Kim Philby

Kim Philbyn isä oli Intiassa palvellut brittiläinen siirtomaavirkamies St. John Philby, jonka kääntyi myöhemmin islamiin ja asui vuosikausia Lähi-idässä. Isä antoi hänelle lapsena lempinimen ”Kim” Rudyard Kiplingin romaanin Kim samannimisen päähenkilön mukaan.[2] Philby kävi Lontoossa Westminster Schoolia ja opiskeli vuodesta 1928 Cambridgen yliopiston Trinity Collegessa. Hän liittyi siellä sosialistiseen opiskelijajärjestöön, mutta menetti uskonsa työväenpuolueeseen Ramsay MacDonaldin muodostettua vuonna 1931 oikeistolaisen hallituksen. Cambridgessa opettanut taloustieteilijä Maurice Dobb johdatti Philbyn kommunismin pariin.[3]

Philbyn kommunistinen aate vahvistui hänen asuessaan vuosina 1933–1934 Wienissä ja seuratessaan fasismin nousua Itävallassa. Wienissä hän tutustui ja rakastui kommunistisessa liikkeessä toimineeseen Litzi Friedmanniin, josta tuli hänen ensimmäinen vaimonsa. He menivät naimisiin Itävallan demokratian romahdettua helmikuussa 1934 ja palasivat Englantiin. Pian tämän jälkeen Friedmannin ystävä Edith Tudor-Hart esitteli Philbyn Lontoossa toiselle itävaltalaiselle pakolaiselle Arnold Deutschille, joka värväsi hänet Neuvostoliiton agentiksi. Philby sai ohjeet irtisanoutua julkisesti kommunismista, esiintyä saksalaismielisenä ja luoda nuhteeton virkamiesura, jolloin hänestä olisi mahdollisimman paljon hyötyä vakoojana.[3][4] Philby esitteli neuvostotiedustelulle entiset opiskelutoverinsa Donald Macleanin ja Guy Burgessin, jotka värvättiin samaan vakoojarenkaaseen. Philby alkoi työskennellä toimittajana ja liittyi Anglo-German Fellowship -ystävyysseuraan.[3] Ollessaan The Timesin kirjeenvaihtajana Espanjan sisällissodassa hän esiintyi Francon joukkojen tukijana, mutta raportoi samalla Neuvostoliittoon NKVD:lle.[3][5]

Vuonna 1940 Philby sai Burgessin avulla viran MI6:sta ja yleni sen jälkeen nopeasti.[1][4][6] Maailmansodan aikana hän muun muassa hoiti saksalaisiin kohdistunutta vastavakoilua Espanjassa.[3] Sodan vielä jatkuessa syksyllä 1944 hänestä tuli MI6:n Neuvostoliittoon kohdistuvaa vastavakoilua varten perustetun uuden ”osasto IX:n” päällikkö ja johtava asiantuntija kommunistista ideologiaa koskevissa kysymyksissä.[7] Elokuussa 1945 Konstantin Volkov -niminen Neuvostoliiton Istanbulin-konsulaatissa työskennellyt NKVD-upseeri tarjoutui loikkaamaan Britanniaan ja paljastamaan kaksoisagenttien nimet, mutta Philby onnistui viivyttämään tarjoukseen vastaamista usealla viikolla, mihin mennessä Volkov oli jo vangittu ja luultavasti teloitettu.[3][6] Philby otti vuonna 1946 virallisesti avioeron Litzistä ja nai Aileen Furse -nimisen naisen, jonka kanssa hänellä oli jo neljä yhteistä lasta.[3][4]

Philbyn merkittävin saavutus vakoojana oli vuonna 1949 käynnistyneen MI6:n ja CIA:n yhteisen Albania-operaation kavaltaminen Neuvostoliitolle. Britit ja yhdysvaltalaiset kouluttivat albanialaisista pakolaisista Maltalla pieniä iskuryhmiä, joita lähetettiin salaa Albaniaan taistelemaan Enver Hoxhan kommunistihallintoa vastaan. Usean vuoden aikana Albaniaan lähetettiin veneillä ja laskuvarjoilla noin 300 sissiä, mutta Albanian armeijan joukot olivat aina sissejä vastassa, joten lähes kaikki jäivät kiinni ja surmattiin. Philby työskenteli lokakuusta 1949 alkaen MI6:n ja CIA:n välisenä yhdysupseerina Washingtonissa, joten kaikki tiedot kulkivat hänen kauttaan. Albania-operaatiossa oli luultavasti muitakin tietovuotoja, sillä Philby ei tiennyt kaikkia tarkkoja maihinnousaikoja ja -paikkoja ja operaation vastoinkäymiset jatkuivat sen jälkeenkin, kun hän oli siirtynyt pois tehtävistään.[8][9] Yhdysvaltain-aikanaan Philby toimitti Neuvostoliitolle muitakin yksityiskohtaisia tietoja CIA:n ja MI6:n toiminnasta.[1] Häntä pidettiin kuitenkin 1950-luvun alkuun saakka MI6:n nousevana tähtenä.[6]

Philby joutui ensi kerran epäillyksi vakoilusta, kun diplomaatteina työskennelleet Maclean ja Burgess loikkasivat toukokuussa 1951 paljastumisen uhatessa Neuvostoliittoon. Philby oli varoittanut salaa Burgessia Macleaniin kohdistuneesta tutkinnasta. Philby ei ollut tavannut Macleania vuosiin, mutta Burgess oli asunut Washingtonissa hänen luonaan, joten juuri Burgessin loikka kohdisti epäilykset Philbyyn. Hänet kutsuttiin Yhdysvalloista takaisin kotimaahan, jossa MI5 hiillosti häntä. Aihetodisteena käytettiin Volkovin tapauksen aikana havaittua epäilyttävää piikkiä Moskovaan suuntauneen radioliikenteen määrässä. Suoria todisteita vakoilusta ei kuitenkaan ollut eikä Philby murtunut kuulusteluissa. Hän menetti virkansa, sillä hänen nuoruutensa yhteydet kommunisteiksi tunnettuihin henkilöihin tulivat ilmi tutkinnassa ja hänen syyllisyydestään vakuuttunut FBI painosti brittejä. MI6:ssa häntä ei haluttu uskoa petturiksi ja monet pitivät häntä viattomana mccarthyismin uhrina.[3][6]

Philby työskenteli tämän jälkeen muutaman vuoden Lontoon pankkimaailmassa ja lehtimiehenä. Lokakuussa 1955 lehdistölle vuodettiin vahvistamaton huhu, jonka mukaan Philby olisi ollut Macleanin ja Burgessin kanssa vakoillut ”kolmas mies”. Häntä kuulusteltiin nyt uudelleen ja hän kiisti myös televisiokameroiden edessä tyynesti syyllisyytensä. Philbystä tehtiin lokakuussa 1955 myös parlamenttikysely, johon vastatessaan ulkoministeri Harold Macmillan vakuutti, ettei hänen syyllisyydestään ollut näyttöä.[3][6]

Koska kollegat MI6:ssa uskoivat yhä Philbyn syyttömyyteen, hänet otettiin vuonna 1956 uudestaan MI6:n palkkalistoille, nyt kuitenkin aiempaa vähäisempään tehtävään salaiseksi agentiksi Beirutiin Libanoniin.[10] Peitetyönään hän toimi The Observer- ja The Economist -lehtien kirjeenvaihtajana.[3] Philbyn toinen vaimo Aileen kuoli näihin aikoihin, mutta hän meni pian naimisiin Eleanor Brewerin kanssa, joka otti eron edellisestä aviomiehestään.[10]

Philbyn tilanne muuttui, kun Yhdysvaltoihin loikannut KGB-majuri Anatoli Golitsyn paljasti syksyllä 1962 MI5:lle, että Burgess ja Maclean olivat kuuluneet viiden Cambridge-taustaisen vakoojan renkaaseen. Golitsynia kuulustellut MI5:n tutkija Arthur S. Martin oli johtanut jo vuoden 1951 Philbyn kuulusteluja ja arvasi nopeasti Philbyn olevan osa samaa ”Cambridgen viisikkoa”. Samoihin aikoihin myös Flora Solomon -niminen toimittaja kertoi MI5:lle, että Philby oli 1930-luvulla yrittänyt värvätä häntä vakoojaksi. Tammikuussa 1963 MI6 lähetti Philbyn vanhan työtoverin Nicholas Elliottin Beirutiin ilmoittamaan Philbylle, että tämä oli paljastunut. Philby tunnusti Elliottille vakoilleensa Neuvostoliitolle ”vuoteen 1946 asti”, mutta häntä ei vangittu heti, joten hän pakeni seuraavana päivänä, 23. tammikuuta, KGB-yhteyshenkilönsä avulla Libanonista ja meni Neuvostoliittoon. Eleanor, joka ei ollut tiennyt aviomiehensä vakoilusta mitään, seurasi häntä syyskuussa 1963, mutta he erosivat myöhemmin.[10]

Myöhemmin MI5:ssä epäiltiin, että joku viraston sisältä olisi varoittanut Philbyä etukäteen tammikuussa 1963, mikä johti muun muassa epäilyihin, että MI5:n johtaja Roger Hollis olisi ollut myös kaksoisagentti. Mahdollista toista ”myyrää” tiedustelupalvelun sisällä ei koskaan löydetty. Cambridgen viisikon muut jäsenet Anthony Blunt ja John Cairncross paljastuivat vakoojiksi pian Philbyn paon jälkeen. He tunnustivat kaiken, jolloin heitä ei syytetty eikä paljastettu julkisesti.[11]

Philbyn hauta moskovalaisella hautausmaalla.

Philby asui loppuelämänsä Moskovassa ja sai KGB:ssä everstin arvon.[1] Hän ei saanut enää mitään tärkeitä tehtäviä, mutta hän avusti Englantiin lähetettävien uusien KGB-värvääjien koulutuksessa. Hän kärsi alkoholismista ja meni vuonna 1971 naimisiin Rufina-nimisen naisen kanssa. Philby julkaisi vuonna 1968 muistelmakirjan My Silent War, jossa puhui melko avoimesti vakoilustaan ja ilmoitti, ettei katunut mitään. Esipuheen teokseen kirjoitti Philbyn entinen alainen, sittemmin jännityskirjailijaksi ryhtynyt Graham Greene, joka sanoi kunnioittavansa Philbyä, koska tämä oli seurannut vakaumustaan eikä vakoillut henkilökohtaisen edun tähden.[12] Philbyn lesken Rufinan mukaan Philby yritti ”ryypätä itsensä kuoliaaksi” menetettyään vanhoilla päivillään uskoaan kommunismiin.[5] Philbyn kuoltua 76-vuotiaana vuonna 1988 KGB järjesti hänelle juhlavat hautajaiset.[3]