Kiinan kommunistinen puolue

Kiinan kommunistinen puolue (yksink.: 中国共产党; perint.: 中國共產黨; pinyin: Zhōnggúo Gòngchǎndǎng) on Kiinan kansantasavaltaa hallitseva puolue ja siten tärkeä osa Kiinan kansantasavallan hallintoa. Puolue perustettiin 1921.

Kiinan kommunistinen puolue
中国共产党
Zhōngguó Gòngchǎndǎng

Perustettu 23. heinäkuuta 1921
Pääsihteeri Xi Jinping
Johto
Ideologia
Poliittinen kirjo Äärivasemmisto
Toimisto Zhongnanhai, Peking
Ajatushautomo Poliittisen tutkimuksen keskustoimisto
Äänenkannattaja Kansan päivälehti
Jäsenmäärä 91 914 000
Kiinan kansankongressi
2 103 / 2 980
Pysyvä komitea
121 / 175
Kansainväliset jäsenyydet Maailman kommunistiset ja työväenpuolueet
Nuorisojärjestö Kiinan kommunistisen puolueen nuorisojärjestö
Varhaisnuorisojärjestö Kiinan nuoret pioneerit
Kotisivu english.cpc.people.com.cn

Historia
Osa artikkelisarjaa
Kiinan kansantasavallan
politiikka

Toukokuun neljännen päivän liikkeen aikoihin 1919 kommunismia ja marxilaisuutta esiteltiin Kiinan lehdistössä. Vastaperustettu Neuvostoliitto lupasi luopua imperialismista Kiinassa. Kommunismi oli uusin ja selitysvoimaisin yhteiskuntateoria, jonka avulla saattoi kritisoida myös länsimaita. Pekingin yliopiston professori Li Dazhao julistautui kommunistiksi ja sai oppilaakseen mm. Mao Zedongin. Komintern lähetti myös edustajiaan Kiinaan 1919 ja järjesti siellä opintopiirejä.

1. heinäkuuta 1921 perustettiin Kiinan kommunistinen puolue Shanghain ranskalaisella alueella sijaitsevassa tyttökoulussa, sillä hallinto ei katsonut sitä suopeasti. Puolueessa oli tuolloin 57 jäsentä, joista 12 oli paikalla sitä perustamassa. Sen ero muihin järjestöihin oli aluksi varsin pieni, mutta tilanne muuttui jäsenkunnan myötä. Puolue osallistui Kominterniin.

1920-luvun alussa Wuhanin lakkoliikkeen kukistamisen jälkeen Kommunistinen puolue alkoi hakea liittolaista, sillä Komintern ei uskonut niin pienen liikkeen saavan mitään aikaan, etenkään kun Kiinassa oli niin vähän työläisiä. Komintern suositteli edistyksen ja kehityksen voimana liittolaiseksi Kuomintang-puoluetta, ajatuksena tehdä porvarillinen vallankumous ennen proletariaatin vallankumousta. Kuomintang suostui, sillä se halusi Kominterniltä apua hallinnon organisointiin ja sotilaskoulutukseen.

Kommunistit eivät kuitenkaan saaneet toivomaansa puolueliittoa, vaan Kommunistisen puolueen jäsenet liittyivät Kuomintangiin (GMD). Myös GMD:n hallitukseen päätyi johtavia kommunisteja. Kominternin avulla GMD:stä tehtiin voimakas ja kurinalainen puolue, joka sai myös oman armeijan. Sun Zhongshan otti puolueen lähes diktatuurimaiseen otteeseen. Vähitellen Kantonissa päämajaansa pitävän puolueen sotilasmahti kasvoi riittävän suureksi pohjoisen sotapäälliköiden haastamista varten.

Sun Zhongshanin kuoleman jälkeen 1925 GMD:n johtoon jäi ammottava aukko, jonka otti itselleen kenraali Tšiang Kai-šek. Hän johdatti puolueen pohjoiselle sotaretkelle, kahtena siipenä. Rannikkoa pitkin kulkeva Jiangin itsensä johtama siipi päättikin lopettaa vasemmiston tukemisen ja järjesti teurastuksen Shanghaissa. Wuhaniin päätynyt siipi tuki ensin kommunisteja Tšiangia vastaan, mutta käänsi sitten kelkkansa ja GMD:n ja kommunistien ero oli lopullinen. GMD jatkoi sotaretkeään ja valloitti koko maan, minkä jälkeen alkoi taistelu kommunisteja vastaan.

Kommunistit ajautuivat maaseudulle, jossa Mao Zedong perusti Jiangxin neuvoston. Samalla politiikka muuttui työläispuolueesta talonpoikia tukevaksi. GMD ajoi puolueen pitkälle marssille Yan'aniin 1936, josta kommunistit tekivät uuden tukikohtansa. Kommunistit pitivätkin aluetta siitä lähtien hallussaan ja harjoittelivat siellä hallintoa. Neuvostoliitto ei vieläkään osannut päättää pitäisikö tukea kommunisteja vai GMD:tä.

1937 Japani hyökkäsi Kiinaan, mutta GMD:tä innosti enemmän taistelu kommunisteja kuin japanilaisia vastaan. Puolue kuitenkin pakotettiin yhteisrintamaan kommunistien kanssa. Kommunistit voimistuivat huomattavasti sodan aikana. Japanin antauduttua alkoi Kiinan sisällissota, missä kommunistit vähitellen valtasivat koko maan ja karkottivat GMD:n Taiwanin saarelle. Kiinan kansantasavalta julistettiin perustetuksi 1949, mikä lopulta auttoi Neuvostoliittoa päättämään mikä kanta oli voittoisa.

Valtaanpääsynsä jälkeen kommunistit tekivät lukuisia uudistuksia, ensimmäisinä lakeina hyväksyttiin maauudistus ja avioliittolaki. Puolue on siitä lähtien pitänyt käytännön yksinvaltaa maassa, vaikka siellä on muutamia muitakin puolueita. Aluksi hallintomallia katsottiin Neuvostoliitosta ja pyrittiin raskaan teollisuuden tukemiseen, sittemmin tämä todettiin epäonnistuneeksi. Mao Zedong aloitti kulttuurivallankumouksen 1966, mikä irtautti Kiinan lopullisesti Neuvostoliitosta ja eristi sen käytännössä koko muusta maailmasta 1970-luvulle saakka. Vuonna 1978 aloitettiin Deng Xiaopingin talousuudistukset, jotka vähitellen veivät yhteiskuntamallin pois sosialismista, vaikkei termin käytöstä vieläkään ole luovuttu.

Enemmän aiheesta: Kiinan tasavallan historia, Kiinan kansantasavallan historia

Hallinto

Puolueen viiden vuoden välein kokoontuva puoluekokous valitsee keskuskomitean, jossa on noin 300 jäsentä. Se puolestaan valitsee politbyroon ja sen pysyvän komitean. Pysyvässä komiteassa on yhdeksänlähde? jäsenestä, jotka muodostavat Kiinan hallinnon ytimen. Keskuskomitealla on lisäksi sihteeristö.

Puolueen keskuskomitean politbyroon pysyvän komitean jäsenet ovat (vuodesta 2017):[1]

Xi Jinpingin, Jiang Zeminin ja Hu Jintaon "puoluesiivet"

Kiinassa on ollut kaksi poliittista ryhmittymää, Jiang Zemininin ja Hu Jintaon "puoluelaiset". Jiang oli Kiinan puoluesihteeri ja presidentti (johtaja) 1989-2002 ja Hu 2003-2012, Xi vuodesta 2012.[2]

Jiangin johtama "Shangain siipi", eliittisiipi, ajaa markkinataloutta, puolue-eliitin etuja, itärannikon talouskasvua ja vahvaa keskushallintoa. Hun johtama "tuanpai"-siipi, populistisiipi, koostuu tavallisesta kansasta, lähinnä puolueen nuorisojärjestön kasvateista. Se haluaa alueiden ja yhteiskunnan tasaista kehitystä ja poliittisia toimintavapauksia. Se edistää talouskasvua alikehittyneillä seuduilla.[2]

Deng Xiaoping rakensi 1980-luvulla vallanjakomallin, jotta Maon diktatuuri ei toistuisi. Esimerkiksi keskeisiin tehtäviin sai valita enintään 67-vuotiaita. Xi rikkoi sen, eliminoi vastustajiaan korruptiosyyttein, koska lähes jokainen poliitikko oli tehnyt jotain, nimitti tilalle luotettujaan. Xin lähipiiri koostuu ihmisistä, joihin hänellä on pitkä ja koeteltu suhde. Varapresidentti Wang Qishan asui 1970-luvulla Xin kanssa luola-asunnossa, kun Xi oli seitsemän vuotta "uudelleenkasvatettavana". Nyt Jiangin ja Hun siivet eivät pysty edes yhdessä haastamaan Xitä.[2] Jian Zemin johti Xihin kohdistuvaa kritiikkiä[2] mutta kuoli 96-vuotiaana 30.11.2022.[3]

Xin tavoitteet

Xin tavoitteena on Kiina-keskeinen maailmanjärjestys ja puolueen tiukka ote arjesta ja taloudesta. Vapaa markkinatalous, kansalaisvapaudet ja ihmisoikeudet tulee nujertaa. Xi on kuitenkin harkitseva ja pitkäjänteinen, toisin kuin Mao. Hän välttänee sotia. Vyö ja tie -investointiohjelma ("uusi silkkitie") kattaa yli 150 valtiota.[2]

Kiinan kommunistisen puolueen johtajat
Xi Jinping.

Ennen vuotta 1982 puheenjohtaja oli korkein valtataho puolueessa ja pääsihteeri toimi byrokraattisemmassa tehtävässä puheenjohtajan alaisuudessa. Sittemmin pääsihteeri on ollut puolueen korkein vallanpitäjä.

KKP:n keskuskomitean puhemiehet
Puhemies Virkakausi
Mao Zedong1929–1976
Hua Guofeng1976–1981

Pääsihteerit
Pääsihteeri Virkakausi
Deng Xiaoping1956–1966
Hu Yaobang1980–1987
Zhao Ziyang1987–1989
Jiang Zemin1989–2002
Hu Jintao2002–2012
Xi Jinping2012–

Katso myös

Lähteet
  1. Who's who? Meet China's new leaders BBC News. BBC. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
  2. Keisarin kruunajaiset Suomen Kuvalehti. 13.10.2022.
  3. https://yle.fi/a/74-20006673

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.