Kino

Yhtye syntyi Leningradissa vuonna 1981 nimellä Garin i giperboloidy (ven. Гарин и гиперболоиды), suom. Garin ja hyperboloidit. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat Viktor Tsoi, Aleksei Rybin ja Oleg Valinski. Alkuperäinen kokoonpano kutistui pian duetoksi (Tsoi-Rybin) ja vaihtoi samalla nimensä Kinoksi (suom. elokuvat), joka äänitti yhtyeen ensialbumin 45 ja hajosi 1983.

Vuonna 1984 Kino koottiin jälleen uudella miehityksellä, johon kuuluivat Viktor Tsoin (kitara, laulu) lisäksi Juri Kasparjan (kitara), Georgi Gurjanov (rummut) ja Aleksandr Titov (basso). Toukokuussa 1984 Kino esiintyi yllätysvierailijana Leningradin rock-klubin II:lla rock-festivaaleilla, jossa heidät palkittiin kunniamaininnalla. Kino ylsi palkintosijalle näillä festivaaleilla vielä kahdesti vuosina 1985 ja 1987. Syksyllä 1984 Titovin korvasi Džungli-yhtyeen basisti Igor Tihomirov. Tämän jälkeen Kinon kokoonpano pysyi muuttumattomana historiansa loppuun saakka.

Vuonna 1988 ilmestynyt Kinon tunnetuin ja suosituin albumi Veriryhmä (Группа крови) aloitti maanlaajuisen Beatles-kuumeeseen verrattavissa olleen kinomanian. Samoihin aikoihin laulaja Viktor Tsoi esiintyi kahdessa elokuvassa, Sergei Solovjovin filmissä Assa ja Rašid Nugmanovin filmissä Neula (Игла).

Vuonna 1986 Kinon musiikkia julkaistiin perestroikan siivittämänä Neuvostoliiton ulkopuolellakin levyllä Red Wave: 4 Underground Bands from the USSR. Kino konsertoi 80-luvun lopulla Ranskassa, jossa julkaisi myös kokoelmalevyn Viimeinen sankari (Последний герой) vuonna 1989, Tanskassa "Next-Stop" -tapahtumassa, sekä Italian "Back in the USSR" -festivaaleilla.

Kinon laulaja-sanoittaja Viktor Tsoi kuoli liikenneonnettomuudessa Tukumsissa 15. elokuuta 1990. Yhtyeen jäljelle jääneet jäsenet kokosivat keskeneräisistä harjoitusnauhoista Kinon viimeisen postuumin studioalbumin, joka tunnetaan kansitaiteensa mukaan nimellä Musta albumi.

Viktor Tsoin sanoitukset olivat luonteeltaan mutkattomia, mutta runollisia kuvauksia jokapäiväisestä elämästä, rakkaudesta ja kohtalosta - eivät niinkään poliittisia, vaikka yksi yhtyeen hittikappaleista olikin nimeltään "Haluan muutosta" (Хочу перемен!). Musiikillisesti yhtye lukeutui aloittaessaan uuden aallon edustajiin, myöhemmin mukaan tuli syntikkapopin piirteitä. Kinoa on verrattu Depeche Modeen ja Cureen. Venäläisiltä juuriltaan yhtye kuului bardi-rock -genreen ja sai vaikutteita Vladimir Vysotskilta.

Suomalainen tv-toimittaja Reijo Nikkilä teki Viktor Tsoista ja Kino-yhtyeen esiintymisestä harvinaisen filmireportaasin vuonna 1987 Moskovassa [1].

Suomeksi Tsoin tekstejä on kääntänyt mm. Akseli Kajanto [2]. Myös joensuulainen Folkswagen-yhtye on kääntänyt ja levyttänyt muutaman Tsoin kappaleen. Vielä useampi on heidän keikkaohjelmistossaan venäjäksi laulettuna. [3].

Tsoin syntymän 50-vuotijuhlan kunniaksi tehtiin yhtyeestä dokumenttielokuva, jossa sen viimeisen kokoonpanon jäsenet esittivät hänen laulamansa huonolaatuisen demonauhan päälle soittaen ennen julkaisemattoman kappaleen Ataman, joka ei päätynyt yhtyeen viimeiselle albumille siksi, ettei Tsoi ehtinyt laulaa siitä studiotasoista versiota. [4]

Seuraavana vuonna tuon kokoonpano rumpali Georgi Gurjanov menehtyi. [5]

Viktor Tsoin poika Aleksandr (s. 1985) on toiminut rock-musiikin parissa ja hän järjesti yhtyeen uudelleen kokoon sekä toimi sen tuottajana. Uudessa yhtyeessä soittaa kaksi Kinon Tsoin aikaisen kokoonpanon jäsentä: Titov ja Tihomirov. Yhtyeen lavaesiintymisessä käytetään Viktor Tsoin alkuperäisiltä nauhoilta digitoitua lauluääntä ja taustalla vanhaa videota alkuperäisen yhtyeen esiintymisistä sekä Tsoin tähdittämistä elokuvista. Uusi Kino aloitti koronavirusepidemian takia esiintymiset vasta vuonna 2021. Samana vuonna se julkaisi albumin sekä videoidun konsertin Kino v Sevkabele (Кино в Севкабеле), joka on nähtävissä myös internetissä[6][7] Varat projektin aloittamiseksi yhtye-keräsi joukkorahoituksella.[8]

Uusi yhtye konsertoi kesäkuussa 2021 Valko-Venäjällä, Minskissä. jossa maan oppositio on ottanut Tsoin laulun Peremen (suom. muutos) yhdeksi tunnuslaulukseen, ja sen johdosta maan viranomaiset halunneet kieltää sen julkisen esittämisen.[9] Tätä perestroikan aikana tehtyä laulua on käyttänyt myös Venäjällä Vladimir Putinin vastainen oppositio tilaisuuksissaan.[10]

Kitaristi Kasparjan ja Aleksander Tsoi ovat olleet myös mukana projektissa Simfonicheskoe kino (ven. СИМФОНИЧЕСКОЕ КИНО), jossa yhtyeen vanhaa musiikkia on esitetty rock-yhtyeen ja ison simfoniaorkesterin voimin. Kokoonpano on esiintynyt vuodesta 2010 lähtien.[11]

• Viktor Tsoi
• Aleksei Rybin
• Oleg Valinski

• Viktor Tsoi
• Aleksei Rybin

• Viktor Tsoi
• Juri Kasparjan
• Georgi Gurjanov
• Aleksandr Titov

• Viktor Tsoi
• Juri Kasparjan
• Georgi Gurjanov
• Igor Tihomirov

• Viktor Tsoi, laulu ääninauhalta
• Aleksandr Titov, basso
• Igor Tihomirov, basso
• Juri Kasparjan, kitara
• Oleg Shuntsov (vieraileva rumpali)
• Dmitry Kezhvatov (vierailija, akusinen kitara)

• 45 (1982)
• 46 (1983)
• Kamtšatkan päällysmies (Начальник Камчатки, 1984)
• Ei tämä ole rakkautta (Это не любовь, 1985)
• Yö (Ночь, 1986)
• Veriryhmä (Группа крови, 1988)
• Tähti nimeltä aurinko (Звезда по имени Солнце, 1989)
• Musta albumi (Чёрный альбом, 1990)

• Viimeinen sankari (Последний герой, 1989)
• Tuntemattomia lauluja (Неизвестные песни, 1992)