Kimmo Granqvist

Kimmo Granqvist (19. heinäkuuta 1968 Ahvenanmaa) on suomalainen romanikielen tutkija. Hän toimi vuosina 2017–2021 Södertörnin korkeakoulussa Tukholmassa Pohjoismaiden ensimmäisenä romanitutkimuksen professorina.[1][2] Hän on 1. lokakuuta 2019 – 30. syyskuuta 2023 välisen ajan Uppsalan yliopiston vierailevana romanitutkimuksen professorina.[3] Hän tutkii ja opettaa romanikieltä ja kreikkaa Helsingin yliopistossa.[4] Aiemmin vuosina 1997–2011 hän työskenteli Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa erikoistutkijana ja osastonjohtajana.[5]

Granqvist on opiskellut kreikan kieltä Helsingin ja Tukholman yliopistoissa ja on väitellyt tohtoriksi Tukholmassa. Hän tuli 1997 siviilipalvelukseen Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen samaan aikaan kun siellä aloitettiin romanikielen tutkimusta, ja tähän työhön Granqvist osallistui, alkuun sanakirjatyössä. Hän on Suomessa romanikielen ylin auktoriteetti.[4]

Granqvist on koordinoinut useita varsinkin romanikieltä tarkastelevia kansainvälisiä hankkeita vuodesta 2012. Hän on Ruotsissa laajan tutkimusohjelman "Romani language repertoires in an open world" (2019–2025) johtaja. Granqvist on kansainvälisen romanitutkimuksen laitosten verkoston (Network of Academic Institutions in Romani Studies, NAIRS) perustajia ja oli sen ensimmäinen puheenjohtaja kaudella 2016–2020[6]. Hän oli Romani Studies -aikakauslehden päätoimittaja[5] 2017–2019[7].

Granqvist on tehnyt romanikielestä lyhyen kieliopin Lyhyt Suomen romanikielen kielioppi, ja valmistumassa on perusteellisempi. Tekeillä on myös kielihistoria ja Pohjois-Euroopan romanikielen murteiden kartasto. Vastaavia ei ole aiemmin tehty.[4]

Teokset

  • Oriste! nykykreikan alkeiskurssi, Kimmo Granqvist ym., Finn Lectura, 2006 ISBN 951-792-257-4
  • Suomen romanin äänne- ja muotorakenne, Suomen itämainen seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007 ISBN 978-951-9380-69-8
  • Vaaguno! Suomen romanikielen alkeet, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2011 ISBN 978-952-5446-66-1
  • Lyhyt Suomen romanikielen kielioppi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2011 Verkkojulkaisu ISBN 978-952-5446-69-2
  • Romanikieli ja sen tutkimusalat. toim. Kimmo Granqvist ja Mirkka Salo. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2013 ISBN 978-952-222-442-2

Lähteet

  1. Granqvist, Kimmo – Profile sh.se. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 16.12.2016.
  2. Persons. Kimmo Granqvist. Helsinki.fi, viitattu 23.6.2022
  3. Kimmo Granqvist, Helsingin yliopisto, viitattu 20.1.2021
  4. Antti Tiainen, Suomen romanikielen pelastaja, Helsingin Sanomat 14.12.2011 sivu C 4
  5. Curriculum vitae. Kimmo Granqvist, Romani Studies, viitattu 23.6.2022
  6. CBEES – Network of Academic Institutions in Romani Studies www.sh.se. Viitattu 16.12.2016.
  7. Romani Studies, Gypsy Lore Society, viitattu 23.6.2022
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.