Kihlaero

Kihlaero tarkoitti Suomessa vuoden 1929 avioliittolain mukaan kihlauksen purkautumista. Kihlauksen purkautumisella oli aiemmin vaikutusta kihlakumppaneiden välisiin oikeussuhteisiin.

Säännökset Suomen avioliittolaissa

Kihlauksen purkautumisesta oli aiemmin säännökset vuoden 1929 avioliittolaissa, sen 7–9 §:ssä. Nämä säännökset kumottiin vuonna 1987 avioliittolakiin tehtyjen muutosten yhteydessä.

Kihlakumppaneiden lahjat

Kihlauksen purkautumisesta – riippumatta siitä tapahtuiko tämä yhteisellä sopimuksella tai yksipuolisesti – johtui, että kummallakin kihlakumppaneilla oli oikeus saada takaisin ne lahjat, jotka hän kihlauksen vuoksi oli antanut kihlatulleen. Jos jompikumpi kihlakumppaneista kuoli, sai eloonjäänyt osapuoli takaisin toiselle antamansa lahjat, mutta hän oli oikeutettu pitämään, mitä oli itse saanut kuolleelta kihlakumppaniltaan. Jos saatu lahja ei ollut enää tallella, oikeuden harkintaan jäi, oliko sen arvo korvattava.[L 1] [1]

Kihlauksen aiheeton purkaminen

Kihlakumppani, joka ilman pätevää aihetta oli (yksipuolisesti) purkanut kihlauksen, voitiin, silloin kun tämä harkittiin kohtuulliseksi, velvoittaa suorittamaan kihlatulleen taikka tämän vanhemmille tai muulle henkilölle korvausta siitä vahingosta, mikä näille oli koitunut niistä toimenpiteistä, joihin he olivat ryhtyneet kihlauksen johdosta tai aiottua avioliittoa varten.[L 2] [1]

Kihlauksen purkaminen aiheesta

Jos kihlauksen purkamiseen oli pätevä aihe, joka oli luettava jommankumman kihlakumppanin syyksi, oli syypää korvausvelvollinen samalla tavoin kuin se, joka oli purkanut kihlauksen aiheetta.[L 3]

Jos kihlaus purettiin pätevästä aiheesta, jota ei voitu lukea kummankaan kihlakumppanin syyksi, voitiin toinen heistä, jos erittäin painavia syitä katsottiin olevan, velvoittaa osaksi korvaamaan vahinko.[L 4]

Hyvitys makaamisesta

Jos mies oli maannut kihlattunsa ja kihlaus sen jälkeen – yhteisellä sopimuksella tai yksipuolisesti – purettiin, oli mies velvollinen suorittamaan kihlatulleen kohtuullisen hyvityksen, jollei nainen ollut syypää kihlauksen purkautumiseen.[L 5]

Jos kihlaus, sen jälkeen kun mies oli maannut kihlattunsa, purkautui miehen kuoleman johdosta, voitiin naiselle, silloin kun siihen katsottiin olevan erityistä aihetta, määrätä suoritettavaksi sellainen hyvitys, joka ei kuitenkaan saanut olla enempää kuin mikä vastasi puolta miehen jäämistön säästöstä.[L 5]

Kanneoikeus

Kanne lahjojen takaisinsaamisesta sekä hyvityksestä ja muusta vahingonkorvauksesta kihlauksen purkautumisen johdosta oli tehtävä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kihlaus oli purkautunut.[L 6]

Lähteet
  1. Hakkila, Esko (toim.): ”Kihlaero → Kihlaus”, Lakiasiain käsikirja, s. 337/340–341. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.

    Lakiviitteet
    1. Avioliittolaki (1929) 7 §.
    2. Avioliittolaki (1929) 8 § 1. mom.
    3. Avioliittolaki (1929) 8 § 2. mom.
    4. Avioliittolaki (1929) 8 § 3. mom.
    5. Avioliittolaki (1929) 9 §.
    6. Avioliittolaki (1929) 26 §.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.