Kiljavan opisto
Kiljavan opisto on Palkansaajien koulutussäätiön ylläpitämä Nurmijärvellä sijaitseva kansanopisto. Opisto sijaitsee Kiljavalla Sääksjärven rannalla.
Kiljavan opisto tarjoaa runsaasti työelämän kehittämiseen ja edunvalvontaan liittyviä kursseja. Opistossa voi suorittaa ammattitutkintoja ja tarjonnassa on lisäksi harrastustoimintaan liittyviä kursseja.
Keskusjärjestöille, ammattiliitoille ja työttömyyskassoille järjestetään henkilöstön ammatillista lisä- ja täydennyskoulutusta. Koulutusta järjestää SAK:n Kehittämiskeskus.
Kiljavan opisto ja Voionmaan opisto yhdistyivät vuoden 2016 alussa ja Voionmaan opisto muutti Ylöjärveltä Tampereelle kesällä 2016 ja muutti nimekseen Voionmaan koulutuskeskus.
Voionmaan koulutuskeskus tarjoaa nuorille ja aikuisille suunnattuja pitkiä kansanopistolinjoja median ja viestinnän sekä kulttuurin alalta. Lisäksi Tampereella voi suorittaa avoimen yliopiston opintoja kasvatustieteestä ja psykologiasta.
Kiljavan opisto järjestää Nurmijärven ja Tampereen lisäksi koulutusta Helsingissä, Kirkkonummella, Kuopiossa, Oulussa ja Vaasassa.
Kiljavan opiston nelikerroksinen päärakennus on valmistunut 1950. Opiston yhteydessä toimii Hotelli Kiljavanranta.[1]
Opiston tiloissa toimii myös Humanistisen ammattikorkeakoulun toimipiste HUMAK Nurmijärvi.
Lähteet
- Kiljavanranta.fi. Viitattu 11.10.2015.