Kiinan talous

Kiinan talous oli vuonna 2009 bruttokansantuotteella mitattuna maailman toiseksi suurin talous.[6] Sen ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2014 oli 18,1 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria, ja se oli ostovoimakorjatulla BKT:lla mitattuna vuonna 2017 maailman suurin talous. Kuitenkin Kiinan ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2014 asukasta kohden oli alhainen, 13 224 Yhdysvaltain dollaria.[4]

Kiinan talous

Kuva Shanghain keskustasta.
Valuutta Renminbi
Jäsenyydet Maailman kauppajärjestö, APEC, G20
Tilastot
BKT 8 358 mrd. $(2012)[1]
12 406 mrd. $ (ppp) (2012)[1]
- per asukas 6 076 $ (2012)[1]
8 394,073 $ (ppp) (2011)[2]
- kasvu 7,8 % (2012)[3]
- toimialoittain maatalous 10,1 %
teollisuus 46,8 %
palvelut 43,1 % (2011)[4]
Inflaatio 2,5 % (2012)[5]
Köyhyysrajan alle
jäävien määrä		 13,4 % (2011)[4]
Gini-kerroin 47,4 (2012)[4]
Työvoima 797,6 milj. (2012)[4]
- toimialoittain maatalous 34,8 %
teollisuus 29,5 %
palvelut 35,7 % (2011)[4]
Työttömyys 6,4 % (2013)[4]
Ulkomaankauppa ja -investoinnit
Vienti 2,21 bilj. $ (2013)[4]
Vientituotteet sähkö- ja muut koneet (kuten it-laitteet), vaatteet, tekstiilit[4]
Merkittävimmät
vientimaat		 Hongkong (17,4 %), Yhdysvallat (16,7 %), Japani (6,8 %), Etelä-Korea (4,1 %) (2013)[4]
Tuonti 1,772 bilj. $ (2013)[4]
Tuontituotteet sähkö- ja muut koneet, öljy ja fossiiliset polttoaineet, ydinvoimalakomponentit, optiset ja lääketieteelliset laitteet, malmit, moottoriajoneuvot, soijapavut[4]
Merkittävimmät
tuontimaat		 Etelä-Korea (9,4 %), Japani (8,3 %), Taiwan (8 %), Yhdysvallat (7,8 %), Australia (5 %), Saksa (4,8 %) (2013)[4]
Julkinen talous
Julkinen velka 38,5 % BKT:sta (2011)[4]
Budjetin tulot 2,064 bilj. $ (2013)[4]
Budjetin menot 2,251 bilj. $ (2012)[4]
Alijäämä -2,1 % BKT:sta (2013)[4]

Kiinan talous on kasvanut voimakkaasti vuoden 1978 talousuudistusten jälkeen. Kiinan vientitulot ovat maailman suurimmat.[4] Valtava kasvu jatkuu edelleen lähes 7 prosentin vauhtia, joka on aiheuttanut myös lukuisia ongelmia. Kiinasta tuli joulukuussa 2001 Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsen.[7]

Noin 70 prosenttia Kiinan taloudesta koostuu yksityisestä sektorista ja loput 30 prosenttia on julkisella sektorilla.lähde? Yksityisen ja julkisen sektorin raja on hämärä, sillä maassa toimii lukuisia valtion osaksi omistamia yrityksiä.[8]

Kiina on maailman kolmanneksi suurin raakaöljyn ja öljynjalostustuotteiden maahantuoja.[4]

Vuodesta 2009 alkaen Kiina on ollut maailman suurin automarkkina-alue. Monet maailman autovalmistajista, kuten BMW, Volkswagen ja GM, pyrkivät laajentamaan markkinaosuuksiaan siellä kasvattamalla paikallisia tehtaitaan ja yhteisyrityksiään.[9] Vuonna 2004 Kiinassa oli tuhatta asukasta kohti 21 autoa, vuonna 2014 jo 105 autoa. Yhdysvalloissa vastaava luku pysyi koko ajan 820 auton paikkeilla ja oli hienoisessa laskussa.[10]

Kiinan talouskasvu oli vuonna 2019 hitainta sitten vuoden 1990. Kasvun hidastumisen syitä olivat erityisesti kotimaisen kysynnän hiipuminen sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota. Kiinan bruttokansantuote kasvoi 6,1 prosenttia, mikä on Kiinassa vähän, vaikka se melkein kaikkialla muualla maailmassa olisi ollut erittäin hyvä kasvuprosentti.[11]

Talouspolitiikka

Kiinan valuuttayksikkö on Renminbi ja sen rahayksikkö on juan. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF päätti ottaa perusyksikkö juanin osaksi kansainvälistä valuuttakoriaan muiden reservivaluuttojen joukkoon lokakuussa 2016. Se merkitsee IMF:n tunnustusta, että renmimbin rooli kansainvälisessä kaupassa on merkittävä, ja valuutta on aidosti vapaasti vaihdettavaa.[12]

WTO-jäsenyys saatiin vuonna 2001. Vuonna 2007 hyväksyttiin laki, joka takaa lainsuojan yksityiselle omaisuudelle.[13]

Yritykset

Kiinassa toimii noin 150 000 valtion omistamaa yritystä, jotka työllistävät noin puolet maan 750 miljoonasta työntekijästä. Niiden osuus bruttokansantuotteesta oli 18% vuonna 2012. Tämä on suuri pudotus vuoden 1978 noin 80 prosentista.[14]

Pysyäkseen maassa kansainväliset yritykset edellyttävät voittomahdollisuuksien lisäksi tekijänoikeuksia, piraattikopioinnin ehkäisyä ja patenttien ja tavaramerkkien yritysvarkauksien ehkäisyä.[15]

Vuonna 2017 Kiinassa toimi noin 350 suomalaista yritystä tai niiden toimistoa, edustustoa, tytäryhtiötä tai yhteisyritystä. Suurin osa niistä on sijoittunut Pekingin, Shanghain ja Guangdongin alueille sekä Hongkongiin.[16]

Shanghain pörssi (SSE) on markkina-arvolla mitattuna manner-Kiinan suurin ja maailman viidenneksi suurin pörssi. Kiinassa toimivat myös Shenzhenin pörssi ja Hongkongin pörssi. Vuosina 2014 ja 2016 niiden välille avattiin linkit, joiden avulla ulkomaiset sijoittajat pääsevät osallistumaan aiempaa avoimemmin Kiinan osakemarkkinoille Hongkongin pörssin kautta.[17]

Talouden osa-alueet

Maatalous

Kiinan maatalous on ollut tiheästi asutuilla alueilla hyvin tiheässä käytössä jo tuhansia vuosia. Viimeaikainen väkiluvun kasvu on johtanut myös vuoristoalueiden hyödyntämiseen maanviljelyssä. Pengerviljelyksiä on lisätty huomattavasti kastelun avulla. Valtion pinta-alasta vain 10 prosenttia on viljelty.

Kiina on maailman suurin viljan, puuvillan, hedelmien, vihannesten, lihan, siipikarjan, munien ja kalatuotteiden tuottaja.[18] Viinintuotannossa Kiina on yksi suurimmista.[19]

Kaivostoiminta ja teollisuus

Maassa on lukuisia kivihiilikaivoksia, joista tärkeimmät tuotantokeskukset ovat Hebei, Shanxi, Jilin ja Anhui. Kiinalla on myös suuria metallikaivoksia, ja se on yksi maailman suurimmista volframin tuottajista. Teollisuus on pääosin vanhaa, fossiilisia polttoaineita käyttävää teollisuutta, jolle maan kivihiili ja öljy ovat elintärkeitä. Maan merkittävimpiä teollisuuden tuotteita ovat rauta, teräs, kivihiili, aseet, koneet ja polttoaineet.

Kiinan osuus maailman teräksentuotannosta oli vuonna 2013 puolet, kun vuonna 2004 se oli neljäsosa. Rautamalmin jalostaminen raakateräkseksi kuluttaa suuren osan kivihiilestä.[20]

Palveluala

Palvelualan osuus Kiinan bruttokansantuotteesta on kasvanut tasaisesti, ja ohitti 50 prosenttia vuonna 2015. Vuonna 2017 palvelualan tuotto kasvoi nopeammin kuin teollisuuden, 22,8 prosenttia vuodessa.[21]

Ulkomaankauppa
Kiinan bruttokansantuotteen kehitys vuosina 1952–2012

Kiinan ulkomaankaupan arvo nousi vuonna 2013 yli 3 000 miljardiin euroon ohittaen Yhdysvaltain ja nousten maailman suurimmaksi kauppamahdiksi.[22] Maan ulkomaan vienti oli arvoltaan 1 630 miljardia euroa ja tuonti 1 400 miljardia ja tärkeimmät kauppakumppanit Euroopan unioni sekä Yhdysvallat.[22]

Kiinan tärkeimmät vientituotteet ovat raaka-aineet, tekstiilit, öljy, öljytuotteet, kemikaalit ja kevyen teollisuuden tuotteet. Kiinan viennille on kehitysmaiden tavoin vielä tärkeää alkutuotannon tuotteet, eli raaka-aineet. Monet länsimaiset yritykset ovat vieneet tuotantonsa Kiinaan (ns. Kiina-ilmiö), jossa saadaan halvemmalla valmistettua hyödykkeitä, kuten mm. leluja, vaatteita ja elektroniikkaa. Alhainen palkkataso ja verotus ruokkivat Kiina-ilmiötä, ja maa onkin vetänyt puoleensa suuren osan kyseisestä tuotannosta.

Yhdysvallat ja Kiina kävivät keskenään Yhdysvaltain presidentti Donald Tumpin valtakaudella vuodesta 2018 lähtien "kauppasotaa". Ensimmäisen vaiheen sopu ,"välirauha", kauppasodassa saavutettiin tammikuussa 2020, jolloin Kiina sitoutui 200 miljardin dollarin lisäostoihin Yhdysvalloista seuraavan kahden vuoden aikana. Vastatoimena Kiinan myönnytyksille Yhdysvallat luopui tullikorotuksista, joita se oli suunnitellut muun muassa kulutuselektroniikkatuotteille. Suurin osa tulleista jäi kuitenkin voimaan.[23]

Afrikka

Vuonna 2014 Kiinan ja Afrikan välisen kaupan arvo oli 220 miljardia Yhdysvaltojen dollaria. Se oli kasvanut 10 vuodessa yli 20-kertaiseksi.[24]

Kiinan tuontituotteita Afrikasta ovat öljy, malmit, kupari, puuvilla, timantit ja puu. Vienti on pääasiassa vaatteita ja tekstiilejä. Vuoden 2005 lopussa Kiinan investoinnit Afrikkaan olivat 650 miljoonaa euroa ulkomaisten 19 miljardin kokonaisinvestoinneista. Vuonna 2006 Kiinan suorat investoinnit Afrikkaan olivat viisi miljardia euroa. Summan odotetaan yhä kasvavan, sillä Kiina on perustanut 3,2 miljardin euron kehitysrahaston helpottamaan investointeja. Vuoteen 2006 mennessä Afrikassa oli 800 kiinalaisyritystä, joista 100 oli keskisuuria tai suuria valtio-omisteisia yhtiöitä. Kiinasta on tullut lyhyessä ajassa Afrikan kolmanneksi suurin kauppakumppani Yhdysvaltojen ja Ranskan jälkeen. Investointien ja kaupan lisäksi on paisunut Kiinan kehitysapu Afrikalle. Länsimaiden tavoin Kiina suunnittelee avun tukemaan omia kauppa- ja investointitavoitteitaan. Kohteita on infrastruktuuri, koulutus, lainojen anteeksianto, tekninen apu ja tullivapaus nyt jo 442 tuotteelle.[25]

Monet afrikkalaiset johtajat ajattelevat, että Kiina tarjoaa vaihtoehtoisen tavan luoda suhteita ulkomaailmaan. Vastikkeeton avustuspolitiikkaa herättää monissa Afrikan maissa suurempaa innostusta, kuin länsihallitusten ehdollinen apu. Kiinaa on arvosteltu Zimbabwen ja Sudanin kaltaisten ihmisoikeuksia polkevien maiden suojelusta, ehtoja asettamattomasta avustuspolitiikasta, kansainvälisten pelisääntöjen loukkauksista, kiinalaisten suuryritysten työterveys- ja työturvallisuuden tasosta ja nälkäpalkasta.[25]

Työvoima

Kiinassa on viisipäiväinen työviikko. Vuosilomia ei juuri ole, mutta usein kiinalaisen uuden vuoden aikaan saa lomaa.[13] Kansainvälisen ammattiyhdistyksen mukaan yritysten aloitteesta lähteneet sopimukset ovat usein yksipuolisia, sitovuus heikko ja seuranta ja auditointi (todentaminen) ongelmallista. Kiinasta puuttuu kansalais- ja ammattiyhdistysoikeudet (2007). Ammatillinen järjestäytyminen on sallittua vain yhteen keskusammattiliittoon All-China Federation of Trade Unions, ACFTU, jossa puoluekomitea nimittää ammattiyhdistyksen edustajat. Työlaki 1995 velvoittaa yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin. Pyrkimykset vaihtoehtoisen ammattiliittojen perustamiseen ovat johtaneet pidätyksiin ja vangitsemisiin.[26]

Työntekijöiden on raportoitu vaativan parempia työehtoja eri puolilla Kiinaa lakkojen ja työnseisausten muodossa.[27] Tämä on luonut paineita keskusammattiliitto ACFTU:lle työntekijöiden edunvalvontatyön parantamiseen. Vakavia puutteita on todettu olevan esimerkiksi järjestäytymisen, ylitöiden, työturvallisuuden sekä palkkojen osalta.[27] On esitetty että ostajayritysten pitäisi vaatia tavarantoimittajiltaan parannuksia kiinalaistyöntekijöiden työehtoihin ja ihmisoikeuksiin.[27]

Hongkongissa perustettiin 1980-luvun demokratialiikkeen aikana yhä toimiva Hongkongin ammattiliittojen keskusjärjestö. Asia Monitor Resource Center on mm. Ruotsin ammattiliiton, sosiaalidemokraattien ja kansainvälisen metalliliiton IMF perustama riippumaton kansalaisjärjestö, joka rahoittaa tutkimuksia Aasiassa. China Labour Bulletin on ay-aktiivi Han Dongfan vuonna 1994 perustama vaihtoehtojärjestö, joka kampanjoi itsenäisen ammattiliiton puolesta. Oxfam:lla on työelämäongelmien projekteja ja koulutusta.[26]

Haasteet

Nopea talouskasvu on johtanut Kiinassa valtavaan tuloerojen kasvuun. Maasta löytyy äärimmäistä köyhyyttä, ja rikkaita. Juha Remeksen mukaan vuonna 1997 hyväosaisia arvioitiin olevan Kiinassa noin 50 miljoonaa ja 96 % kansasta jäi kasvavan hyvinvoinnin ulkopuolelle. Luokkaerot voivat aiheuttaa poliittista epävarmuutta.[28] Yli 10 % talouskasvu on myös suuri haaste energiantuotannolle.

Ympäristötuhot

Maan talous on kasvanut luonnon hinnalla, ja monin paikoin saasteet ovat tuhonneet ekosysteemin. Aavikoituminen on Kiinassa tällä hetkellä maailman nopeinta, ja vesipulan on arveltu uhkaavan maata ennemmin tai myöhemmin. Kriitikoiden mukaan Kolmen rotkon pato on vaarantanut joidenkin uhanalaisten lajien elinympäristön.

Byrokratia

Kommunistisen hallinnon keskusjohto on pitänyt kiinni isosta julkisesta sektorista, ja ohjaillut tietyin määrin taloutta. Maata vaivaa byrokratia sekä inflaatio. Myös heikko verotusjärjestelmä ja kehittymätön valtiontalous ovat haaste.

Rakennemuutos

Kiinan valtion työvoima vähentyi 103 miljoonasta 81 miljoonaan työntekijään vuosina 1990-2000. Vapaatalousalueilla työskenteli vuonna 2007 yli 30 miljoonaa ihmistä 150 alueella. Vapaatalousalueilla työehdot ovat heikommat ja viranomaisvalvonta lepsumpaa kuin muualla maassa. Siirtotyövoima luo joustavat työmarkkinat.[26]

Katso myös

Lähteet
  • Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica - suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 161. Könemann, 2003. ISBN 3-8290-2481-9.

Viitteet
  1. World Economic Outlook Database Imf (englanniksi)
  2. Report for Selected Countries and Subjects World Economic Outlook Database. September 2011. IMF. Viitattu 8.1.2012. (englanniksi)
  3. China growth shows signs of pick-up from 13-year low BBC 18.1.2013 (englanniksi)
  4. China The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  5. Inflation in China jumps to 6-month high ctvnews 11.1.2013 (englanniksi)
  6. Korteila, Maria: Kiinan talous ohittikin Saksan jo toissa vuonna 14.1.2009. Arvopaperi. Arkistoitu 14.5.2014.
  7. Kiina virallisesti WTO:n jäseneksi Kaleva.fi. Viitattu 31.3.2020.
  8. Derek Scissors: China’s SOE sector is bigger than some would have us think East Asia Forum. 2016. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  9. BMW China venture to recall more than 140,000 cars Fox News. Viitattu 8.9.2013. (englanniksi)
  10. Vehicles per Thousand People in Other Countries, 2004 and 2014 EERE. U.S. Department of Energy's Office of Energy Efficiency and Renewable Energy. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  11. Kiinan talouskasvu heikointa sitten vuoden 1990 Helsingin Sanomat. 17.1.2020. Viitattu 27.3.2020.
  12. IMF hyväksyi Kiinan juanin reservikoriinsa (Digilehden tilaajille) Helsingin Sanomat. 1.12.2015. Viitattu 24.5.2018.
  13. Irmeli Repo ja Harri Markkula, Olympian Kiina, s. 23 ja 64. 3. p. Olympia kaukomatkatoimisto, 2007, ISBN 978-951-98230-3-4
  14. Wang & Chee: China's public sector: a different way of working The Guardian. 2012. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  15. Johan Lagerkvist, Kina i globaliserings mitt, Bokförlaget DN, Stockholm 2007, s. 33-35
  16. Toimintakertomus 2017 Suomalais-Kiinalainen kauppayhdistys ry – Finland-China Trade Association. Viitattu 24.5.2018.
  17. Kiina hyväksyi Shenzhenin ja Hongkongin pörssilinkin IS / Taloussanomat. 16.8.2016. Viitattu 24.5.2018.
  18. China at a glance FAO. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  19. China is the 6th largest wine producer in the world, but they still can't compete with Europe Business Insider. Viitattu 3.2.2019. (englanniksi)
  20. Industrial sector energy consumption International Energy Outlook 2016. U.S. Energy Information Administration. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  21. Service industry leads China's GDP growth China Daily. 15.11.2017. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  22. Kiinasta tuli virallisesti maailman suurin kauppamahti, (Archive.org) Helsingin Sanomat 10.1.2014, viitattu 10.1.2014
  23. Yhdysvallat ja Kiina saivat aikaan ensimmäisen vaiheen kauppasovun – Kiina sitoutuu lisäostoihin, Yhdysvallat luopuu rangaistustulleista Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2020.
  24. Chinese investment in Africa: Beijing’s testing ground Financial times. 13.6.2017. Viitattu 24.5.2018. (englanniksi)
  25. Fred Mutesa: Kiinan ja Afrikan yhteys tiivistyy, mutta suhde ei ole ongelmaton, Vieraskynä. Helsingin Sanomat 8.8.2008 A2
  26. Kiperä Kiina-ilmiö, suomalainen ay-liike ja kansainvälistymisen haasteet, Heikki Kehälinna, Suomen ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus 2007 (vai 2010?) ISBN 978-952-5283-11-2
  27. Hikistä hommaa – Clas Ohlsonin, Bilteman, Fiskarsin ja muiden kodintarvikeyritysten vastuullisuus Kiinassa. (PDF) 25.6.2012. Finnwatch.
  28. Juha Remes, Tunne Aasia, WSOY 1997, s. 197

    Kirjallisuutta
    • Eronen, Eeva: Jättiläisen askeleet: Matka Kiinan talouteen. Gaudeamus, 2017. ISBN 9789524954310.

    Aiheesta muualla
    Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäsenet
    EU:n jäsenmaat
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.