Kimmerialaiset

Kimmerialaiset olivat muinainen kansa Itä-Euroopassa. Aluksi he asuivat Mustanmeren pohjoispuolella nykyisten Etelä-Ukrainan ja Lounais-Venäjän alueilla, kunnes muuttivat Vähä-Aasiaan. Heistä kerrottiin ensimmäisen vuosituhannen alkupuolen teksteissä, minkä jälkeen he katosivat historiasta.[1]

Kimmerialaisten muuttoliikkeitä Mustanmeren pohjoispuolelta Vähä-Aasiaan.

Kulttuuri

Kimmerialaisista tiedetään vain vähän. Heidän nimensä oletetaan tulevan assyrialaisesta nimityksestä gimirru, ‘edestakaisin matkustelevat”. Krimin niemimaa on saanut nimensä kimmerialaisista.[1] 1900-luvun fantasiakirjailija Robert E. Howard yhdisti sankarinsa Conanin kimmerialaisiin näiden mystisen ja raa'an maineen takia. Howardin fiktiiviset kimmerialaiset ovat kuitenkin fiktiivisten kelttien esivanhempia, eikä heillä ole historiallisten kimmerialaisten kanssa mitään muuta yhteistä kuin nimi.

Kimmerialaisten oletetaan olleen alun perin nomadeja ja kasvattaneen hevosia, nautoja, lampaita ja vuohia. Asetuttuaan osittain aloilleen Mustanmeren rannikoille he ryhtyivät myös viljelemään maata sekä käymään kauppaa ja ryöstelemään.[1]

Kimmerialaisten puhumaa kieltä ei tiedetä, mutta sen on arveltu voivan olleen jokin traakialaisillyrialainen tai indoiranilainen kieli.[1]

Historia

Kimmerialaisia ratsumiehiä kreikkalaisessa maljakossa.
Kimmerialaisia ratsumiehiä assyrialaisessa reliefissä.

Homeros mainitsee kimmerialaiset noin 800-luvulla eaa. kirjoitetussa tekstissä. Kimmerialaiset siirtyivät Mustanmeren pohjoispuolelta Kaukasusvuorten yli Vähä-Aasiaan vuoden 720 eaa. tienoilla skyyttien tieltä. Heidän uskotaan hyökänneen Urartuun vuonna 714 eaa. Kun Assyrian kuningas Sargon II oli lyönyt heidät, kimmerialaiset muuttivat lännemmäksi ja löivät Midaksen fryygialaiset vuosina 696–695 eaa. Vuonna 652 eaa. kimmerialaiset löivät Sardesin kaupungin lyydialaiset, ja seuraavan kymmenen vuoden aikana he ryöstelivät aioliilaisten ja joonialaisten kaupunkeja Vähä-Aasian länsiosissa.[1]

Lygdamisin johtamina kimmerialaiset kävivät vuoden 640 eaa. jälkeen kahdesti assyrialaisten kimppuun mutta hävisivät. Lyydia löi kimmerialaiset vuonna 610 eaa., minkä jälkeen kimmerialaisista ei enää kuultu. On arveltu, että jäljelle jääneet kimmerialaiset saattoivat asettua Kappadokiaan, ja jotkut saattoivat muuttaa Unkarin aroille.[1]

Lähteet

  1. Waldman, Carl & Mason, Catherine: ”Cimmerians”, Encyclopedia of European Peoples, s. 174–175. Facts on File, 2006. ISBN 0-8160-4964-5.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.