Kiovan Rus

Suomessa Rusin ruhtinaskunnasta on usein käytetty muotoa Kiovan Venäjä. Esimerkiksi Jukka Korpela pitää tätä nimeä on kuitenkin yksipuolisena[6], sillä sen aluetta ei hallinnut pelkästään nykyinen Venäjä, vaan myös esimerkiksi Valko-Venäjä ja Ukraina. Nykyisin on käytetty nimeä Kiovan Rus.[7] Aikalaislähteissä valtiota kutsuttiin yksinkertaiseksi nimellä Rus ja käytettiin adjektiiveja russki ja russkaja, joilla viitattiin kaikkiin valtion alueella asuneisiin. Nykyisiä erotuksia venäläisiin, valkovenäläisiin ja ukrainalaisiin ei vielä Kiovan Rusian kaudella tehty.[8] Jukka Korpela on suositellut valtakunnan suomalaiseksi nimeksi aiempien historiankirjoittajien antaman nimen Kiovan Venäjä sijaan muotoa Kiovan Rusj.[2]

Venäjästä käytettiin vasta 1700-luvulta lähtien yleisemmin nimeä Rossija, ja nimestä russki tuli nimenomaan isovenäläisiä eli nykyisiä venäläisiä tarkoittanut nimi erotuksena muista itäslaaveista. Toisaalta nimeä russki on myös käytetty esimerkiksi länsiukrainalaisista vielä 1900-luvulla.[8]

Kiovan Rus vuosina 1220–1240. Novgorod oli itsenäinen tasavalta vuosina 1136–1478.

Venäjän historian lähteistä vanhin, vuoden 1100 tietämillä kirjoitettu Nestorin kronikka, kertoo, että slaavilaisten ja suomalais-ugrilaisten heimojen jatkuvia taisteluja selvittämään kutsuttiin kolme varjagi- eli viikinkipäällikköä. Tarinan luotettavuus on kyseenalainen, mutta todistettavasti viikinkejä oli alkanut liikkua nykyisen Venäjän alueella 700-luvun lopulta lähtien.^lähde?

Nestorin kronikan mukaan Rurik-niminen varjagi asettui Novgorodiin vuonna 862. Rurikin sukulainen, Novgorodin hallitsijana vuodesta 879 ollut Oleg Viisas otti vuonna 882 vallan Kiovassa, josta muodostui syntyvän valtakunnan keskus.[9] Varjagit alistivat valtaansa useita itäslaavilaisia heimoja ja keräsivät veroina hunajaa, humalaa ja turkiksia. Vastineeksi he tarjosivat suojelua.^lähde?

Vähitellen Dnepriä pitkin edennyt kehitys ylsi Mustallemerelle saakka, jonka eteläpuolella sijaitsi Bysantin pääkaupunki Konstantinopoli. Rusit tekivät 800–900-luvulla lukuisia ryöstöretkiä Konstantinopoliin, ja alkoivat muodostua vakavasti otettavaksi uhaksi koko Bysantin valtakunnalle. Konstantinopoli teki vuonna 944 rusien kanssa liiton, jossa se antoi ruhtinaan valtuuttamille kauppiaille etuoikeuksia.[10] Tärkeimpiä niistä olivat alennukset orjakaupasta kannetusta tullimaksusta sekä oikeus viedä Bysantista silkkiä ja myydä valtiossa mitä tahansa. Rusien maine oli kuitenkin huono, joten heille asetettiin myös rajoituksia. Heidän piti muun muassa pysytellä talvisin pois keisarikunnan alueelta, ja kesäisinkin he saivat liikkua ainoastaan 50 miehen ryhminä bysanttilaisten saattueessa.^lähde?

Pääartikkeli: Svjatoslav I

Sopimukseen sisältyi myös pykälä lähetystyöstä. Vuonna 945 Kiovaan valmistui kirkko profeetta Elian kunniaksi. Venäjä alkoi vähitellen sulautua Bysantin kirkon valtapiiriin, kun kymmenisen vuotta myöhemmin hallitsija Olga kastettiin, ja hän otti käyttöönsä keisarinna Helenan nimen.[10]

Olgan poika Svjatoslav I, ensimmäinen slaavilaista nimeä kantanut ruhtinas, sen sijaan vastusti kiivaasti kristinuskoa, ja halusi valtakunnassa kansalliseksi yhdistäväksi uskonnoksi kristinuskon sijaan elvyttää slaavien pakanauskonnon, ukkosenjumala Perunin kultin. Kiovaan ja Novgorodiin perustettiin kauppapaikoille temppelit Perunin kunniaksi. Svatjoslavista tuli Konstantinopolin arkkivihollinen siitä huolimatta, että kaupankäynti Bysantin kanssa oli voimakkaassa nousussa.[10]

Svjatoslav teki valloitusretkiä eri suuntiin. Hän tuhosi muun muassa bolgaarien ja kasaarien kuningaskunnat. Svjatoslav laajensi valtakunnan Volgalta Tonavalle. Hän suunnitteli siirtävänsä valtakunnan keskuksen Bulgariaan, mutta paluumatkalta Balkanilta keisari Johannes I Tzimiskesin johtamaa Bysanttia vastaan vuonna 971 petsenegit saartoivat ja surmasivat hänet.[10]

Svjatoslavin toimet eivät kuitenkaan kyenneet estämään venäläisten kristillistymistä, vaan ajan yleisen suuntauksen mukaisesti he useimpien Euroopan laitamien pakanoiden tavoin kääntyivät kristinuskoon ennen pitkää. Niinpä viimeistään 1000-luvun aikana kristinuskon vaikutus alkoi näkyä myös Laatokan alueella.[10]

Vladimir Suuri valtakautensa ajalta olevasta kolikossa.

Pääartikkeli: Vladimir Suuri

Vuonna 980 Svjatoslavin pojan, Jaropolkin, lyhyen ja sekavan hallintokauden jälkeen tiensä valtakunnan johtoon raivasi ruhtinas Vladimir, joka kaiketi oli Svjatoslavin ja tämän orjan, Malušan, poika. Vladimir liitti Kiovan valtakunnan lopullisesti Bysantin ja ortodoksisen kirkon vaikutuspiiriin, jota kohti se oli asteittain, mutta vääjäämättä, koko ajan ajautunut. Vuosina 987–988 Bysantin keisari Basileios II oli vaikeuksissa, kun ylimyssuvut kapinoivat häntä vastaan. Vladimir kuitenkin auttoi Basileiosta ja otti vaimokseen tämän sisaren. Vladimir kastettiin 19. toukokuuta 989 Pyhän Basileioksen kirkossa Khersonissa eli Khersonesoksessa nykyisellä Krimillä. Kerrotaan, että tämän jälkeen kaikki asukkaat olisi kastettu Dnipron vedellä.^lähde?

Kiovaan rakennettiin lukuisia kirkkoja, muun muassa Neitsyt Marialle omistettu kirkko toria vastapäätä venäläiseen tapaan suurelle puistoaukiolle, jonne koko kaupungit asukkaat voitiin kutsua koolle. Kirkko hallitsi sekä poliittista että taloudellista kanssakäymistä. Vuonna 977 Kiovan piispa korotettiin metropoliitaksi, mutta hän johti Rusjin kirkkoa yhdessä Konstantinopolin nimittämän kreikkalaisen prelaatin kanssa.^lähde?

Jaroslav Viisas sinetissään: kyseessä on ainoa aikalaiskuva hänestä.

Pääartikkeli: Jaroslav I Viisas

Vladimir kuoli vuonna 1015, ja vuonna 1019 valtaan nousi Svjatopolkin lyhyen kauden jälkeen Jaroslav Viisas, jonka aikana valtakunta ja erityisesti sen pääkaupunki vaurastuivat. Kauppa ja käsityötaito kukoistivat. Myös ensimmäinen venäläinen lakikokoelma, Russkaja pravda, julkaistiin. Jaroslavin kaudella venäläinen identiteetti alkoi kehittyä, ja valtakunta sekä kirkko etääntyivät Bysantista. Bysantilta on kuitenkin peräisin venäläisille ominainen valtakäsitys, jolle on olennaista kirkon ja valtion yhteenkuuluvuus.

Seuraavien parin sadan vuoden aikana venäläisten valtakeskus siirtyi pohjoiseen Volga- ja Oka-jokien väliselle alueelle, sillä etelämpänä elämää vaikeuttivat turkkilaisten kumaanien hyökkäykset. Venäjän etääntymisen seurauksena Bysantti heikkeni, ja samalla Balkanin slaavien itsenäistymispyrkimykset kävivät voimakkaammiksi.

• Novgorodin tasavalta

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kiovan Rus Wikimedia Commonsissa

• Korpela, Jukka: Beiträge zur Bevölkerungsgeschichte und Prosopographie der Kiever Rus' ́bis zum Tode von Vladimir Monomah. University of Jyväskylä, 1995. ISBN 951-34-0602-4. (saksaksi)