Kino-Palatsi

Kino-Palatsi oli Helsingissä Pohjoisesplanadi 39:ssä Keskuskadun kulmatontilla vuosina 1911–1965 toiminut 786-paikkainen jugendtyylinen elokuvateatteri, jonka suunnitteli arkkitehti Valter Jung.[1] Kino-Palatsi toimi Suomi-Filmin ensi-iltateatterina, ja siellä pidettiin myös konsertteja ja kauneuskilpailuita. Rakennus on sittemmin purettu nykyisen Akateemisen Kirjakaupan Kirjatalon tieltä.

Kino-Palatsin rakennus vuonna 1965.

Elokuvateatteri käytti aluksi nimeä Maxim, mutta nimi muuttui, kun Suomi-Filmi osti teatterin 1919. Teatterirakennus sijaitsi korttelin sisällä, ja sinne päästiin Eliel Saarisen vuonna 1921 suunnitteleman Käsityöläispankin talon kautta. Tässä talossa oli myös Suomi-Filmin pääkonttori.

Teatteri oli tilava ja suosittu, ja sille leimaa antava piirre oli klassinen ns. kreikkalaistyylinen sisustus pylväineen ja koristeellisine seinineen. Erityisen tunnettu oli sen Keskuskadulle auennut holvimainen sisäänkäynti, johon urheilusukeltajat muodostivat kunniakujan Jacques Cousteaun elokuvan Hiljainen maailma kutsuvierasnäytännön edellä kesällä 1965. Teatterin ongelmana olivat kuitenkin alusta lähtien teatterisalin kokoon nähden liian ahtaat aulatilat.

Teatterin omistaja ajautui 1960-luvulla taloudellisiin vaikeuksiin eikä pystynyt enää ylläpitämään sinänsä suosittua teatteria. Kiinteistön vuokrasopimuksen päättyessä vuonna 1965 kiinteistö myytiin Stockmann Oy:lle. Arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli tiloihin uusia toimintoja, tärkeimpänä Akateemisen Kirjakaupan.

Kino-Palatsin pilvenpiirtäjähanke

Vuonna 1928 Suomi-Filmi tilasi arkkitehti Väinö Vähäkalliolta suunnitelman samalle tontille rakennettavasta toimistopilvenpiirtäjästä, johon oli tarkoitus saada tilat Suomi-Filmin pääkonttorille, studioita sekä avarat aulatilat elokuvateatteri Kino-Palatsille. Vähäkallion ensimmäinen ehdotus oli 68 metriä korkea rakennus, jossa olisi ollut 17 maanpäällistä ja yksi maanalainen kerros. Esikuvana suunnitelmalle olivat New Yorkiin samoihin aikoihin valmistunut 40-kerroksinen Paramount-elokuvayhtiön pilvenpiirtäjä sekä Tukholman Kungsgatanin kaksoistornit.

Helsingin kaupungin rahatoimikamari suositti kuitenkin yhtiön jättämän rakennuslupahakemuksen hylkäämistä huhtikuussa 1928 ja toistamiseen vuotta myöhemmin. Monet arkkitehdit suhtautuivat suunnitelmaan kriittisesti, mutta lehtien palstoilla hanketta arvioitiin myönteisemmin. Vuonna 1930 laadittiin uusi suunnitelma, jossa rakennus oli madaltunut 11-kerroksiseksi, ja Helsingin kiinteistölautakunta puolsikin suunnitelmaa 1931 tietyin varauksin. Tässä vaiheessa Suomi-Filmin taloudellinen tilanne oli kuitenkin lamakauden myötä jo heikentynyt niin paljon, että hankkeesta luovuttiin.[2]

Suomi-Filmi joutui myymään Kino-Palatsin kulmatontin Esplanadin puoleisen osan Suomen Käsityöläis-Osakepankille syksyllä 1931, ja huhtikuussa 1932 myytiin loput Kino-Palatsin osakkeet Kreuger & Tollille. Pilvenpiirtäjähanketta voimakkaasti ajanut toimitusjohtaja Erkki Karu erosi yhtiön johdosta 1933. Helsingin 1920-luvun lopun pilvenpiirtäjähankkeista toteutui lopulta vain 14-kerroksinen 68 metriä korkea Hotelli Torni.

Viimeiset vaiheet
Valkokangas vuonna 1964.

Stockmann osti Kino-Palatsin tontin vuonna 1963, ja sekä korttelin keskellä sijainnut teatterirakennus että kadun varressa ollut pankkirakennus purettiin vuonna 1965 vuokrasopimuksen päätyttyä. Viimeiseksi Kino-Palatsissa useita kertoja esitetyksi elokuvaksi jäi Agatha Christien aiheeseen perustunut Murha hotelli Laukassa. 1. huhtikuuta 1965 järjestetyssä jäähyväisnäytöksessä esitettiin Risto Orkon Jääkärin morsian, joka vapautettiin esityskiellosta näytöstä varten. Kino-Palatsin tilalle valmistui 1967–1969 Alvar Aallon suunnittelema Akateemisen kirjakaupan Kirjatalo. Akateemisen kirjakaupan valopiha sijaitsee Kino-Palatsin teatterisalin paikalla.

Nykyään Helsingissä toimii Finnkinon elokuvateatteri Kinopalatsi Kaisaniemenkadun varrella.

Muun muassa Kino-Palatsin purkua kuvataan Risto Jarvan vuoden 1965 elokuvassa Onnenpeli, jossa elokuvan päähenkilö, aikauslehden toimittaja Jussi, valmistelee artikkelia Helsingin keskustasuunnittelusta.

Lähteet
  1. Manninen, Antti: Puretut talot: 100 tarinaa Helsingistä. Helsingin Sanomat, Helsinki 2004.
  2. Niskanen, Aino: Vähäkallio ja hänen toimistonsa: Arkkitehdin elämäntyö ja verkostot. (Sivut 162–169.) Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston tutkimuksia 2005/22. Arkkitehtuurin historia (tohtorinväitöskirja).

    Kirjallisuutta
    • Laine, Silja: ”Pilvenpiirtäjäkysymys”: Urbaani mielikuvitus ja 1920-luvun Helsingin ääriviivat. (Väitöskirja.) Turun yliopisto, 2011. (Teoksen verkkoversio.)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.