Kinahmi

Kinahmi eli Kurimuksen kurkku, Rutjan koski, Meren napa tai Kurkkio on kalevalaisessa runoudessa monilla nimillä esiintyvä jättiläismäinen meren pyörre, kurimus eli merennielu. Vastaavantapaisia merennieluja tunnetaan myös skandinaavien, saamelaisten ja monien muidenkin kansojen taruista eri puolilta maapalloa.

Laiva on joutunut kurimukseen Lofoottien edustalla Olaus Magnuksen Carta marinassa vuodelta 1536.

Nimitys Rutjan koski liittyy Pohjoisen jäämeren rannalla sijaitsevaan Ruijan alueeseen. Pyörteen kerrottiin sijaitsevan äärimmäisessä pohjoisessa. Pyörteen saattoi aiheuttaa Pohjantähteen tukeutuvan maailmanpylvään pyöriminen taivaankannen tai maankiekon pyöriessä. Pyörrettä kuvataan palavaksi, ja puiden kerrotaan putoavan sinne latva tai tyvi edellä[1].

Oletetaan, että pyörre olisi reitti Tuonelaan, samaan tapaan kuin toisten kertomusten rauhallisesti virtaava Tuonen musta joki. Joissain uskomuksissa naisten neulat ja miesten tapparat virtaavat koskessa. Ilmeisesti pahantekijät joutuivat kahlaamaan koskessa ottaen vastaan joessa virtaavien teräaseiden iskut. Väinämöisen tuomio -runon lopussa Väinämöinen purjehtii rautaisella tai vaskisella veneellä "Kurimuksen kulkun (kurkun) alle, / kijan kielen kääntimihin"[2]; runonlaulaja Ontreini Jyrkin selityksen mukaan kita merkitsee valaskalaa (ven. китъ, m.kreik. κῆτος)[3].

Suomalaisten Kinahmille sukua on varmaankin skandinaavisten kertomusten ginnungagap, joka on myös jonkinlainen palava nielu. Myös ginnungagap sijaitsi äärimmäisessä pohjoisessa. Ginnungagap oli alkutila, kaaos, jossa tuli ja jää yhtyivät muodostaen elämää.

Myöhempi, ei kuitenkaan moderni, suomalainen merimiesperinne tunsi käsityksen, että Kurimuksen kurkku on pyörre, joka menee läpi maapallon. Toiselta puolelta "kurkku" imee, toiselta sylkee imemänsä. (Tähän uskomukseen on vaikuttanut mytologian kannalta melko uusi tieto maapallon muodosta. Muinoin maa käsitettiin lähinnä litteäksi.) Lapin suomalaisten mukaan meren Kurkkio oli peninkulmien laajuinen ja imi siihen joutuneet laivat. Kerrotaan, että jos laiva joutui pyörteeseen, sen miehistö selvisi vain, jos sillä oli varastossa useaksi vuodeksi ruokaa. Kesti nimittäin monta vuotta, kunnes pyörre sylki kerran imemänsä laivan taas ulos. Saamelaiset ja Lapin suomalaiset ovat arvelleet kurimuksen sijaitsevan Jäämerellä tai Norjan rannikon tuntumassa. Myös skandinaavit tunsivat tämänkaltaisen uskomuksen merennielusta, joka on siis eri asia kuin ginnungagap. Se sijaitsi Norjan rannikon lähellä sijaitsevien Lofoottien saariryhmän edustalla. Uskottiin, että jos merellä kulkeva alus vaihtaa kesken matkaa suuntaansa ilman havaittavaa syytä, virtaus on alkanut kuljettaa sitä merennielua kohti. Tällöin suunta piti kiireesti vaihtaa takaisin, tai voisi olla liian myöhäistä. Merennielun syyksi voitiin panna myös navigointivirheet. Joskus uskottiin, että laiva on kulkenut koko ajan oikeaan suuntaan, mutta silti oltiin väärässä paikassa. Silloin näkymätön virtaus on vienyt alusta kääntämättä kuitenkaan sitä.

Merennielun avulla selitettiin myös vuorovesiä. Tunnettu, vuorovedet aiheuttava merennielu oli väitetysti Messinan lähellä Pohjois-Italiassa. Meripyörteitä kerrotaan olleen myös Pohjois-Espanjan ja Britteinsaarten välillä.