King (Tekken)

King on kahden eri kuvitteellisen hahmon nimi Tekken-pelisarjassa. Innoitus hahmoon syntyi japanilaisesta ammattilaispainijasta Tiger Maskista ja meksikolaisesta painijasta Fray Tormentasta. Tormenta sattui olemaan katolilainen pappi, josta tuli naamioitu painija avustaakseen orpokotia.

King

King Tekken 2 -pelissä
Luoja(t) Namco
Ensi-
esiintyminen
Tekken
Henkilötiedot
Koko nimi King (taiteilijanimi)
Ammatti ammattipainija
Sukupuoli mies
Ikä 30 (Tekken)
32 (Tekken 2)
Kotipaikka Meksiko
Luonteenpiirteet Ei yliluonnollisia kykyjä. Käyttää tehokkaita painijan liikkeitä.
Suhteet
Tutut Armor King, ystävä

King I

Esittely

Alkuperäisen Kingin ensiesiintyminen tapahtui ensimmäisessä Tekkenissä ja hän palasi myös sarjan toiseen osaan. King oli naamioita käyttävä painija joka otteli ylläpitääkseen orpokotiaan. Armor King oli Kingin ystävä sekä kilpailija ja hän oli Kingin loppuvastus peleissä Tekken ja Tekken 2. Toisen turnauksen jälkeen, Ogre tappoi Kingin. Tekken 3:sta eteenpäin, Kingin kasvattama orpolapsi on toiminut Kinginä.

Tekken

Ensimmäinen King oli tunteeton kaduilla rähisijä, jota ei kiinnostanut maailmassa mikään muu kuin tappeleminen. Yhdessä tappelussa King vahingoittui pahoin ja luhistui luostarin eteen. Papit pelastivat hänet kuolemalta. Toipumisen jälkeen King huomasi toimineensa aiemmin väärin ja päätti muuttaa elämäntapansa. Hänestä tuli katolinen pappi ja hän lopetti tappelemisen. Hänestä tuli mies, jolla oli tehtävä; hän unelmoi orpokodin perustamisesta katulapsille, toivoen että voisi näin pelastaa lapset tulemasta siksi, mitä hän oli joskus ollut.

Kingillä oli kuitenkin ongelma. Hänellä ei ollut varaa toteuttaa tuota unelmaa. Hän saa tiedon, että järjestetään taisteluturnaus The King of Iron Fist Tournament, jonne hän päättää osallistua voittorahojen toivossa. King ylsi turnauksessa kolmannelle sijalle, ja sai tarpeeksi rahaa perustaakseen orpokodin. Turnauksessa hän myös tapasi vastustajansa Armor Kingin.

Tekken 2

Kingin orpokodista tuli menestyksekäs. Kun eräs Kingin hoitamista lapsista kuoli, hän masentui, luovutti jaguaarinaamionsa ja palasi kadulle raivoavaksi alkoholistiksi. King olisi kuollut, jos vanha vastustaja Armor King ei olisi saanut vakuuteltua häntä taas pitämään naamiota ja osallistumaan The King of Iron Fist Tournament 2:een.

King harjoitteli tehokkaasti ja parantui alkoholismista. Hän taisteli Armor Kingiä vastaan turnauksessa ja hävisi. Turnauksen jälkeen hän otti osaa ammattilaispainija- ja kamppailulajien turnauksiin saadakseen lisää rahaa orpokotiaan varten. Hän myös opetti taistelutaitojansa lapsille itsepuolustusta varten. Armor Kingistä ja Kingistä tuli hyvin läheiset ystävät

Myöhemmin Heihachi Mishiman Tekken Force herätti Ogren, Taistelemisen Jumalan ikivanhassa rauniossa Meksikossa. Ogre hyökkäsi monen taistelulajien taitajan päälle. Näihin valitettavasti kuului myös King.

King II

Esittely

King II teki ensiesiintymisensä Tekken 3:ssa ja on siitä eteenpäin esiintynyt jokaisessa Tekken-pelissä. Armor King oli hänen mentori ja Graig Mardukista tuli Kingin paras ystävä. King ylläpitää King I:sen perustamaa orpokotia painimisesta saamillaan tuloillaan.

King II
Luoja(t) Namco
Ensi-
esiintyminen
Tekken 3
Henkilötiedot
Koko nimi King The Second (Taiteilija nimi)
Status aktiivinen
Ammatti ammattipainija
Sukupuoli mies
Ikä 28 (T3)
30 (T4) (T5/T5:DR) (T6/T6:BR) (T7)
Kotipaikka Meksiko
Luonteenpiirteet Ei yliluonnollisia kykyjä. Käyttää tehokkaita painijan liikkeitä.
Suhteet
Tutut King, esikuva
Armor King, valmentaja sekä ystävä
Graig Marduk, myöhemmin paras ystävä

Tekken 3

Eräs katulapsista, joka kasvatettiin orpokodissa, teki töitä Kingin kanssa. 24 vuoden iässä tämä painija sai kuulla Kingin traagisesta kuolemasta, jonka Ogre oli aiheuttanut.

Huomattuaan, että orpokoti kaatuisi (koska Kingin turnauksien tuotot olivat ainoa ansio), tämä mies päätti ottaa Kingin jaguaarinaamion ja matkia hänen taistelutyyliään. Valitettavasti hän oli nähnyt Kingin painiliikkeet vain ollessaan pieni lapsi, joten hän hävisi kaikki turnaukset, joihin hän osallistui. Eräänä päivänä kuitenkin toinen naamioitu mies vieraili uuden Kingin luona, ja esittäytyi hänelle vanhana ystävänä. Tämä mies paljastui Armor Kingiksi, joka oli kiinnostunut saamaan selville, onko huhut uudesta Kingistä totta.

Neljän vuoden ajan kaksikko harjoitteli yhdessä ja uusi King oppi äkkiä; aikuistuen nopeasti vahvaksi painijaksi, jolla on äärimmäiset voimat. Hän tuli tunnetuksi King Toisena (King the Second). Sillä hetkellä 28-vuotias painija oli kelvollinen valtaistuimen perijä. King vain toivoi kostoa alkuperäisen Kingin kuoleman aiheuttajalle.

Vihaa ja raivoa täynnä oleva King päätti kostaa aiemman mestarinsa kuoleman, ja todistaa olevansa jaguaarinaamion pitämisen arvoinen.

Tekken 4

King sai selville että hänen mestarinsa, Armor King, oli kuollut baaritappelussa. Syyllinen, Craig Marduk, oltiin pidätetty Arizonassa ja pistetty vankilaan. Kun Marduk vapautettiin (lahjuksien ansiosta, jotka King itse oli maksanut), King lähetti Mardukille kirjeen, jossa hän haastoi tämän The King of Iron Fist Tournament 4:ään.

King voitti Mardukin, joka joutui sairaalaan. King meni sairaalaan antaakseen Mardukille tappavan iskun. King ei tehnytkään mitään, koska näki kuvan Mardukista vanhempiensa kanssa tämän sairaalapöydällä. Tajutessaan kuinka typeräksi oli tullut, hän antoi Mardukin elää.

Tekken 5

King raivostuu saadessaan tietoonsa, että Marduk on päihittänyt vastustajia pitäessään mustaa jaguaarinaamiota päässä (samanlaista, joka oli Armor Kingillä). Marduk oli haastanut Kingin television kautta The King of Iron Fist Tournament 5:een. Kun King näki Mardukin häpäisemässä hänen mestariansa, hän astui kehään vielä kerran.

Tekken 6

Kingin ja Mardukin välille kehittyi ystävyys viidennen turnauksen aikana.

King sai kuulla, että Mardukin päälle on hyökätty, ja että hyökkääjä on ollut aivan Armor Kingin näköinen. Hämmentynyt ja järkyttynyt King haluaa saada selville hyökkääjän henkilöllisyyden.

The King of Iron Fist Tournament 6 pidettäisiin kohta, ja King päättää osallistua sinne Mardukin kanssa.

Tekken 7

King ei ole vain naamioitu ammattipainija, vaan myös orpokodin ylpeä omistaja. Hänen hyvä ystävä sekä partneri Craig Marduk ja Kingin mentorin veli Armor King II tappelivat niin verisesti, että joutuivat molemmat teho-osastolle.

King epätoivoisesti halusi pelastaa ystävänsä, mutta tiesi että heidän hoitokulunsa olisivat suurenmoiset. Samaan aikaan Kingin omistama orpokoti oli vaarassa G-Corporationin sekä Mishima Zaibatsun välillä käytävän sodan takia.

Huomatessaan olevansa pahassa pulassa, King ilmoittautui the King of Iron Fist -turnaukseen rahan kiilto silmissään.

King I

Tekken

Pelaajille näytetään kirkko, jossa on keskitytty kelloon ja tornikelloon. King ilmaantuu katsomassa kirkkoa samalla kun lapsia tulee iloiten hänen ympärilleen. Lopulta King nostaa voittoisasti kätensä ilmaan, koska oli voittanut tarpeeksi rahaa orpokotia varten. Kaikki ihmiset tässä videossa olivat heijastuksia oikeista ihmisistä.

Tekken 2

Myrtynyt King ilmaantuu lumenpäällystämän orpokotinsa eteen, missä lapset juhlivat joulua. Hävittyään turnauksen häntä nolostutti ja hän vain jätti lahjansa etuoven eteen ja lähti kävelemään poispäin. Äkkiä, muutama lapsi tulee paikalle ja ympäröivät hänet (samalla tavalla kuin Tekkenin lopussa), ja tämä ilostuttaa taas Kingin. Kuten Tekkenin lopussa, kaikki ihmiset oltiin jälleen heijastettu oikeista ihmisistä.

King II

Tekken 3

King ottaa osaa painikilpailuun Armor Kingin valvonnassa. Helposti voitettuaan vastustajan King katsoo kehän reunaan, ja huomaa että Armor King on lähtenyt paikaltaan. Hän kiirehtii pukukoppiin, ja huomaa oppi-isänsä istuvansa siellä yksinänsä ilman naamaria päällä.

Tekken Tag Tournament

King harjoittelee erästä Armor Kingin heittosarjaa tämän seuratessa viereltä. King lopettaa sarjan Spinning Pile Driver-heittoon. Tämä heittosarja on lopulta mahdollinen tehdä Tekken 5:ssä.

Tekken 4

Voitettuaan Craig Mardukin King menee tämän sairaalahuoneeseen lopulta tappaakseen tämän. Ennen kuin hän kerkeää tehdä viimeisen iskun, hän huomaa pöydällä kuvan Mardukista hänen perheensä kanssa. King tulee järkiinsä, ja huomaa, että on vienyt kostamisensa aivan liian pitkälle ja kävelee pois.

Tekken 5

King on painiringissä, ja hänen vastustajinaan on kaksi muuta painijaa. Kärsittyään heiton ja kyynärpäätiputuksen kurkulle, hän ryömii nurkkaan ja vaihtaa Craig Mardukin kehään. Ystävystyttyään Mardukin kanssa, he helposti voittavat kilpailun ja tekevät lopuksi vielä yhteisheiton. Molemmat saavat mestaruusvyön.

Tekken 6

King oli kotonaan katsomassa vanhaa valokuvaa Armor Kingistä. Hetken aikaa tämä tuijotti kuvaa. Kun King oli laittamassa kuvaa takaisin hyllyyn, kuva lipesi hänen käsistään ja putosi lattialle. Rikkoutuneista kehyksistä King näki kaksi Armor Kingiä, järkyttynyt King päätti mennä hautausmaalle tarkistamaan Armor Kingin kuoleman todellisen laidan.

Tekken 7

Jack-7 on silminnähden voitettu, mutta hän kuitenkin nousee takaisin jaloilleen kertoen Kingille että kaikki hänen liikkeensä on nyt analysoitu. King hämmästyy tästä yrittäen hyökätä robotin kimppuun, mutta King ei pysty vahingoittamaan konetta. Sitten, King keksii idean miten voittaa Jack-7; King käyttää Mardukin "Melon Masher" -iskua, Jackin ollessa kykenemätön lyömään Kingiä takaisin, King lopuksi käyttää vielä Armor Kingin "Round Out Elbow"-liikettä, viimein tuhoten Jackin ja voittaa ottelun.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.