Kilpeenjoen vesistö

Kilpeenjoen vesistö on vesistö Suomen ja Venäjän rajalla.

Vesistön määrittely

Sekä Suomen vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisussa Suomen vesistöalueet vuodelta 1993[1] että Suomen ympäristöhallinnon verkkopalveluissa[2] ja paikkatietoaineistoissa[3] vesistöalueen nimenä on "Rokkalanjoen valuma-alue". Nimi on virheellinen, koska Rokkalanjoki (ven. Гороховка, Gorohovka) sijaitsee etelämpänä Karjalan kannaksella, eikä sen vesistöalue ulotu Suomen nykyiselle alueelle.[4][5] Vesistön numero on suomalaisessa luetteloinnissa numero 86.001. Tässä vesistöstä käytetään nimitystä Kilpeenjoen vesistö.

Vesistön alarajaksi ilmoitetaan julkaisussa Suomen vesistöalueet (1993) Viipurinlahti[1] mutta saman julkaisun liitekartassa[6] alarajaksi on piirretty Juustilanselkä (ven. Новинский залив[5], Novinski Zaliv ). Nykyisen Suomen alueen vesistöistä Juustilanselkään laskevat myös Juustilanjoen (ven. Малиновка[5], Malinovka) vesistö sekä Suomen vesistöaluejaossa siihen kuuluvaksi luettu, niin ikään Juustilanselkään päättyvä Saimaan kanava.[6][7]

Suomen nykyisessä vesistöaluejaossa vesistö, josta vain Kilpeenjoen (ven. Петровка[5], Petrovka) ylimmät latvahaarat Lappeenrannassa ulottuvat Suomen puolelle, muodostaa oman vesistöalueensa erotuksena niin ikään Juustilanselkään laskevan Juustilanjoen vesistöalueesta.[1][8] Vielä 1930-luvulla ja sitä aiemmin tehdyissä Suomen vesistöaluejaoissa kaikki Juustilanselkään laskevat vedet luettiin samaan vesistöön, josta käytettiin sen latvahaarojen mukaan nimiä "Juustilanjoen vesistö" tai "Näätälänjoen vesistö".[9][10][11] Kun osana Saimaan kanavaa ollutta Juustilanjärven lasku-uomaa 1930-luvulla perattiin, laski Juustilanjärvi kuitenkin merenpinnan tasoon[12], ja nykyisessä, vuonna 1993 julkaistussa Suomen vesistöaluejaossa siihen laskevat vesistöt luetaan eri vesistöiksi[13].

Vesistösuhteet

Suomen vesistöaluejaon mukaan määriteltynä Kilpeenjoen vesistö laskee Juustilanselkään Ventelänselän (ven. Беличий залив[5], Belitsi Zaliv) kautta Ventelänselän suulla sijaitsevan Tinkamonsaaren (ven. Остров Перепутный[5], Ostrov Pereputnyi) kahden puolen kulkevien kahden kapean salmen kautta.[6][5]

Ventelänselkään laskevia vesiä ovat sen itäkulmaan pohjoisesta laskeva, Suomen puolelta alkunsa saava Kilpeenjoki (ven. Петровка[5], Petrovka) sekä kokonaan Venäjän puolella Ventelänselän eteläpäähän kaakosta laskeva Suokkaanjoki, johon päätyvät Kärstilänjärven (ven. Краснохолмское озеро[5], Krasnoholmskoje Ozero) kautta Noskuanselän (ven. Озеро Большое Градуевское[5], Ozero Bolšoje Gradujevskoje) suunnasta tulevan järvireitin sekä Karjalankannaksen eteläosasta alkunsa saavan Perojoen (ven. Перовка[5], Perovka) vedet.[14][15][5]

Vesistöalueen Suomen nykyiselle alueelle ulottuvan osan suurin järvi on Myräjärvi Nuijamaalla Lappeenrannassa.[16][17] Sen lasku-uomana Venäjän puolella sijaitsevaan Pankajärveen on Revorianoja.[18]

Vesistön historiaa

Vesistöön kuuluvista vesistä Noskuanselän, Kärstilänjärven, Ventelän- ja Juustilanselkien ja Suomenvedenpohjan kautta Viipurinlahteen laskeva järvireitti on osa Vuoksen vanhaa läntistä haaraa, joka muodosti vielä historiallisella ajalla käytössä olleen vesireitin Viipurin ja Käkisalmen linnojen välille.[19][20] Maankohoamisen ja Räisälän Tiurin kosken kynnyksen kulumisen myötä yhä suurempi osa Vuoksen vesistä kuitenkin siirtyi laskemaan Vuoksen Käkisalmen haaraan ja Vuoksen Suomenvedenpohjan haara kuivui vähitellen. Lopullisesti tämä vesiyhteys katkesi vasta kun Kiviniemen kannas Sakkolassa vuonna 1857 puhkaistiin ja Vuoksi sai nykyinen päälasku-uomansa Taipaleenjoen kautta.[19][21]

Myöhemmin alueen vesistösuhteita on vielä muuttanut Saimaan kanavan rakentaminen. Aiemmin Juustilanselkä (myös Juustilanjärvi) ja Ventelänselkä (myös Ventelänjärvi) ovat olleet erillisiä järviä, kun sekä Viipurinlahden pohjoisimman perukan Suomenvedenpohjan (ven. Бухта Защитная[5], Buhta Zaštšitnaja) ja Juustilanselän että Juustilanselän ja Ventelänselän välillä on ollut koskipaikkoja ja pienet korkeuserot.[22][23][14]

Saimaan kanavaa rakennettaessa 1850-luvulla Juustilanjärvi lasku-uomineen tuli kuitenkin osaksi kanavaa, jolloin kosket Juustilanjärven alapuolella ruopattiin, ja Lavolan kohdalle Juustilanjärven lasku-uomaan tuli 0,6 metrin korkuinen sulku.[24] Kanavan 1920-luvulla alkaneissa laajennustöissä Lavolan sulku korvattiin avokanavalla vuonna 1932, ja alin sulku siirtyi Juustilaan Juustilanjärven pohjoislaidalle, minkä jälkeen ainakin jo vuonna 1939 Juustilanselkä oli merenpinnan tasossa.[12]

Juustilan- ja Ventelänselkien välillä alkujaan ollut vajaan metrin korkeusero taas hävisi kun Ventelänselän lasku-uomaa Juustilanjärveen Tinkamonsaaren kummankin puolen perattiin vuonna 1921, ja Ventelänselän pinta laski vajaan metrin.[25] Lavolan sulun myöhemmän poiston 1932 vaikutuksista Ventelän- ja Juustilanselkien mahdollisiin korkeuseroihin ei ole tietoja.

Lähteet
  • Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
  • Jaatinen, Stig: Elysium Wiburgense. Villabebyggelsen och villakulturen kring Viborg. Viipurin tienoon huvila-asutus ja huvilakulttuuri.. Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 151. Helsinki: Suomen tiedeseura, 1997. ISBN 951-653-287-X. (ruotsiksi)
  • Paaskoski, Jyrki: Viipuriin ja maailmalle. Saimaan kanavan historia. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-17933-0.
  • Seppovaara, Ossi: Vuoksi. Luonto ja ihminen vesistön muovaajina. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1984. ISBN 951-717-370-9.

Viitteet
  1. Ekholm 1993: 31.
  2. Rokkalanjoen valuma-alue Järviwiki. Viitattu 16.3.2012.
  3. OIVA - Ympäristö- ja paikkatietopalvelu asiantuntijoille Suomen ympäristöhallinto. Viitattu 17.3.2012.
  4. Olin, T. V.: Suomen vesistöjen alueet ja järvet, s. 20. Hydrografisen toimiston tiedonantoja 7. Helsinki: Hydrografinen toimisto, 1936.
  5. Реки и озера Карельского перешейка 1:50 000. 2003. (venäjäksi)
  6. Ekholm 1993. Liitekartta 2. Kaakkois-Suomi.
  7. Ekholm 1993: 32.
  8. Vuoksen vesienhoitoalue. Kuvaus alueen ominaispiirteistä, vesien tilasta ja vesienhoidosta 2005. Etelä-Savon ympäristökeskus. Viitattu 29.3.2009. [vanhentunut linkki]
  9. Gyldén, C. W.: Suomenmaan joet ja järvet, s. 109. Suomi, 2. jakso, 1 osa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1863.
  10. ”14. Sisävedet”, Suomen kartasto 1910. Teksti. I Luonto., s. 43. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura, 1911.
  11. Olin, T. V.: Suomen vesistöjen alueet ja järvet, s. 21. Hydrografisen toimiston tiedonantoja 7. Helsinki: Hydrografinen toimisto, 1936.
  12. Paaskoski 2002: 180, 254.
  13. Ekholm 1993: 31-32, liitekartta 2.
  14. Jaatinen 1997: 108-111.
  15. Suomen taloudellinen kartta 1:100 000. III:10 Viipuri. Helsinki: Maanmittaushallitus, 1940. Kartan verkkoversio Etelä-Karjalan maakuntaportaalissa Julkaistu myös teoksessa: Kielletyt kartat 2. Luovutetun Karjalan kylät ja tilat, s. 104-105. Porvoo: AtlasArt, 2007. ISBN 978-952--5671-03-2.
  16. Myräjärvi (86.001.1.001) Järviwiki. SYKE. Viitattu 10.2.2018.
  17. Rokkalanjoen valuma-alue (86.001) Järviwiki. SYKE. Viitattu 10.2.2018.
  18. Myräjärvi Kansalaisen karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 10.2.2018.
  19. Seppovaara 1984: 16-17.
  20. Parland H.: Viipurin ja sen ympäristön vesiväylien muutokset geologian ja historian valossa, s. 91-100. Suomen museo. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1995. ISBN 951-9057-18-8.
  21. Saarnisto, Matti: Karjalan geologia – Karjalan luonnonmaiseman synty, s. 70-71. Teoksessa: Viipurin läänin historia I, Karjalan synty. Lappeenranta: Karjalan kirjapaino, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
  22. Seppovaara 1984: 15-16.
  23. Paaskoski 2002: 41-42.
  24. Paaskoski 2002: 41-42, 65-67, 72, 101, 254.
  25. Jaatinen 1997: 108-111, 121
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.