenäistymiseen muiden neuvostotasavaltojen ohella. 30. elokuuta 1991 Akajev ja Kirgisian korkein neuvosto julistivat maan itsenäiseksi. Itsenäisen Kirgisian ensimmäiset presidentinvaalit järjestettiin lokakuussa 1991. Akajev sai 95 prosenttia äänistä, jolloin hänestä tuli maan ensimmäinen kansan valitsema presidentti. Samana vuonna Kirgisia liittyi Itsenäisten valtioiden yhteisöön.[8]

Valtakautensa alussa Akajev tiedosti maansa taloudellisen tilanteen olevan erittäin haavoittuvainen ja tätä pahensivat etniset jännitteet. Siksi hänen hallintonsa kiinnitti paljon huomiota hallinnon oikeudelliseen perustaan, pitääkseen taloudellisen tilanteen vakaana.[8] Hänen johdollaan Kirgisiaan kehitettiin kaikki nykyaikaisen demokratian instituutiot, mukaan lukien avoin lehdistö, riippumaton oikeuslaitos ja vapaasti valittu parlamentti.[2] 1990-luvun edetessä alkoi kuitenkin ilmetä suuria ongelmia. IVY ei muodostunut talousmahdiksi, ja Kirgisia oli kyvytön houkuttelemaan merkittäviä ulkomaisia investointeja.[8] Akajevin hallinnossa alkoi myös ilmetä useita vallan väärinkäytöstapauksia, kun Akajev nimitti oman kotiseutunsa virkamiehiä korkeisiin virkoihin.[8] Häntä syytettiin laajalle levinnestä korruptiosta ja lehdistönvapauden rajoittamisesta.[2] 1990-luvun puoliväliin tultaessa maassa alkoi ilmetä tyytymättömyyttä Akajevia ja hänen hallintomalliaan kohtaan.[8] Hänet kuitenkin valittiin vuonna 1995 jatkokaudelle 70% äänienemmistöllä.[9]

Askar Akajev Moskovassa syrjäyttämisensä jälkeen.

Kirgisian perustuslain ensimmäinen luonnos valmistui 1993. Siinä oli määritetty että valtio oli maallinen, mutta perustuslakia laadittaessa oli suuri painostus siihen, että islam tunnustetaan ensisijaiseksi uskonnoksi.[8] Suurimman ulkoisen uhan Kirgisialle muodostivat islamistiset sissit, jotka liikkuivat Afganistanin ja Uzbekistanin välillä. Maan hallitus myönsi vuonna 2001 Yhdysvalloille luvan perustaa maahan tukikohdan operaatioiden toteuttamiseksi Afganistanin sodassa. Vuonna 2003 maahan perustettiin venäläisvetoinen IVY-joukkojen tukikohta, jonka tarkoitus oli taistella muslimisissien muodostamaa uhkaa vastaa.[2]

Akajevin hallinto alkoi hänen valtakautensa edetessä muuttua yhä autoritaarisemmaksi.[1] Hallinnon vallan kyseenalaistajia vaiennettiin ja oppositiopoliitikko Feliks Kulov tuomittiin vuonna 2002 kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, syytettynä virkavirheestä. Vuonna 2003 perustuslakia muutettiin Akajevin mukaan siten, että osa valtuuksista luovutetaan maan parlamentille, mutta monet näkivät tämän vain yrityksenä vahvistaa presidentinvaltaa. Menettelystä raportoitiin myös useita väärinkäytöksiä.[9] Vuonna 2005 maassa järjestettiin parlamenttivaalit, mutta useilta opposition ehdokkailta evättiin oikeus asettua ehdolle. Vilpilliset vaalit ja hallinnon laaja korruptoituneisuus johti joukkomielenosoituksiin maaliskuussa 2005. Mielenosoitukset johtivat yllättäen Akajevin hallinnon äkilliseen ja nopeaan romahtamiseen. Akajev pakeni Moskovaan ja ilmoitti myöhemmin erostaan.[2][9] Tulppaanivallankumoukseksi kutsutun Akajevin syrjäyttämisen jälkeen maan presidentiksi valittiin heinäkuussa 2005 maan entinen pääministeri Kurmanbek Bakijev.[10][9] Feliks Kulov vapautettiin syytteistään ja hänet nimitettiin maan pääministeriksi.[9]

Kurmanbek Bakijev

Bakijevin valtakauden alkuaikoja leimasi poliittinen epävakaus, kun uusi presidentti yritti vahvistaa auktoriteettiaan. Bakijev ei hallinnut tiukan autoritaarisesti, vaikkakin hän käytti useita autoritaarisia keinoja valtansa lujittamiseksi, mukaan lukien opposition heikentäminen ja omien tukijoiden suosiminen tärkeissä viroissa. Bakijevin kauden edetessä korruption havaittiin vain lisääntyneen, mikä oli ollut keskeinen tekijä edellisen hallinnon kaatumisessa. Bakijev ajoi läpi perustuslakiuudistuksen, jonka mukaan parlamenttivaalit muutettiin henkilövaalista puolueluetteloihin perustuvaksi ja edustajien määrää lisättiin. Hän hajotti parlamentin ja uusissa vaaleissa hänen perustamansa Ak Zhol -puolue saavutti murskavoiton. Ulkomaiset tarkkalijat raportoivat useista rikkomuksista, kuten oppositioehdokkaiden osallistumisen epäämisestä ja ostetuista äänistä.[2][9]

Bakijevin presidenttikauden edetessä opposition edustajat syyttivät häntä uhkailusta ja suvaitsemattomuudesta eriäviä mielipiteitä kohtaan. Myös toimittajiin kohdistuvia hyökkäyksiä esiintyi yhä useammin. Vuoden 2009 presidentinvaaleissa Bakijev haki itselleen jatkokautta. Hänen päähaastajansa syytti Bakijevia laaja-alaisesta vaalivilpistä ja vetäytyi kilvasta ennen äänestysten päättymistä. Viralliset tulokset antoivat Bakijeville kolmen neljäsosan äänienemmistön, mutta kansainväliset tarkkalijat ilmaisivat myös huolensa vaalien oikeudenmukaisuudesta.[2]

Bakijevin yhä autoritaarisemmaksi muuttunut hallinto ja korruptiosyytökset vaikuttivat väkivaltaisten mielenosoitusten puhkeamiseen huhtikuussa 2010. Tuhannet mielenosoittajat yrittivät tunkeutua Biškekissä maan hallintorakennuksiin pyrkimyksenä kaataa Bakijevin hallinto. Väkijoukkoja ei saatu aisoihin kyynelkaasulla ja tainnutuskranaateilla, jolloin mellakkapoliisi ryhtyi käyttämään kovia ammuksia, surmaten noin 80 ihmistä ja haavoittaen satoja. Samankaltaisia spontaaneja mielenosoituksia syttyi muuallakin Kirgisiassa. Selvin ero vuoden 2005 tulppaanivallankumoukseen on, että vuoden 2010 vallankumous oli täysin spontaani kansannousu, eivätkä sitä koordinoineet oppositiojohtajat. Tilanne riistäytyi Bakijevin hallinnasta ja hän luotti tilanteessa sotilaalliseen voimaan tukahduttaakseen liikehdinnän.[2][11] Bakijev pakeni Valko-Venäjälle huhtikuussa 2010 ja Kirgisian oppositio ilmoitti väliaikaisen hallituksen muodostamisesta.[11] Väliaikaiseksi presidentiksi nimettiin Roza Otunbajeva[9]

Kaksi kuukautta väliaikaishallinnon muodostamisen jälkeen, maan eteläosassa puhkesi jälleen uzbekkien ja Kirgiisien välisiä etnisiä väkivaltaisuuksia. Väkivaltaisuudet aiheuttivat lukuisten uzbekkien kuoleman ja kirgiisiuhreja oli vähemmän. Raportit kertovat Kirgisian joukkojen tekemistä väkivallanteoista, mikä viittaa siihen ettei maan armeija ollut täysin väliaikaishallituksen valvonnassa. Väliaikaishallitus taas syytti Bakijevia levottomuuksista. Levottomuuksista huolimatta maassa järjestettiin kansanäänestys uudesta perustuslaista kesäkuussa 2010. Kansainväliset tarkkalijat raportoivat vaalien olleen vapaat ja oikeudenmukaiset.[2] Noin 90 prosenttia äänestäjistä hyväksyi uuden perustuslain, jonka mukaan Kirgisiasta muodostettiin parlamentaarinen tasavalta.[2][9] Lokakuussa 2010 maassa järjestettiin parlamenttivaalit, joissa yksikään puolue ei saavuttanut enemmistöä. Koalitiohallitus muodostettiin pääministeriksi nousseen sosiaalidemokraatti Almazbek Atambajevin johdolla. Hän erosi pääministerin virasta syyskuussa 2011, pyrkiäkseen maan presidentiksi vuoden 2011 vaaleissa. Hän voitti vaalit 60 prosentin enemmistöllä ja hänet nostettiin väliaikaisena presidenttinä toimineen Otunbajevan seuraajaksi.[2]

Perustuslain rajoitukset estivät Atambajevia hakemasta jatkokaudelle vuoden 2017 vaaleissa, joissa presidentiksi nousi Sooronbai Žeenbekov. Tämä aloitti monien Atambajevin nimittämien poliitikkojen korvaamisen ja parlamentti erotti muun muassa Atambajevin liittolaisen, pääministeri Sapar Isakovin. Sekä Atambajevia että Isakovia syytettiin korruptiosta.[2]

Atambajev pidätettiin kesällä 2020 vallankaappauksen suunnittelusta ja vangittiin yli 11 vuodeksi.[12]

Lokakuussa 2020 oli parlamenttivaalit. Oppositio ei pitänyt vaalien tuloksista, jota piti väärennettynä.[13] Niinpä hallituksen vastustajat aloittivat suuret protestit. Poliisi ei kyennyt mielenosoitusta ei-tappavin keinoin hajottamaan. Presidentti Sooronbai Žeenbekov syytti protestoijia laittomasta vallankaappauksesta. Sooronbai myös kielsi poliisia ampumasta protestoijia. Vaalitulos mitätöitiin.[14] Protestoijat tunkeutuivat mm. parlamenttiin ja vapauttivat vangitun Atambajevin. Pääministeri Kubatbek Boronov erosi. Pian uusi oppositiosta noussut pääministeri pakeni protestoijia.[15] Oli tapahtunut Kirgisian kolmas vallankumous. Maa oli kaaoksessa. Venäjän uskottiin puuttuvan tapahtumiin, koska kaadettu hallitus oli Venäjä-mielinen.[16] Parlamentti vahvisti 13. lokakuuta opposition nationalistiehdokkaan Sadyr Žaparovin uudeksi pääministeriksi.[17] Presidentti Žeenbekov erosi.[18] Sadyr Žaparov julistautui presidentiksi.[19]