Kihnu

Kihnun saaren pinta-ala on 16,38 neliökilometriä[2]. Koko Kihnun kunnan maapinta-ala on 16,88 neliökilometriä[1]. Saaren ympärillä on 56 asumatonta luotoa[3]. Saari on seitsemän kilometriä pitkä ja 3,3 kilometriä leveä. Rantaviivaa saarella on 36,2 kilometriä. Maasto on hyvin tasaista ja saaren korkein kohta on vain 8,5 metriä merenpinnasta. Ilmasto on Viron keskimääräistä lämpimämpi, vuoden keskilämpötila on +5 °C ja heinäkuun keskilämpötila on +17 °C. Sadepäivien määrä vuodessa on keskimäärin 160 ja tuulennopeus 6 m/s.[4]

Saarella on neljä kylää, Lemsi, Linaküla, Rootsiküla ja Sääre. Saaren itäosan Lemsissä on satama, jonka kautta liikenne mantereelle kulkee.[4] Mantereelta päin saareen on meriliikennettä Pärnun ja Munalaidin satamista. Saareen on päässyt myös lentokoneella Pärnusta.[3] Linakülassa on sairaala, koulu, kotimuseo ja kirkko sekä kunnan kylätalo "rahvamaja", jossa sijaitsee kunnanhallitus ja kirjasto. Saaren pohjoisosassa on Kihnun lentokenttä. Saaren eteläosan Rootsikülassa on majakka.[4]

Kihnun saari ja läheiset luodot ovat tärkeitä lintujen pesimäpaikkoja. Erityisesti Kihnun salmi eli mantereen ja Kihnun välinen merialue on tärkeä myös muuttolintujen kokoontumispaikkana.[5] Sanglaidujen luodoilla on Viron suurin kyhmyjoutsenten yhdyskunta[6]. Kihnun rantoja reunustavat niityt, joilla kasvaa katajia. Saarella tavataan myös muualla Virossa harvinaista vesitatarta. Nisäkkäitä saarella on vain vähän. Ennen runsaslukuiset jänikset ovat korvautuneet niiden perässä saarelle tulleilla ketuilla.[5] Saarta ympäröivillä luodoilla on runsaasti hylkeitä. Niitä on aikoinaan metsästetty paljon, mutta tapa on vähentynyt suojelun myötä. Norppaa saa kuitenkin metsästää huhtikuusta toukokuuhun.[7]

Hautausmaa

Kihnu mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1386, mutta asutusta siellä mainitaan olleen vasta 1518. Vanhimmat jäänteet ihmisasutuksesta saarelta ovat kuitenkin 3 000 vuoden takaa. Löytöjen vähäisyys viittaisi siihen, että kyseessä oli kenties kalastajien tai hylkeenpyytäjien väliaikainen asutus. Baltian ristiretkien jälkeen 1200-luvulla saari liitettiin Saarenmaan-Läänemaan hiippakuntaan. Liivinmaan sodan aikana saari vaihtoi omistajaa useaan otteeseen, se kuului Tanskalle vuosina 1562–1565, Puolalle vuosina 1565–1575 ja 1582–1600 sekä Venäjälle vuosina 1575–1582. Vuosina 1600–1710 saari oli Ruotsin vallan alainen. Vasta tällöin saarelle juurtui luterilainen usko.[8]

Suuren Pohjan sodan aikana saari päätyi jälleen Venäjälle. Sodan aikana saarella puhkesi ruttoepidemia, joka tappoi 60 ihmistä. Vuosina 1846–1847 saarella suoritettiin maanjakouudistus, jonka aikana moni saarelainen kääntyi ortodoksiksi siinä toivossa, että he olisivat maanjaon yhteydessä paremmassa asemassa.[8] Tässä yhteydessä saaren vuonna 1786 rakennettu luterilainen Pyhän Nikolain kirkko muutettiin ortodoksiseksi vuonna 1848[9]. 1800-luvun toisella puoliskolla saarella yleistyi purjeveneiden käyttö ja sieltä liikennöitiin Pärnuun ja Riikaan. Ennen ensimmäistä maailmansotaa saarelaisilla oli yhteensä 60 purjevenettä.[8] Tunnetuimpia Kihnulaisia kapteeneja oli Enn Uuetoa eli Kihnu Jõnn (1848-1913). Hänen viimeinen komentama laiva oli nimeltään Rock city eli saaren motelli.[3] Maailmansodan aikana suurin osa kihnulaisten veneistä tuhoutui. 1930-luvulla saaren väestö oli huipussaan, tuolloin siellä asui 1 200 henkilöä.[8] Kihnun käydessä ahtaaksi sieltä muutti 22 perhettä eli 79 henkilöä Manilaidin saarelle Kihnun lähelle[10]. Vuonna 1937 saaren satamaan rakennettiin kivinen aallonmurtaja. Toisen maailmansodan jälkeen saarella oli 600 asukasta. 378 kihnulaista oli paennut länteen. Neuvostoaikana saarella oli kaksi kolhoosiosastoa, jotka kuuluivat Pärnu Kalur ja Nõukogude Partisan -nimisiin kolhooseihin. Kolhoosit lopettivat toimintansa vuonna 1991 ja Kihnusta tuli oma kuntansa vuonna 1992.[8]

Kihnu on kuuluisa kansanpuvuistaan, jotka ovat edelleen yleisessä käytössä saarella. Vanhat tavat ovat säilyneet saarella pitkään sen eristäytyneisyyden vuoksi. Kulttuuriperintö on säilynyt erityisesti naisten keskuudessa, jotka ovat perinteisesti pysyneet kotona miesten lähdettyä merelle. Kansallispuvut tehdään villasta ja ne koristellaan värikkäillä raidoilla. Miehet pitävät naisista poiketen perinneasuja vain juhlatilaisuuksissa.[11] Saaren kulttuuri valittiin vuonna 2008 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon[12].

• 
  Kihnun majakka
• 
  Kihnun kirkko
• 
  Vanha maalaistalo
• 
  Kihnun museo
• 
  Meripiikkiputki

• Mäkeläinen, Tapio: Viro, kartanoiden, kirkkojen ja kukkaketojen maa. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2936-5.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kihnu Wikimedia Commonsissa

• Massa, Silja: "Tehdään eikä valiteta" – Virossa on saari, jossa naiset ovat tottuneet pyörittämään arkea ilman miehiä Yle - Uutiset. 22.7.2018.
• Kuusela, Matti: Pyörä vei Matti Kuuselan outoon Viroon, jossa voi törmätä Itä-Euroopan isoimpiin naispakaroihin ja kirkkoon tehtyyn koriskenttään Aamulehti. 26.8.2017. Arkistoitu 26.7.2018.
• Lappalainen, Mirva: Kihnun saaren ihmeitä Lappalainen.ee. 4.8.2016. Arkistoitu 26.7.2018.
• Anukatri: Kihnun ihmeelliset naiset Anun ihmeelliset matkat -blogi. 12.8.2013.