Kimon

Kimon oli Miltiades nuoremman poika. Tämän kuoltua vankeudessa hänen poikansa pantiin Ateenan lakien mukaan jatkamaan isänsä vankeutta. Siitä hän kuitenkin pelastui, kun hänen sisarensa päätyi naimisiin rikkaalle Kalliaalle, joka maksoi Miltiadeen sakon. Kärsitty kova kohtelu ei estänyt nuorukaista antautumasta valtion palvelukseen. Kun Themistokles sai persialaisten hyökkäyksen alla vuonna 480 eaa. ateenalaiset taivutetuksi luopumaan kaupungistaan ja nousemaan laivoihin, niin Kimonin kerrotaan muiden surressa rientäneen ilosta loistavin kasvoin ylös Akropoliille ja ripustaneen sinne suitset uhrilahjaksi, siten merkiten, etteivät ateenalaiset nyt enää turvautuneet hevostensa nopeuteen. Hän sieppasi kukkulalle riippuneista kilvistä yhden ja riensi laivaan, jonne moni seurasi häntä innostuen hänen esimerkistään. Salamiin taistelussa hän sitten osoitti loistavaa urhollisuutta.[1]

Kimon ateenalaisten suosiossa.

Kimonin nimen (ΚΙΜΟΝ ΜΙΛΤΙΑΔΟ, Kimon Miltiado, ”Kimon Miltiadeen poika”) sisältävä ostrakismiäänestyksessä käytetty ostrakon.

Kun yhdistyneet helleenit spartalaisen Pausaniaan ja ateenalaisen Aristeideen johdolla voittivat Kserkseksen perin pohjin Plataiain taistelussa vuonna 479 eaa., ryhtyi Kimon johtamaan Ateenan laivastoa ja alkoi heti hyökkäyssodan persialaisia vastaan vapauttaakseen Vähän-Aasian rannikon joonialaiskaupunkeja. Loistava kaksoisvoitto Eurymedon-joen luona vuonna 466 eaa. johti tavoitteen onnistumiseen. Persialainen laivasto oli joen suiden edessä; Kimon hyökkäsi äkisti sen kimppuun ja voitti sen perin pohjin. Mutta osa voitetuista pelastui vihollisen maajoukon turviin, joka seisoi uhkaavana rannalla. Silloin ateenalaiset nousivat maalle, ja vaikka he olivat väsyksissä meritaistelusta, he ryntäsivät voitonriemuisina ja kovasti huutaen paljon voimakkaamman vihollisen päälle. Tulinen taistelu kesti kauan, ja monta Ateenan urhoollisinta miestä kaatui. Lopulta persialaiset joutuivat niin täydellisesti tappiolle, että sanotaan, että tuskin ainoankaan heistä päässeen pakoon. Heidän leiristään voittajat saivat äärettömän saaliin. Tämä menestys oli niin ratkaiseva, ettei yksikään persialaislaiva enää uskaltanut purjehtia Kreikan vesille eikä mikään persialainen maajoukko enää marssinut Vähän-Aasian länsirannalle.[1]

Kun muukalaisten vaara saatiin torjutuksi, alkoi Kreikkaa häiritä sisäinen eripuraisuus. suuri erimielisyys vallitsi varsinkin molempien päävaltioiden Ateenan ja Spartan välillä. Kun Spartassa tapahtui tuhoisa maanjäristys ja samalla kertaa kauan sorretut helootit (orjat) nousivat kapinaan, katsoi Kimon, aina tarkoittaen yksimielisyyden ylläpitämistä helleenien kesken, sen sopivaksi tilaisuudeksi uudistaa vanhaa, nyt hajonnutta ystävyysliittoa. Hän sai Atenassa aikaan, että hänet nimitettiin ateenalaisen apujoukon päälliköksi, jonka piti lähtemän Spartaan. Mutta kun spartalaiset epäluuloisuudesta lähettivät ateenalaiset takaisin, käänsi siitä loukkautunut Ateenan kansa koko vihansa Kimonia vastaan, joka nyt karkotettiin ostrakismilla kymmeneksi vuodeksi Ateenasta.[1]

Kohta sen jälkeen joutuivat ateenalaiset ja spartalaiset ilmisotaan. Oli taistelu Tanagran luona Boiotiassa vuonna 457 eaa. Ennen taistelun alkua saapui Kimon ja asettui riviinsä. Mutta ateenalaiset sekä harmista että epäluuloisuudesta ajoivat hänet pois taistelusta. Sen tylyytensä he saivat maksaa täydellisellä tappiolla. Silloin kansa kutsui takaisin Kimonin, jonka vaikeaksi ensityöksi tuli sovinnon rakentaminen Ateenan ja Spartan välille.[1]

Voidakseen pitää helleenien voimat koossa Kimon ryhtyi vielä kerran uuteen taistelun persialaisia vastaan. Hän kuitenkin kaatui Kyproksen saarella Kitionin kaupunkia piirittäessään.[1]

Kimonin sanottiin olleen ylevä kuin Miltiades nuorempi ja viisas kuin Themistokles, mutta jalomielisyydeltään ja valtiomiestaidoiltaan etevämpi heitä kumpaakin. Hänen olemuksessaan oli jotakin ylhäistä, mutta anteliaisuutensa tähden pysyi hän kuitenkin aina kansan suosiossa. Hän otatti pois aidat puutarhojensa ympäriltä, että kuka hyvänsä saisi vapaasti nauttia niiden hedelmiä. Joka päivä laitatti hän yksinkertaisen, vaan monelle hengelle riittävän aterian, jolle kuka hyvänsä sai tulla. Jalon olemassaolonsa voimalla korotti hän kansan katseen ylemmäksi puoluehengen näköpiiriä ja pitämällä helleenien voimat koossa persialaisia vastaan esti hän vielä muutamia vuosia heitä keskinäisissä taisteluissa tuhoamasta toinen toistansa.[1]